Lahden Urheilukoulu
![]() 2006 lajiryhmä vas. Anssi Nevalainen, Tuukka Hämäläinen, Matti Vainio, Mika Oksman, kouluttaja Keijo Matilainen, Iisakki Ullakonoja, Ville Wacklin ja Paavo Teittinen. |
JENKKIFUTARIT LAHDEN URHEILUKOULUSSA
Uusi askel otettiin lokakuussa 2006, kun seitsemän amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa aloitti varusmiespalveluksensa Hämeen Rykmentin maineikkaassa Urheilukoulussa. SAJL:n ja Urheilukoulun yhteinen valmistelu ensimmäisen lajiryhmän aloittamiseksi saatiin ensimmäiseen vaiheeseen. 72 kesälajien urheilijaa valitaan vuosittain heinäkuun lopulla, jolloin valinnoissa kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen lausuntoihin sekä psykologisten testien tuloksiin. Urheilutestissä voi olla mukana myös lajinomaisia testejä. Urheilijat ovat 18-vuoden ikäisiä palveluksen aloittaessaan.
Hämeen Rykmentissä ensimmäiset kolme kuukautta kuluvat pääosin sotilastaitojen opettelussa. Väliin mahtuu myös fyysisen harjoittelun leiripäiviä. Palvelusaika on 12 kuukautta, jonka aikana jokaiselle annetaan AUK/RUK koulutus. Palveluksen aikana varusmiehille tulee Urheilukoulun aikana noin 40 maastovuorokautta. Lisäksi koulutukseen kuuluu monipuolinen l-tason valmentajakoulutus sekä lajivalmennuksesta SAJL:n Starttikurssi. Nykyisin myös kuuden kuukauden jääkärikoulutus on mahdollista ja tämä saattaa olla lähivuosina vaihtoehto amerikkalaisen jalkapallon ammattilaispelaajille. Urheilijan arkea helpottaa se, että lähes kaikki illat ja viikonloput ovat vapaata harjoitteluaikaa. Tähän olennaisesti liittyy jokaisen oma valmennussuunnitelmansa, jossa on leirit, testit, ottelut ja harjoitusten jaksotus huomioitu.
![]() 2007 lajiryhmä. vas. Matias Sarvela, Antti Leino, Julius Majander, Pekka Rantala, Calle Backlund, Ilkka Koiranen ja Keijo Matilainen |
Urheilukoulussa on ihanteelliset mahdollisuudet ammattimaiseen harjoitteluun. Liikuntapaikat, valmennus resursseineen lisättynä innostavalla ilmapiirillä edesauttavat tätä. Varsinkin kilpailukaudella ahkerassa käytössä on urheilukoululaisten oma testiasema, jossa urheilijoille on tarjolla laajat fysioterapiapalvelut. Peruskuntokaudella ryhmän jäsenet suorittivat testiasemalla mm. isometrisiä voimatestejä sekä hyppy- ja nopeustestejä. Jokaiselle lajiryhmälle järjestetään seitsemän viikon valmennusleiriä, joista amerikkalaisen jalkapallon ryhmä toteutti useimmat Pajulahdessa Urheiluopistolla. Lajileireijä toteutetaan myös muilla urheiluopistoilla sekä tavoitteena on lisätä ulkomaanleiriviikko ohjelmaan lähivuosina.
Ryhmän kouluttajalla yliluutnantti Matilaisella on itsellään vahva amerikkalaisen jalkapallon pelaajatausta. SAJL:n fyysisen valmennuksen vastuuvalmentajana toimii konkarivalmentaja Sakari Pusenius.
Puseniuksen tavoitteena on ollut toiminnallisen harjoittelun kautta pitää urheilija lähellä optimaalista suorituskykyä ympäri vuoden. Kehon harjoitteet on tehty luonnollisessa, kolmiulotteisessa ympäristössä vapain liikkein. Tavoitteena on ollutkin, että voima ja kaikki sen käyttöön liittyvät ominaisuudet kuten tasapaino, notkeus, nopeus, ketteryys, kestävyys ja koordinaatio kehittyvät tasapainoisesti tavoitteena tehokas räjähtävillä ominaisuuksilla varustettu jenkkifutari.
Palaute ryhmän toiminnasta on ollut positiivinen jokaiselta yhteistyötaholta. Leiripäivinä ryhmän innostunut ja vauhdikas harjoittelu on kiinnostanut myös muiden lajien urheilijoita/valmentajia. SAJL: ja Urheilukoulu ovat sopineet jatkosta ja tavoite onkin saada edustava ryhmä jenkkifutareita vuosittain. Yliluutnantti Keijo Matilainen kehuikin nykyisen ryhmän urheilullisuutta ja asennetta, jossa on loppuun asti yrittämistä. Henki on heijastunut myös koko saapumiserän toimintaan positiivisesti, Matilainen jatkaa. Historian ensimmäinen lajiryhmä on tehnyt hyvää jälkeä ja avannut mahdollisuudet tulevaisuudessa uusille ryhmille.
KOTIUTTAMISJUHLA 2007
Lahden upseerikerholla 28.9.2007 pidetyssä tilaisuudessa oli arvovaltaisia vieraita mm. Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo. Reserviupseerikurssin 230 tiedustelulinjan priimuksen nimityksen sai Tuukka Hämäläinen. Muistoksi hän sai hienon miekan ja stipendin. Puheessaan Hämäläinen muisteli Urheilukoulun hienoja ja rankkoja aikoja ja totesi että ystävyyssuhteet 70 eri lajin urheilijan kanssa on hieno pääoma.
Paavo Teittinen sai Sotaveteraanien palkinnon, jonka luovutti ylimetsänhoitaja Mauno Uusitalo. Myös SAJL Liittona sai muistokirjan Urheilukoulun vaiheista.
Nuorisopäällikkö Heikki Halttunen oli luovuttamassa priimuksen miekkaa Hämäläiselle ja puheessaan Halttunen kiitteli hienosti alkanutta yhteistyötä Urheilukoulun kanssa. Jokainen lajiryhmän urheilija kehittyi todella paljon vuoden aikana ja sai uutta nostetta uralleen mm. miesten maajoukkueessa. Halttunen muistutti että vänrikki Hämäläinen oli se henkilö, joka sai aikaan alkusysäyksen Urheilukoulun lajiryhmän perustamiselle.
Kotiutetut kesälajien ll/06 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (7):Vänrikki Anssi Nevalainen, tukimies, Etelä-Karjala Rajaritarit
Alikersantti Mika Oksman,keskushyökkääjä, Etelä-Karjala Rajaritarit
Vänrikki Tuukka Hämäläinen, takamies, Trojans
Alikersantti Iisakki Ullakonoja, takamies,Trojans
Kersantti Paavo Teittinen, takamies, Jyväskylä Jaguaarit
Vänrikki Ville Wacklin,sisempi laitahyökkääjä, Jaguaarit
Alikersantti Matti Vaininen, laitahyökkääjä, Wolverines
Kotiutetut kesälajien ll/07 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (6):
Matias Sarvela 1987, takamies, Helsinki Roosters
Julius Majander 1989, laitahyökkääjä, Helsinki Roosters
Antti Leino 1988, laitahyökkääjä, Helsinki Wolverines
Ilkka Koiranen 1988, tukimies, Turku Trojans
Carl Backlund 1988, linjapuolustaja, Helsinki Roosters
Pekka Rantala 1987, takamies, Seinäjoki Crocodiles
Kotiutetut kesälajien ll/08 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (11):
Ryhmällä oli ainutlaatuinen tilaisuus leireillä USA:ssa maaliskuussa 2009 leiri Pinevillessä, Louisiana Collegessa
Sami Toivonen 1988, tukimies, Turku Trojans
Toivonen Sami, 1988, tukimies, Turku Trojans
Välimaa Martti, 1989, linjapuolustaja, Turku Trojans
Ehlert Maximillian, 1989, takamies, Helsinki Roosters
Vainio Lauri, 1989, linjapuolustaja, Roosters
Westerlund Max, 1989, tukimies, Helsinki Wolverines
Lindsten Ville, 1989, keskushyökkääjä, Kouvola Indians
Lievonen Miikka, 1989, takamies, Helsinki Roosters
Järviö Ville, 1988 keskushyökkääjä, Turku Trojans
Pehu-Lehtonen Lauri, 1989 laitahyökkääjä, Helsinki Roosters
Talikka Jesse, 1986, Coach Helsinki Roosters/U-19 mj/miesten maajoukkue
Kesälajien ll/09 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (7):
Raatikainen Joonas, 1990, hyökkäyslinja Jyväskylän Jaguaarit
Tennberg Arttu, 1990, hyökkäyslinja, Porvoon Butchers
Andersson Joonas, 1990, pelinrakentaja, Turku Trojans
Jalonen Jussi, 1990, linjapuolustaja Turku Trojans
Saari Anssi, 1989, tukimies, Helsinki Wolverines
Salonen Roni, 1990, tukimies, Helsinki Roosters
Hiekkanen Oskar, 1990, tukimies, Helsinki Wolverines
Kesälajien ll/10 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (6):
Nurmi Tuomas, 1991, Helsinki Roosters (suoritti palveluksen 6kk ammattiurheilijaerässä)
Airaksinen Matti, 1991 Tampere Saints
Kinnunen, Marko 1991 Lappeenranta Rajaritarit
Mankki Tuomas, 1991 Lappeenranta Rajaritarit
Pennanen Niko, 1991 Porvoo Butchers
Räty Topias, 1991 Tampere Saints
Kesälajien ll/11 saapumiserän amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmä (5):
Nissinen Mika , 1991 Oulu Northern Lights
Sarvi Victor, 1992 Helsinki Wolverines
Seppälä Samuel, 1992 Kuopio Steelers
Supi Santeri, 1992 Jyväskylä Jaguaarit
Vanhoja Esa, 1992 Helsinki Roosters


