Viikon vieras: Janika Nikander

2.2.2018



Janika Nikander ja Emmi Järn päätyivät samaan aikaan Wolverinesin kokeilupäivään ja ovat sen jälkeen voittaneet Suomen mestaruuden ja pelanneet myös maajoukkueessa.
Janika Nikander ja Emmi Järn päätyivät samaan aikaan Wolverinesin kokeilupäivään ja ovat sen jälkeen voittaneet Suomen mestaruuden ja pelanneet myös maajoukkueessa.

PM-pronssia karatessa voittanut kamppailija halusi löytää lajin, jota ”voisi harrastaa sekä pitkä että lyhyt ihminen ja jossa saisi käyttää kontaktia”. Muutamia vuosia sitten hän löysi jenkkifutiksen.

Janika Nikander on urheilijan urallaan ehtinyt edustamaan Suomea sekä karatessa että amerikkalaisessa jalkapallossa. Wolverinesin Vaahteraliiga-mestaruusjoukkueen avainpuolustajiin viime kaudella kuulunut taistelija nauttii kaksinkamppailusta ja taistelumoodiin psyykkautumisesta, mutta nostaa silti myös nykyisen ykköslajinsa yhdeksi keskeiseksi arvoksi ”jefuperheen”.

Super Bowlin aikaan Nikanderista paljastuu myös Patriots-fanille tyypillinen, rajaton itseluottamus, eikä Patriotsin ja Eaglesin välillä pelattava NFL-loppuottelu juuri herätä hänen mielessä avoimia ongelmia. Kahdessa viimeisessä kysymyksessä puheliaan kamppailijan taistelutahto paljastuu ja vastauksiin puristuu ainoastaan muutama sana määrätiedon kieltä.

 

Sinulla on vankka kamppailu-urheilutausta. Kerro siitä vähän tarkemmin.

Ennen jenkkifutiksen aloittamista harrastin tosissaan noin 10 vuotta karatea, joss kilpailin aktiivisesti maajoukkuetasolla vuoteen 2012 asti. Tarkemmista saavutuksista en ole pitänyt kirjaa sen kummemmin, mutta kisaurasta tarttui mukaan muutama SM-mitali ja PM-pronssi vuodelta 2010, jos en ihan väärin muista. Vielä vuonna 2014 kävin suorittamassa 2. danin mustan vyön arvon, ja sen jälkeen muuttui harjoitteluni painottumaan lähestulkoon pelkästään amerikkalaiseen jalkapalloon.

Myös jenkkifutista voi pitää kamppailu- ja taistelulajina. Koetko pelaajana kentällä olevasi pallopelin kentän sijasta taistelulajin tatamilla vai miten suhtaudut pelissä oleviin kaksintaisteluihin?

Syy siihen, miksi lopulta pelipaikka valikoitui puolustuksen puolelle perustaa juurensa varmaankin juuri siihen, että kampailulajitaustan ansiosta kontakti ja itsensä ”psyykkaaminen” sopivaan taistelumoodiin tuli luonnostaan. Se, mikä jefussa kiehtoo, on juurikin se, että kyseessä on joukkuelaji, mutta pelien match upit eli kaksintaistelut tuovat aina sen oman lisänsä, mihin entisenä ”yksilölajin” harrastajana ei voi olla syttymättä - puolustuksessa pääsee rähisemään sopivasti. 

Kuka Wolverinesissa on kaksintaisteluiden "päällikkö", joka psyykkaa esimerkillään muutkin taistelemaan periksi antamatta viimeiseen asti?

Kyllä aikamoinen päällikkö on meidän konkari Elina Seppälä, joka ei anna kenenkään edes ajatella periksi antamista oli tilanne kentällä mikä tahansa. Samaten pakko mainita viime kaudella meidän laivastonsinisissä pelannut taisteluhobitti Mia Rohkimainen, joka sai omalla olemuksellaan tehtyä monesti kovat psyykkaukset ainakin omaan tahtotilaani. Kooltaan ehkä pieni pelaaja, mutta taistelutahdoltaan yksi suurimmista.

Entä kuka muiden joukkueiden pelaajista on jäänyt mieleesi kovana taistelijana?

Oulun Anna-Reetta ”Are” Juntunen. Rehti ja pirun kova vääntäjä kummallakin puolella palloa - aina yhtä haastava mutta rehti vastus.

Palataan siihen hetkeen, jolloin löysit jenkkifutiksen. Miten tämä tapahtui ja mikä oli se asia, joka sinut lajissa lumosi?

Päädyin lajiin aikalailla sattumusten kautta. Kilpaileminen karatessa jäi taka-alalle, kun astuin armeijan vihreisiin hetkeksi palvelukseen ja siellä tutustuin edelleen kenttien taisteluparinani olevaan Emmi Järniin. Haluttiin sitten myöhemmin löytää yhteinen uusi harrastus, mitä voisi harrastaa sekä pitkä että lyhyt ihminen ja missä saisi käyttää kontaktia sekä (Emmin) hyviä pallokäsiä. Sitten saatiinkin kutsu samoihin aikoihin Wolvojen naisten ensimmäisiin try outteihin ja kun kaikki vaatimukset lajin suhteen täyttyi, niin sillä tiellä edelleen ollaan.

Onko se vieläkin se asia, joka tekee jefusta sinulle rakkaan lajin?

Monipuolisuus on se, mikä on edelleen tärkein. Tässä lajissa vaan tuppaa aina olemaan jotain opittavaa, vaikka kuinka treenaa ja opiskelee. Mikä jefusta tekee tärkeän lajin, on tiiviydellään itseni yllättänyt ''jefuperhe''. En ole lajia edes erityisen pitkään kerennyt harrastelemaan, mutta ihmisistä jefun parissa on tullut ystäviä ja läheisiä varmasti loppuiäksi.

Olet pelannut jenkkifutista myös maajoukkueessa ja olit Suomen 100-vuotisjuhlavuonna Kanadassa pelaamassa MM-kisoissa. Miten tärkeää itsellesi on edustaa kotimaatasi? Voiko sitä verrata seurajoukkueen värien puolesta pelaamiseen?

Sinivalkoisten peliasujen päälle pukeminen on kunnia asia ja Suomessa saa tehdä älyttömän kovaa työtä sen eteen, että paikan joukkueesta saa. Se eroaa seurajoukkueessa pelaamisesta siinä, miten normaalisti toisiaan vastaan pelaavat ihmiset unohtavat kotimaan sarjojen vastakkainasettelut ja löytävät yhteisen tavoitteen näyttää maailmalle, miten sinivalkoinen leijona taistelee.  Kumpikin joukkue on oma joukkue ja tavoitteena voittaa yhdessä. Seurajoukkueen kanssa sen tavoitteen eteen tehdään töitä yhdessä sen sijaan ympäri vuoden, joten joukkueen kehitystä pääsee seuraamaan alusta alkaen, mikä tuo pelaamiseen oman lisänsä ja jopa ”tunteikkuutensa”. Same thing but different.

Tuleva kausi lähestyy vääjäämättä hetki hetkeltä. Mihin asioihin olet keskittynyt harjoittelussasi? Mitä tavoitteita itselläsi on tulevalle kaudelle ja miten Wolverines uusii Suomen mestaruutensa kauden päätteeksi?

Rehellinen ihminen kuin olen, niin vastaan tänä vuonna olen vielä tähän mennessä mennyt opiskelujen armoilla. Viime kausi oli aikamoinen rutistus niin fyysisesti kuin henkisestikin, joten harjoittelu tähän mennessä on keskittynyt omaan oheisharjoitteluun. Wolverinesiin ollaan tänäkin vuonna saatu älyttömästi uusia pelaajia – niin rookieita kuin kokeneimpiakin vierailijoita, mikä on pitänyt pelaajamäärät treeneissä korkealla.

Wolverines uusii Suomen mestaruutensa luottamalla omaan tekemiseensä, jossa tavoitteita ei aseteta vain yhtä kautta varten, vaan toiminta ja tavoitteet on asetettu pidemmälle tähtäimelle. 

Tänä vuonna ollaan käynnistämässä aktiivisesti naisten U19- ja tyttöjen U17-sarjatoimintaa. Miten kannustaisit seuroja, vanhempia ja uusia kokeilijoita itseään lähtemään mukaan tähän lajiin?

Tyttöjen saaminen mukaan lajiin vaatii omasta mielestäni uuden näkökulman tuomista mukaan toiminnan mainostukseen ja lajitietouden lisäämiseen. Aktiivinen lajin esittely, tytöille suunnattujen kokeilukertojen ja toiminnan suuntaaminen esimerkiksi kouluihin on mielestäni hyvä tapa aloittaa, mikä onkin näkynyt jo muutaman joukkueen toiminnassa tänäkin vuonna. Aktiivinen jatkuva toiminta asian eteen on avainasemassa ja toivottavasti Suomessakin nähdään lähivuosina tyttöjen sarjatoimintaa.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelataan Super Bowl. Sinut tunnetaan kovana hallitsevan mestarin Patriotsin kannattajana. Miksi Patriots voittaa Super Bowlin ja kuka on ottelun arvokkain pelaaja?

Koska Belichick ja Brady. Ottelun MVP Brady.

Mitkä asiat tekevät Eaglesista vaarallisen joukkueen?

Ei tee.

 

 

Katso myös:

Viikon vieras: Kai Lindblad

Viikon vieras: Mika Eloranta

Viikon vieras: Pekka Utriainen

Viikon vieras: Auli Vanhoja

Viikon vieras: Roope Noronen

Viikon vieras: Joona Mustikkamaa

Viikon vieras: Fanni Mikkonen

Viikon vieras: Mikko Toiminen

Viikon vieras: Santeri inkinen

Viikon vieras: JP Burlington