J-P Kuusisto Hyvinkää Falconsin päävalmentajaksi

22.9.2017


Syyskuussa Falcons järjestää kaksi kokeilupäivää miesten joukkueesta kiinnostuneiden lisäksi myös naisten ja juniorijoukkueiden toiminnasta kiinnostuneille.
Syyskuussa Falcons järjestää kaksi kokeilupäivää miesten joukkueesta kiinnostuneiden lisäksi myös naisten ja juniorijoukkueiden toiminnasta kiinnostuneille.

Kokemuksen ja innon yhdistelmällä Falcons haluaa nousta III-divisioonasta ylempiin divisiooniin.

Kaudella 2017 III-divisioonassa viimeiseksi jäänyt Hyvinkää Falcons lähtee hakemaan toimintaansa uutta nousua kokeneen jenkkifutisvaikuttajan J-P Kuusiston johdolla. Toisen polven pelaaja ja ensimmäinen toisen polven Vaahteraliiga-valmentaja aloitti uransa Vantaan TAFT:ssa vuonna 1989 ja pelasi omalla urallaan Vaahteraliigaa TAFT:n lisäksi myös Wolverinesissa sekä nuorten maajoukkueissa.

Vaahteraliigassa hän toimi TAFT:n päävalmentajana vuonna 2013–2014 valmentaen vantaalaiset ensimmäisellä kaudellaan neljänneksi.

Falconsin tiedotteen mukaan Kuusiston johdolla pidetyssä ensimmäisessä palaverissa oli mukana noin kolmisenkymmentä pelaajaa. Lokakuussa joukkue järjestää avoimet harjoitukset, johon kaikki halukkaat voivat osallistua.

– Ensi kesän joukkue on rautainen annos vanhaa kokemusta ja taitoa, arvioi Kuusisto Falconsin tiedotteessa. – Intoa ja menestyksen nälkää miesten joukkueeseen lisäävät Falconsin juniorit, joilla on jo 4–6 vuoden kokemus juniorisarjoista.

Falcons ja J-P Kuusisto ovat tulevaisuuden tavoitteeksi asettaneet palauttaa joukkue I-divisioonaan taistelemaan mestaruuksista.