Vuoden 2017 pelisäännöt julkaistu suomeksi

14.2.2017


Muutoksia muun muassa taklaus- ja blokkaussääntöihin

SAJL:n hallitus on vahvistanut amerikkalaisen jalkapallon pelisäännöt kaudelle 2017. Aiempien vuosien tapaan pelisäännöissä on lukuisia pienempiä muutoksia ja uusia hyväksyttyjä tulkintoja. Keskeisimmät sääntömuutokset valmentajille ja pelaajille on käyty läpi alla. Muut muutokset löydät sääntökirjasta.

 

Puolustuskyvytön pelaaja ja tähtääminen

Puolustuskyvyttömän pelaajan listalle on lisätty jalat edellä liukuva pallonkantaja. Tällaisessa tilanteessa pallonkantajan eteneminen on päättynyt liuun alkuhetkeen, eikä pelaajan etenemisen estämiseen ole enää tarvetta. Näissä tilanteissa pelaajaa ei siis saa kontaktoida hartialinjan yläpuolelle voimallisella kontaktilla.

Tähtäämisen osalta määritelmään on lisätty, että vähintään yhden tähtäämisen elementin täytyy toteutua. Näitä ovat mm. ilmaan hyppääminen ennen kontaktia, kyyristyminen, jota seuraa ylös ja eteenpäin kohdistuva isku. (Katso tarkemmin Sääntö 2, Luku 35)

Vyötärön alapuolelle blokkaaminen

Vyötärön alapuolelle blokkaamisen osalta käsite ”alasblokkausalue” on poistunut ja tämän tilalla käytetään tackle box -aluetta. Kun alue aiemmin oli on seitsemän jaardia aloitussyötön antajasta molempiin suuntiin sekä viisi jaardia kohti molempia maalialueita (alasblokkausalue) on vastaava alue nyt viisi jaardia aloitussyötön antajasta molempiin suuntiin sekä aloituslinjasta omaan maalilinjaan saakka. 

Kampitus

Aiemmin oli sallittua kampittaa pallonkantaja. Jatkossa myös pallonkantajan kamppaaminen on rangaistavaa.

Horse collar -taklaus

Sääntöihin on lisätty huomio siitä, että taklattavan pelaajan ei tarvitse kaatua, jotta kyseessä on virhe. Tilanteessa riittää taklattavan polvien selvä notkahdus vedon johdosta.

Pelikellon käynnistäminen virheen jälkeen

Jos pelikello pysäytetään toisen tai neljännen neljänneksen kahden viimeisen minuutin aikana vain ottelua johtavan joukkueen virheen johdosta, pelikello käynnistyy aloitussyötöstä, jos rikottu joukkue näin valitsee.

Videotuomari

Aiemmin käytössä ollut puoliaikavideotarkastus on poistunut säännöistä. Tilalle on tuotu mahdollisuus käyttää videotuomaria läpi koko ottelun. SAJL tekee päätöksen myöhemmin siitä, miten sääntöä käytetään Suomessa.

 

Sääntökirja 2017

Sarjamääräykset 2017