Kilpailusäännöt ja sarjamääräykset 2017

18.4.2017


Vuoden 2017 kilpailusäännöt ja sarjamääräykset löytyvät seurapalvelujen materiaalisivuilta

Kilpailusäännöissä suurimpia muutoksia oli seurojen alempien sarjatasojen joukkueiden (2- ja 3-joukkueet) toimintaa koskevien sääntöjen siirtäminen samaan yhteyteen farmijoukkueiden ja yhdistelmäjoukkueiden kanssa. Nyt näistä kaikista joukkuemuodoista säädetään omissa säännöissä. Lisäksi kilpailusääntöihin tarkennettiin lisenssin menettämisen yhteydessä putoaminen alimmalle 11vs11 -pelattavalle sarjatasolle (aiemmin 2-divisioona). Sarjamääräyksissä edellisiin vuosiin nähden muutokset koskevat lähinnä lisenssihintojen muutoksien kirjausta.

Muutos kilpailusäännöissä, joka voi näkyä jo kaudella 2017 ulospäin voimakkaastikin, koski joukkueiden keskinäisen järjestyksen määräytymistä silloin, kun joukkueet ovat tasapisteissä. Jatkossa otteluiden tehdyt ja päästetyt pisteet eivät vaikuta keskinäiseen järjestykseen missään tilanteessa. Tämän johdosta tasapisteissä voi hyvinkin olla, että joukkueiden välinen järjestys joudutaan arpomaan. Näin olisi käynyt mm. Vaahteraliigan runkosarjan sijojen 1 ja 2 osalta kaudella 2017.

– Taustalla muutokselle on se, että amerikkalaisessa jalkapallossa pelataan voitosta, ei siitä kuinka monella pisteellä voitetaan, kertoo SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen. – Viime vuosina ollaan oltu hyvin lähellä tilannetta, jossa joukkueen olisi tullut varmistaakseen kotietu pudotuspeleissä voittaa sarjan viimeinen joukkue yli 70 pisteellä tai tilannetta, jossa joukkue olisi ottelun viime sekunneilla potkaissut potkumaalin hävitäkseen ottelun, mutta voittaakseen runkosarjan.

Jotta Norosen kuvaamilta tilanteilta vältyttäisiin, on pisteiden vaikutus siis tasatilanteista poistettu kokonaan.

–  On lajin filosofiaan ja arvoihin perustaen oikeudenmukaisempaa antaa kolikon ratkaista joukkueiden välinen sijoitus tilanteissa, joissa voitot ja tappiot ovat tasan myös keskinäisissä otteluissa, eikä joukkueiden välistä eroa pystytä ratkomaan muiden voittojen ja tappioden vertailun kautta.

Norosen mukaan yhteydenottoja on tullut aiheen tiimoilta myös joukkueiden suunnasta. Selvissäkään johtoasemissa joukkueet eivät ole vaihtaneet aloituskokoonpanon pelaajiaan pois, koska ovat varautuneet mahdollisiin tasatilanteisiin sarjataulukossa tekemällä mahdollisimman paljon pisteitä.

– Muutoksella kannustetaankin joukkueita myös jakamaan peliaikaa tasaisemmin kaikille pelaajille, kun ottelun voittaja alkaa olemaan selvillä, Noronen kertoo. – Kun piste-erolla ei ole enää mitään vaikutusta, ei ole mitään perustetta olla käyttämättä kaikkia pelaajia otteluissa.

 


 

MUUTETUT SÄÄNTÖKOHDAT

II.B.5. Joukkueiden keskinäinen järjestys

Jos joukkueet ovat pelanneet sarjassa saman määrän otteluita, sarjan on voittanut joukkue, joka on saanut eniten sarjapisteitä.

Jos kahdella joukkueella on yhtä paljon sarjapisteitä, ratkaisee niiden keskinäisen sijoittumisen sarjassa:

  1. Keskinäisten otteluiden sarjapisteet
  2. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien voittoprosentti)
  3. Otteluohjelman vahvuus (kaikkien otteluiden vastustajien voittoprosentti, huom, jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan on pelattu)
  4. Vierasvoittojen lukumäärä sarjassa

Jos kolmella tai useammalla joukkueella on yhtä paljon sarjapisteitä ratkaisee niiden keskinäisen sijoittumisen sarjassa:

  1. Keskinäisten otteluiden voittoprosentti
  2. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien voittoprosentti)
  3. Otteluohjelman vahvuus (kaikkien otteluiden vastustajien voittoprosentti, huom. jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan on pelattu)
  4. Vierasvoittojen lukumäärä sarjassa

Kun kolmea tai useampaa tasapisteissä olevaa joukkuetta asetetaan paremmuusjärjestykseen edellä mainituin tavoin poistetaan tarkastelusta aina jokaisen tason jälkeen ne joukkueet, joiden sijoitus on selvinnyt tarkastelussa. Jäljelle jäävien joukkueiden osalta tarkastelu aloitetaan uudestaan kohdasta 1. eikä tällöin enää huomioida edellisessä tarkastelussa poistettuja joukkueita.

 

II.B.6. Voittoprosentti

Jos joukkueet ovat pelanneet sarjassa eri määrän otteluita, määräytyy sarjasijoitus voittoprosentin mukaan. Suurimman voittoprosentin omaava joukkue on sarjan voittaja.

Voittoprosentti lasketaan jakamalla joukkueen voittamien otteluiden lukumäärä sen pelaamien otteluiden lukumäärällä. Jos kahdella joukkueella on sama voittoprosentti, ratkaisee niiden keskinäisen sijoittumisen sarjassa:

  1. Keskinäisten otteluiden sarjapisteet
  2. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien voittoprosentti)
  3. Otteluohjelman vahvuus (kaikkien otteluiden vastustajien voittoprosentti, huom. jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan on pelattu)

Jos kolmella tai useammalla joukkueella on sama voittoprosentti ratkaisee niiden keskinäisen sijoittumisen sarjassa:

  1. Keskinäisten otteluiden voittoprosentti
  2. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien voittoprosentti)
  3. Otteluohjelman vahvuus (kaikkien otteluiden vastustajien voittoprosentti, huom. jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan on pelattu)

Kun kolmea tai useampaa tasapisteissä olevaa joukkuetta asetetaan paremmuusjärjestykseen edellä mainituin tavoin poistetaan tarkastelusta aina jokaisen tason jälkeen ne joukkueet, joiden sijoitus on selvinnyt tarkastelussa. Jäljelle jäävien joukkueiden osalta tarkastelu aloitetaan uudestaan kohdasta 1 eikä tällöin enää huomioida edellisessä tarkastelussa poistettuja joukkueita.

 

Kilpailusäännöt 2017

Sarjamääräykset 2017