Amerikkalaisen jalkapallon EM-lopputurnaus pelataan Suomessa heinä-elokuussa

6.3.2018 klo 18:00




Vantaalla 29.07–04.08. Euroopan mestaruudesta taistelevat Suomen lisäksi Ranska, Iso-Britannia, Ruotsi, Itävalta ja Tanska.

Suomi isännöi amerikkalaisen jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskilpailuja Vantaalla 29. heinäkuuta – 4. elokuuta. Amerikkalaisen jalkapallon kansainvälinen kattojärjestö IFAF vahvisti Suomen kisaisännyyden tiistai-iltana.

Suomen lisäksi kisoihin osallistuvat Iso-Britannia, Itävalta, Ranska, Ruotsi ja Tanska.

– Tulevan kesän mestaruusturnaus tarjoaa huikean kattauksen eurooppalaista amerikkalaisen jalkapallon osaamista ja toimii samalla reittinä kohti vuoden 2019 maailmanmestaruuskilpailuja, toteaa IFAF:n toiminnanjohtaja Andy Fuller.

– Olen todella iloinen, että lopputurnaus pidetään nimenomaan Suomessa, Fuller jatkaa. – Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on kokenut turnausisäntä, joten meillä on kaikki syyt odottaa jännittävää ja viihdyttävää tapahtumaa.

SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen toivottaa muut kisamaat ja katsojat tervetulleeksi Vantaalle:

– Olemme todella ylpeitä saadessamme toimia kisajärjestäjinä, ja tulemme tekemään kaikkemme, jotta kisavieraat viihtyvät hyvissä olosuhteissa.

Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruudesta on pelattu vuodesta 1983 alkaen ennen tulevan kesän kisoja 13 kertaa. Suomi on kisahistorian menestyksekkäimpiä maita viidellä mestaruudellaan (1985, 1993, 1995, 1997, 2000), neljällä hopeallaan (1983, 1989, 1991, 2001) sekä kahdella pronssillaan (1987 ja 2005). Edellisissä, Itävallassa vuonna 2014 pelatuissa EM-kisoissa Suomi sijoittui neljänneksi.

Miesten EM-lopputurnaus on pelattu Suomessa kahdesti aiemmin, vuosina 1987 ja 1991. Aikuisten arvoturnauksissa Myyrmäen Urheilupuisto Vantaalla on toiminut edellisen kerran amerikkalaisen jalkapallon areenana vuonna 2013, jolloin Suomessa järjestettiin naisten MM-kilpailut.

 

Vajaan viikon aikana yhteensä yhdeksän ottelua

Vantaan EM-kisoissa pelataan kahdessa alkulohkossa, joista joukkueet jatkavat lohkosijoituksensa mukaisesti joko loppu-, pronssi- tai sijoitusotteluun. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Iso-Britannia ja Ranska. Toisessa lohkossa pelaavat Ruotsi, Itävalta ja Tanska.

 

Amerikkalaisen jalkapallon EM-lopputurnaus 2018

Myyrmäen Urheilupuisto, Vantaa:

Sunnuntai 29.07.
15.00: Tanska – Itävalta
19.00: Suomi – Iso-Britannia

Tiistai 31.07.
15.00: Ruotsi – Tanska
19.00: Iso-Britannia – Ranska

Torstai 02.08.
15.00: Itävalta – Ruotsi
19.00: Ranska – Suomi

Lauantai 04.08.
11.00: sijoitusottelu
15.00: pronssiottelu
19.00: loppuottelu


Lisätietoa:
Roope Noronen | puheenjohtaja, SAJL
040-732 1469
roope.noronen@sajl.fi


 

IFAF European Championship will be held in Finland from July 29 to August 4

 

IFAF is delighted to announce that the 2018 IFAF European Championship will be held in Vantaa, Finland. The tournament will feature host nation Finland, along with Austria, Denmark, France, Great Britain, and Sweden. The European Championship will run from July 29 to August 4.

IFAF Managing Director Andy Fuller said: “This summer's Championship provides us with a wonderful showcase for European football and a pathway to the 2019 World Championship. “I am very happy that the finals are being staged in Finland" Fuller added. "The Finnish Federation are experienced hosts of major football events, and we are all looking forward to an exciting and entertaining tournament.”

President of the Finnish Federation (SAJL), Roope Noronen added: "We are very proud to be hosting the men’s European finals this summer. We shall do everything we can to make our guests welcome and provide a great stage for the competition."

First time European Championship tournament was played 1983 and before Vantaa´s tournament the championship games have been played 13 times. Finland is one of the most successful countries in history of the tournament with five goldmedals (1985, 1993, 1995, 1997, 2000), four silvers (1983, 1989, 1991, 2001) and two bronzes (1987, 2005). Last time the tournament was held in Austria in 2014. Finland lost the bronzemedal game againts France.

Finland was the host of the European Championship tournament also 1987 and 1991. Vantaa and the MUP-stadion were the stage also for Women´s World Championship tournament 2013 and youth U19-nordics in 2016.

Nine games in one week

The games in European Championship Tournament are going to be played in two divisions. The winners of divisions will play in final, the second best play in the bronze medal games and last ones play for the 5th place. Finland, France and Great Britain are playing in same division and Sweden, Austria and Denmark in the other division.

 

American Football European Championship 2018

MUP stadion, Vantaa:

Sunday July 29th
3 pm: Denmark – Austria
7 pm: Finland – Great Britain

Tuesday July 31st
3 pm: Sweden – Denmark
7 pm: Great Britain – France

Thursday August 2nd
3 pm: Austria – Sweden
7 pm: France – Finlands

Saturday August 5th
11 am: 5th place
3 pm: bronze game
7 pm: final

 

More info:
Roope Noronen | president, SAJL
+358 40-732 1469
roope.noronen@sajl.fi