Viikon Vieras: Alexandra Naumanen

9.3.2018


Kuvassa Alexandra Naumanen American Football Without Barriers -järjestön leiriltä vuonna 2017. Kuva: Jari Turunen
Kuvassa Alexandra Naumanen American Football Without Barriers -järjestön leiriltä vuonna 2017. Kuva: Jari Turunen

Aktiivinen moniosaaja on tehnyt jenkkifutiksessa lähes kaikkea muuta paitsi pelannut.

Alexandra Naumanen on läpi elämänsä kärsinyt diagnosoimattomasta urheiluhulluudesta. Kärsiä tosin on väärä sana, koska Espoossa asuva SAJL:n liittohallituksen jäsen on päinvastoin nauttinut kaikesta urheilumaailmaan liittyvästä – ennen kaikkea harrastamisesta ja harrastusmahdollisuuksien mahdollistamisesta.

Ennen soikeaan palloon tutustumista Naumanen harrasti jalkapalloa (tavallista futista eli tafua) sekä jääpalloa, mutta sitten Porvoossa kasvanut nuori päätyi katsomaan Butchersin peliä, ja jefu-into heräsi. Tuolloin ei kuitenkaan pelaaminen onnistunut, mutta Naumaseen kapseloitunut laji-into on sittemmin päätynyt koko suomalaisen jenkkifutiksen onneksi. Ja varsinkin nuoret – niin pojat kuin tytöt – voivat olla kiitollisia Naumaselle ja muille nuorisovaliokunnan jäsenten työlle.

Haastattelua tehdessä huomaa nopeasti myös yhden seikan Alexandra Naumasen laji-intohimosta: kun hän alkaa puhumaan jenkkifutiksen kieltä - ei puhe pysähdy ensimmäiseen virkkeeseen. Ei todellakaan!

 

Olit itse aloittamassa jenkkifutiksen pelaamista 1980-luvun loppupuolella. Kerro tarkemmin!

Kasvoin Porvoossa ja pelasin futista sekä jääpalloa. Futareista minä ja kaksi Millaa innostuttiin jefusta. Butchersit ottivat meidät todella hienosti vastaan. Virran Jouni, Harri ”Kultakenkä” Sahlberg ja Leskisen Timo treenasivat meitä muiden junnujen mukana ja alku oli lupaava, kunnes silloinen liittohallitus päätti, etteivät naiset tai juniorit saa pelata. Olisi pitänyt vaihtaa jefu lippupalloon, mutta se ei oikein sopinut tyyliini. Olen myöhemmin tavannut näitä silloisia päättäjiä ja ihan puheväleissä ollaan.

Laji jäi kuitenkin sydämeen ja vietin paljon aikaa jefu-katsomoissa. Tästä muuten myöhemmin versoi ajatus, että nuoria pitää myös neuvoa vaikuttamaan asioihin, jos aikuisten tekemät päätökset eivät miellytä. Siksi meillä on nuorisovaliokunnassakin nyt nuorten edustajat.

Missä olit alun perin nähnyt jenkkifutista ensimmäisen kerran? Ja mikä lajissa silloin sinua viehätti?

Butchersin peleistä mielenkiinto heräsi. Tunsin paikallisia pelaajia ja seurasin vapaa-ajalla treenejäkin. Olen aina ollut palloilija. Jefun vauhti, monipuolisuus ja fyysisyys viehättivät. Siinä yhdistyi minusta parhaita urheilun piirteitä. Olin ehkä turhan fyysinen jalkapalloon, joten laji olisi sopinut minulle todella hyvin.

Lopulta et kuitenkaan ikinä pelannut jenkkifutista, mutta vuosien varrella lajiin liittyvä tehtävälistasi on ainakin kilometrin mittainen. Mitä kaikkea jenkkifutaajan uraasi on mahtunut?

Voisi kaiketi sanoa, että olen tehnyt lajissa lähes kaikkea muuta kuin pelannut virallista ottelua. Teinivuosien penkityksen jälkeen aktivoiduin lajiin uudelleen vuonna 2007 ja sillä tiellä mennään: olen vetänyt Espoon seuraa kymmenisen vuotta, toiminut valmentajana, joukkueenjohtajana, huoltajana, vesityttönä, pallopoikana, ensiavussa, erotuomarina, chain-gangissa, sarjapäällikkönä, liittohallituksessa, valiokunnissa, turnauspäällikkönä, projektivastuissa ja niin edelleen. Pelaajan ura jäi, mutta en ole enää siitä harmissani.

Kaikkien jefu-rooliesi lisäksi olet myös kahden jenkkifutaajan äiti. Kuinka selvää teidän perheessä on ollut lasten jenkkifutiksen harrastaminen? Mistä se sai alkunsa ja kuinka paljon myötävaikutit asiaan itse?

Kahden aktiivi-harrastajan perheessä oli selvää, että lasten synnyttyä urheilua oli kalenterissa ja perheurheilu ykkössijalla. Teimme päätöksen, ettei lapsia viedä yhteenkään ohjattuun harrastukseen ennen kuin sellaista ehdottomasti vaaditaan. Siihen asti käytiin omalla porukalla pelaamassa kiekkoa, futista, jefua, pesistä, katulätkää, korista, sählyä, uimassa... 

Lapsille jenkkifutis oli yksi pallo muiden joukossa eikä mitenkään erityisesti framilla. Aleksi tosin sai ensimmäisen oman jefupallonsa jo synnytyssairaalassa isänsä bestikseltä, ex-Vaahteraliiga-QB Niemelän Jaanilta. Aleksi ilmoitteli 4-vuotiaana ensi kerran vaateista linjamiehen uraan, mutta saimme pidettyä pojan pihapeleissä 8-vuotiaaksi, kun luulin ettei junnut saa pelata. 

Kun sitten vein lapset ensi kertaa Espoon Devilsien treeneihin Marketanpuistoon, paluuta ei ollut. Meistä kenellekään. Aleksin ensimmäiset harjoitukset silloin 6-vuotias Nana istui vieressä, mutta jo seuraavalla kerralla hänkin vaati mukaan. Nana oli sitä ennen ehtinyt jo päiväkodin poikien mukana Honkaan pelaamaan jalkapalloa ja minä toimin siellä yhtenä valmentajana. Futis jäi jefun löydyttyä melko nopeasti. 

Kertaakaan kuluneen vuosikymmenen aikana en ole kumpaakaan lasta kehottanut treeneihin ja molemmat jefu on vienyt urheilulukioon ja maajoukkueisiin - minusta huolimatta. Opi yritti aluksi pysytellä pois lajista, mutta eihän siitä mitään tullut, kun itsellään oli lajitausta ja sydän sykkii jefulle yhä. Upeat kasvun vuodet saimme lasten kanssa kentillä viettää. On ollut mahtava seurata niin omia kuin muita todella rakkaiksi tulleita nuoria matkan varrella. Yhtä upeaa on toisaalta ollut päästää yhteisestä tekemisestä irti, antaa nuorten jatkaa omiin suuntiinsa ja löytää itselle oma uusi paikka. Yhteinen rakas laji on osoittautunut eroperheelle todella vahvaksi siteeksi. 

Tälläkin hetkellä toimit tuomarina ja vapaaehtoisena mitä moninaisimmissa rooleissa, ja yksi suurimmista luottamustoimistasi on SAJL:n nuorisovaliokunnan puheenjohtajan tehtävä. Mitä tuohon rooliin kuuluu? Mitä kaikkea nuorten sarjoissa tänä vuonna tapahtuu? Mitkä ovat merkittävimmät muutokset viimekauteen?

Nuorisovaliokunta on SAJL:n lasten ja nuorten toiminnasta vastaava toimielin, joka johtaa, ohjaa, valvoo ja kehittää nuorten lajitoimintaa SAJL:n strategian ja vuosikokouksen päätösten, eli voimassa olevien sääntöjen mukaisesti. Valiokuntaan kuuluvat kuuluvat liittohallituksen nimittämät jäsenet, nuorten sarjapäälliköt, koulutuspäällikkö sekä tietenkin nuorisoedustajat. Näistä koulutuspäällikkö on SAJL:n palkkalistoilla, muut vapaaehtoisia.

Puheenjohtajana olen laatinut johtamisen syklimme sekä vastaan siitä, että toiminnan ohjaamiseen tarvittavat päätökset valmistellaan ajoissa ja eri osa-alueiden asiantuntijavaliokuntien kanssa yhteistyössä. Teemme läheistä yhteistyötä muun muassa lääketieteellisen ja erotuomarivaliokunnan kanssa, joissa on paljon lapsiin ja nuoriin liittyvää asiantuntemusta. Teemme vielä jatkuvaa kehitystyötä oman toimintamme kehittämiseksi, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen moni asia on loksahtanut kohdilleen. Kokoustamme säännöllisesti kerran kuukaudessa, tarvittaessa useammin. Tällä hetkellä valmistelemme ensi viikon sarjakokouksia Kouvolassa ja kauden aloitusta. Teen arjessa valiokuntatyötä päivittäin ja silti hommaa riittäisi jaettavaksi.

Valiokunnalle kertyy käsiteltäväksi runsaasti operatiivisia asioita; sarjavalmistelut, nuorten sääntö- ja turvallisuusasiat, erilaisia selvityspyyntöjä ja raportointeja, tiedon keräämistä, toiminnan ohjaamista, valvontaa, informoimista ja seurojen tukea, mutta myös lajin strategista kehitystyötä. Valiokuntatyö muutti lajikentän arkea, kun päätössykli siirtyi pitkäjänteisemmäksi. Kaikki muutosvalmistelut koskevat aikaisintaan tätä kautta seuraavaa kautta, joten kehitystarpeita on aidosti aikaa tutkia ja valmistella huolella. Koen itse tämän muutoksen erittäin tervetulleeksi - se nostaa katseen lajin kehittämiseen yhden kauden tilannekuvan sijaan. 

Suomessa pelataan kesän aikana neljä turnaussarjaa ja kahdeksan erillispelien sarjaa, joista U13- ja U15-ikäluokissa sarjoja on kakkosdivariin asti. Näistä kertyy muutama sata ottelua järjestettäväksi ja valvottavaksi. Tälle kaudelle isoja asioita ovat esim. nuorten kilpailujärjestelmän 2020–2022 valmistelu, tyttöjen sarjan starttaaminen ja Nordic Girls Campit, nuorten miesten U19-PM-kisat ja Dallasin projekti sekä nuorten Orlandon projekti. Muutamia harjoitusmaaotteluitakin on kyselyssä, mutta vahvistuksia ei vielä ole saatu.

Olemme tällä kaudella SAJL:n strategian mukaisesti siirtymässä aiempaa "oikeamman" jenkkifutiksen pelaamiseen lasten ja nuorten sarjoissa, kun U13 SM-sarjassa otetaan käyttöön potkupelit. Tätä on valmisteltu pitkään ja toteutettu vaiheittain. Jos kaikki menee hyvin, eli seurat kokevat ehtineensä valmistautua, ensi kaudella otetaan mukaan myös reititys ja pumppaaminen. Meillä on U13-ikäluokassa runsaasti pelaajia, joilla on jo 4 vuoden pelikokemus. Kun lasten ja nuorten toimintaa tässä nuoren pelaajan uran strategisessa U13-ikäluokassa pohdittiin, päädyttiin erottamaan siihen kaksi hyvin erilaista tasoa: leikinomaista turnauspeliä viidellä pelaajalla ja kilpailullista SM-sarjaa yhdeksän pelaajan voimin. Kukin joukkue voi päättää joka vuosi oman sarjansa pelaaja- ja valmennusresurssiensa pohjalta.

Tyttöjen sarjojen käynnistämisen lisäksi olet ollut yksi primus motoreista yhteispohjoismaisen tyttöleiritoiminnan käynnistämisessä. Mistä Nordic Girls’ Camp sai alkunsa?

Idea Nordic Girls Campistä syntyi syyskuun lopussa Kööpenhaminassa, Tanskan Olympiakomitean järjestämän lasten ja nuorten urheilun seminaarin kahvitauolla. Jäimme Ruotsin liiton kollegan Helena Lindeenin kanssa pohtimaan, kuinka saisimme tytöt paremmin mukaan lajiin. Totesimme, että nuoret ovat hyvin avoimia ja kansainvälisiä, ja yhdistämällä resurssimme saisimme enemmän tapahtumaan. Kutsuimme Norjan ja Tanskan edustajat samaan pöytään ja kaikki tahtoivat liittyä mukaan. Joulukuussa saimme konseptin valmiiksi, liittohallitusten hyväksymäksi ja ensimmäisen leirin myyntiin.

Mitä leirillä tulee tapahtumaan ja mitä itse leiriltä odotat?

Leiri on intensiivinen perehdytys lajiin eri pelipaikkojen kautta. Ohjelmassa on niin minuutilleen aikataulutettua drillaamista kuin luentoja ja keskusteluakin. Leiri päättyy peliin, jossa U19-tytöt pelaavat 7vs7- ja U15-tytöt 5vs5 pelaajistolla. Pelin jälkeen joukkueet ja urheilijat saavat kehityspalautetta. Leirillä kuulemme nuoria naispelaajia ja heidän kokemuksiaan. Tytöt saavat vinkkejä lajikehitykseen ja kasvuun urheilijana. Fyysisten lajitaitojen ohella opetellaan ryhmäytymistä, kansainvälistymistä, uskaltautumista puhua vieraalla kielellä, ryhmämatkustamista ja muita psyykkisiä ja sosiaalisia joukkuetaitoja. 

Leirimme on herättänyt kiinnostusta: Iso-Britannian naisten maajoukkueen valmentaja sekä yksi kapteeneista matkustavat valmentamaan leirillämme. He tahtoisivat saada Britannian tytöt mukaan seuraavalle leirille. Ruotsin STV, valtakunnallinen media on tulossa paikan päälle tekemään raporttia. 

Itse odotan eniten yhdessä oloa ja tekemistä kaiken kaikkiaan. Olen vetänyt useita leirejä ja viettänyt lukuisia viikonloppuja joukkueiden kera, mutta tässä on oma ihana kansainvälinen makunsa. On mielenkiintoista nähdä, minkälaista ryhmähenkeä syntyy, kun kentällä on 46 tyttöä, joista nuorimmat ovat vain 12-vuotiaita ja vanhimmat 20-vuotiaita, osa lomalla armeijasta. Kokeneimmat ovat edustaneet MM-kisoissa ja tuoreimmilla ei ole yhtään ottelua vielä alla. Mitä tästä kaikesta syntyy, jää nähtäväksi. Toivottavasti kantava alku upeaan matkaan.

Nyt leireillään Tukholmassa, mutta tämä ei suinkaan jää yhteen leiriin. Milloin on seuraava leiri ja milloin leiri mahdollisesti pidetään Suomessa?

Valitsimme Tukholman ensin siksi, että se on logistisesti keskeisin Tanskan, Norjan ja Suomen välissä. Seuraava leiri pidetään syksyllä Suomessa. Etsimme parhaillaan sopivinta ajankohtaa. Oletan sen löytyvän Finnkampenin ja U19 PM-kisojen tuntumasta, eli lokakuulta. Kerron kyllä heti, kun saamme päivät vahvistettua, sillä tarvitsemme paljon tekijöitä tällaiseen leiriin. SAFF (Ruotsin liitto) on tehnyt upeaa työtä järjestelyiden suhteen ja meillä on ollut sujuva työnjako ja korkea tempo projektitiimissä.

Miltä näyttää kesän sarjojen osalta? Tullaanko Suomessa pelaamaan jenkkifutista tyttöjen U17-sarjassa ja naisten U19-sarjassa?

Tyttöjen sarjoihin ilmoittautui kaksi joukkuetta: Helsinki Roosters ja West Coast Phoenix, joten kyllä pelataan, mutta todennäköisimmin vain yhdessä ikäluokassa. Otamme koko kauden ajan vastaan ilmoittautumisia yksittäisistä pelaajista, jotka ohjaamme näihin joukkueisiin, tai jos saamme "ehjän rungon", ts. 3-4 tyttöä samasta seurasta, perustamme kolmanneksi yhteisjoukkueen. Jos valmentajaa ei ole, autamme etsimisessä. 

Suomessa oli viime kaudella 50 alle 20-vuotiasta naispelaajaa. Jos suurin osa jatkaa, kyse on vain järjestelyistä, jotta sarjat pyörivät. Siirrämme tyttöjen pelikauden kuitenkin tuonne syksylle ja lähemmäs Suomen isännöimää Nordic Girls Campia, jotta tytöt voivat keskittyä pelaamaan muut sarjansa läpi ilman aikataulupaineita. Toivon jokaisen tytön tulevan mukaan tyttöjen sarjatoimintaan taitotasoon tai kokemukseen katsomatta.

 

Katso myös:

Nordic Girls’ Camp – pohjoista voimaa nuorille naisjenkkifutaajille!

 

Viikon Vieraat:

Viikon vieras: Kai Lindblad

Viikon vieras: Mika Eloranta

Viikon vieras: Pekka Utriainen

Viikon vieras: Auli Vanhoja

Viikon vieras: Roope Noronen

Viikon vieras: Joona Mustikkamaa

Viikon vieras: Fanni Mikkonen

Viikon vieras: Mikko Toiminen

Viikon vieras: Santeri inkinen

Viikon vieras: JP Burlington

Viikon vieras: Janika Nikander

Viikon vieras: Nikko Olsson

Viikon vieras: Aino Joro

Viikon Vieras: Ronny Lehmussaari