Pelaajapolku

PDF-tiedostonuorten-erilaiset-urheilupolut-verkostopaiva-6.2.2017.pdf (785 kB)
Nuorten erilaiset urheilupolut
Urheilijan polun lapsuusvaiheen asiantuntijatyö
Urheilijan polun lapsuusvaiheen asiantuntijatyö
Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö
Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö
Nuoren urheilijan ura
Nuoren urheilijan ura

SAJL URHEILIJAN POLKU 1.0 taulukkonäkymä

 

SAJL on yhdessä kymmenien muiden lajiliittojen kanssa ollut mukana Urheilijan Polku-hankkeessa joka on osa maassamme käynnissä olevaa huippu-urheilun muutostyötä. Yleisesti Urheilijan Polun on tarkoitus kuvata urheilijan tietä lapsesta lajin potentiaaliselle huipulle.

Kunkin lajin polku on yhteisen rakenteen sisällä omanlaisensa, SAJL:n polusta on pyritty luomaan apuväline lajissa kehittymiselle sekä pelaajana, valmentajana että yleisesti lajin parissa toimijana.

Materiaaliosuuksiin on tarkoituksella upotettu mittava määrä liiteitä ja linkkejä, joista aihealueita pääsee halutessaan tutkimaan omassa rauhassaan. Polkutyökalun elementtejä tullaan käyttämään myös esimerkiksi valmennuskoulutuksessa runkona ja jäsentäjänä.

Nykyisin kaikki mahdollinen laji-informaatio on kenen tahansa helposti löydettävissä, SAJL Urheiljan Polun ei olekaan tarkoitus olla mikään lajin kiveen hakattu ohjekirja vaan lähde johon valittu sisältö on pääpiirteissään pyritty sijoittamaan tasoittain eteneväksi iän ja taitojen kehittymisen suhteen.

Lajimme on todella poikkeuksellinen siinä suhteessa, että maailman ehdottomalle huipullekin voi edetä vasta aikuisiässä aloitettuaan, ja näin esimerkiksi taitojen kehittymisen hierarkisointi kronologiseen ikään sidottuna olisi teennäistä. Niin sanottu Late Entry-malli on jenkkifutiksessa vahvasti esillä.

Nuorelle pelaajalle tai vaikkapa pelaajan vanhemmalle polku avaa kuvaa huipulle tähtäävän harrastamisen sisällöistä, vaatimuksista, vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista.

Polun on tarkoitus olla dynaaminen työkalu, jota muokataan ja täydennetään kokemuspohjaisesti. Ennen kaikkea sen tarkoitus on osaltaan tukea suomalaisen huippujenkkifutiksen kehittymistä koko harrastamisen matkalla lapsesta aikuiseksi pelaajaksi.

 

SAJL Urheilijan Polku -työryhmä
Heikki Halttunen
Tuomas Heikkinen
Matti Sorsa

12-13-VUOTIAS JENKKIFUTARI

 

Perustavoitteet


Kriittinen motoristen taitojen ja koordinaation kehittymisvaihe. Lajin perustaitojen kehittäminen. Osallistuminen moniin urheilulajeihin tavoitteena kehittää yleisiä urheilun taitoja sekä erilaisten pelien avulla nopeutta, voimaa ja kestävyyttä.
 

Urheilija aloittaa amerikkalaisen jalkapallon harrastamisen. Hän kehittää liikuntataitojaan sekä peruslajitaitojaan ja nauttii osallistumisesta peleihin.

1. vaiheen pääperiaatteet:

  • Turvallinen seurayhteisö
  • Tasapuolinen osallistuminen
  • Taidon kehittäminen tärkeämpää kuin kilpailu
  • Suositaan monipuolista urheilun harrastamista
  • Sosiaalisten taitojen kehittäminen ja hauskuus tärkeässä roolissa
  • Urheilijalla on mahdollisuus kehittää taitojaan useilla eri pelipaikoilla
  • Harjoittelu ja ottelut ovat urheilijan kehitystasoon sopivia

    Motorisen kehityksen vaiheet

    Biologisten erojen huomioiminen harjoittelussa

Tekniikkaharjoittelu


Heittäminen, kiinniottaminen, potkaiseminen. Pallonkäsittelyn perustaidot (aloitussyöttö, kantaminen, ojentaminen). Taklaamisen ja blokkaamisen perusteet.
 

LÄHTÖASENNOT

OL hyökkäyksen linja (offensive line)
RB keskushyökkääjä (running backs)
WR laitahyökkääjä (wide receivers)
QB pelinrakentaja (quarterback)
LB tukimies (linebacker)
DL linjapuolustajat (defensive line)
DB takapuolustajat (defensive backs)

JUOKSUHYÖKKÄYS

Blokkaaminen

Pallonkäsittely

Pallon kantaminen

HEITTOHYÖKKÄYS

Heittoblokkaus

Pallonkäsittely

  • aloitussyötön vastaanottaminen (lyhyt ) 1-2

Heittäminen

Kuvioiden juokseminen

  • liikkeellelähtö 1
  • breikki 1
  • kuvion juokseminen miespuolustusta vastaan 1
  • motion 1
  • kuvion asettaminen 1
  • harhautukset 1

Pallon kiinniottaminen

  • takaisin kääntyminen 1
  • sivuttainen breikki 1
  • pitkät kuviot 1
  • käsien asento 1

JUOKSUPUOLUSTUS

Blokin murtaminen

Pursuit

  • juoksukulmat 1
  • sisä-ulkopuoli 1

Taklaaminen

HEITTOPUOLUSTUS

Heittoryntäys

  • liikkeellelähtö 1
  • blokin tunnistaminen 1
  • voimatekniikat (bull rush) 1
  • viimeistely (säkittäminen, taklaaminen) 1

Peittäminen

Pallon pelaaminen

  • kulmat 1
  • syötönkatko 1
  • pallon alaslyönti 1
  • taklaaminen 1

ERIKOISPELIT