Chris Mulumban ja Colorado Buffaloesin ratkaisun hetki lähestyy

22.11.2017


Oregonin vieraana Mulumba ja Colorado Buffaloes eli "Buffs" kävivät hakemassa tärkeän 36–33 -voiton.
Oregonin vieraana Mulumba ja Colorado Buffaloes eli "Buffs" kävivät hakemassa tärkeän 36–33 -voiton.
Erityisesti Chris Mulumban räjähtävä lähtö on herättänyt kiinnostusta myös ammattilaissarjojen kykyjenetsijöissä.
Erityisesti Chris Mulumban räjähtävä lähtö on herättänyt kiinnostusta myös ammattilaissarjojen kykyjenetsijöissä.

Lauantaina Buffs kohtaa Utahin – voittaja jatkaa bowl-otteluun.

Kalliovuorilla, Boulderin kaupungissa puhelimeen vastaa rauhallinen, ystävällinen ääni. Ääni, josta kuitenkin tiukka määritietoisuus hehkuu läpi. Yhdysvaltain toiseksi läntisimmällä aikavyöhykkeellä on ilta (ja Suomessa aamuyö). Taustalta kuuluu NFL:n Thursday Night Footballin äänet.

Mulumban joukkueella Colorado Buffaloesilla oli edessään vapaaviikko, joten viikkorutiini erosi edellisinä päivinä jonkin verran aiemmista. Tiukan elokuisen leirin jälkeen Buffs on pelannut syyskuun alusta alkaen 11 viikkoa peräjälkeen, joten pelitön viikko tuntuu varmasti hyvältä sekä mielessä että kropassa.

– Rutiiniin on päässyt hyvin kiinni, Mulumba toteaa. – Eikä oikeastaan muita vaihtoehtoja olekaan. On paljon asioita, jotka toistuvat viikosta toiseen. Paljon asioita, joihin on varauduttava ja joihin on oltava valmis, vaikka niitä ei pelissä tapahtuisikaan.

Mulumba on keskeinen osa Buffaloesin puolustusta, joka varsinkin alkukaudesta tyrmäsi vastustajan puolustuksia. Muun muassa kahdessa ensimmäisessä ottelussa Puhvelilauman päätyyn ei tehty yhtään touchdownia.

Buffaloesin kauden alku oli kuitenkin kaksijakoinen. Ensin coloradolaiset voittivat kolme ottelua, minkä jälkeen kolmesta peräkkäisestä ottelusta jäi käteen tappio. Alkukaudesta hitaasti käynnistynyt hyökkäys alkoi tekemään tulosta, mutta samaan aikaan vastustajat alkoivat löytää tilaa Buffsin puolustuksesta. Tästä osoituksena esimerkiksi kuudennessa ottelussa Buffaloes hävisi kotonaan Arizonaa vastaan 42–45 ja seuraavalla viikolla voitti vieraskentällä Oregonin 33–36.

 

Räjähtävä lähtö kerää kehuja

Suomalaispuolustajan oma peli on kulkenut kehittyvässä trendissä viikko viikolta paremmaksi ja paremmaksi. Kahdessa edellisessä pelissä Mulumba keräsi yhteensä yhdeksän taklausta, joista kahdeksan oli soolosuorituksia ja 1,5 tapahtui aloituslinjan takana.

Kaiken kaikkiaan Mulumba on kerännyt 11 ottelussa 35 taklausta, mikä on puolustuksen linjamiehelle komea lukema ja samalla uusi suomalaispelaajien ennätys FBS-tasolla. Edellinen taklausennätys oli Max Ehlertillä UNLV:n paidassa (29 taklausta kaudessa) vuodelta 2012. Leo Jacksonin III:n jälkeen Mulumba on joukkueensa toiseksi tehokkain puolustuksen linjamies.

Värväyssivusto ndtscouting.com nostaa Mulumban yhdeksi seuraamisen arvoiseksi Colorado-pelaajaksi, ja erityisesti Mulumban räjähtävä ensimmäinen askel saa kehuja. Hämmästystä herättää myös se, miten hyvin Mulumba on sopeutunut ulomman linjapuolustajan paikalle pelattuaan aiemmin linjan keskustassa. Sivuston mukaan jatkossa kehitystä voidaan odottaa vieläkin enemmän, kun kokemusta ”endin” paikasta kertyy.

– Saamme tarkat palautteet jokaisen ottelun jälkeen omasta tekemisestämme ja lisäksi tarkat tiedot vastustajista ennen seuraavaa ottelua, Mulumba kertoo. – Olen ollut aloituskokoonpanossa koko kauden, mutta pelaan pääasiassa juoksuyritykset eli lähinnä ensimmäisen ja toisen downin. Kolmansilla yrityksillä tulen yleensä pois. Tietysti toivoisin enemmän näyttöpaikkoja myös säkityksiä varten, mutta toisaalta tämä on antanut minulle mahdollisuuden tulla mahdollisimman hyväksi juuri siinä roolissa, jonka valmentajat minulle ovat antaneet.

Linjavalmentaja Jim Jeffcoat saa Mulumbalta varauksettomat kehut sekä opista että asenteesta. 90-luvulla Dallas Cowboysissa Super Bowleja voittanut ja Pro Bowleissakin pelannut Jeffcoat näyttelee keskeistä roolia siinä, että Mulumbasta on kehittynyt parissa kuukaudessa yksi joukkueen lukoista.

– Pelini on kehittynyt sitä paremmaksi, mitä enemmän olen päässyt otteluiden rytmiin ja pelin nopeuteen kiinni. Ja kun olen saanut pelikirjan haltuuni, niin olen tiennyt tekeväni kentällä oikeita asioita.

 

Vain voitto kelpaa - muuten kausi päättyy

Vapaaviikko ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan Buffaloesille. Tulevana lauantaina (sunnuntaiaamuyönä Suomen aikaa) Mulumban joukkue suuntaa Utahiin. Luvassa on ottelu, josta ei panosta puutu – tämä on kuin pudotuspeli.

– Meidän kauden tavoitteemme on ollut päästä bowl-otteluun. Jos voitamme Utahin niin tämä tavoite toteutuu. Olemme hävinneet muutamia otteluita niukasti, mutta voitto tästä, niin saamme mahdollisuuden päättää kausi hyvin.

Ulompana puolustuksen linjamiehenä pelaava Mulumba tietää oikein hyvin, mikä on tuleva haaste.

– Utah on fyysinen joukkue, jolla on aina ollut hyvät, tiukat ottelut meidän kanssa. Heillä on hyvin liikkuva pelinrakentaja, johon meidän täytyy pystyä reagoimaan.

Vikkelät pelinrakentajat ovat kauden mittaan tuottaneet Buffaloesille päänvaivaa. Arizonan pelinrakentaja Khalil Tate juoksi coloradolaisia vastaan NCAA:n I-divisioonan FBS-tason pelinrakentajien juoksuennätyksen, 327 jaardia. Mulumban puheesta käy selväksi, että samaan ei Utahin Tyler Huntleylle tule mahdollisuuksia siunaantumaan.

Sen sijaan Buffaloesin omasta juoksupelistä Mulumba löytää hyökkäyksen avaintekijän, jolta voidaan odottaa myös Utahissa ratkaisua.

– Senior-kauttaan pelaava keskushyökkääjämme Philip Lindsay pelaa todella vahvaa kautta, niin kuin tietysti aloittavalta viimeisen kauden pallonkantajalta voidaankin odottaa. Hän saa palloa runsaasti, mutta tekee myös todella paljon tärkeitä pelejä.

Pienikokoinen (173 cm / 86 kg) mutta vikkelä Lindsay, joka varmasti herättää kiinnostusta ensi keväänä myös NFL-värväreissä ainakin erikoisrooleihin, on juossut kauden aikana tasan viiden jaardin keskiarvolla yli 1 400 jaardia ja viimeistellyt 13 touchdownia. Lisäksi heittopelistä on syntynyt pisimmään 60-jaardinen touchdown.

Viikonloppuna siis selviää, jatkuuko Mulumban kausi vielä Utah-ottelun jälkeen. Kamppailu on Pac-12 -konferenssin päätöskierroksen mielenkiintoisimpia, sillä joukkueet ovat ennen lauantain ja sunnuntain välisen yön peliä tasoissa (konferenssissa voitot–tappiot 2–6, ja kaiken kaikkiaan voitot–tappiot 5–6).

Colorado oli alkukaudesta Utahia vahvempi, mutta vastaavasti Utes on pelannut marraskuussa hiukan paremmin. Colorado pääsee kuitenkin otteluun paremmasta lähtöasetelmasta, sillä Mulumba ja muu Buffalo-lauma sai viikonloppuna levätä samaan aikaan, kun Utes pelasi tiukan ottelun Washingtonissa kärsien tappion kolmella pisteellä.

Syystäkin Mulumban itsevarma ääni toteaa puhelun lopuksi:

– Kyllä me tämä hoidetaan.