Katsojalle

MITÄ JUOKSUPELEISSÄ KANNATTAA SEURATA!

Kun peli alkaa, ei kannata seurata kaikkea kentällä tapahtuvaa toimintaa yhtä aikaa. Muuten tärkein saattaa jäädä näkemättä. On antoisaa keskittyä muutaman yrityksen ajaksi seuraamaan muutamia avainpelaajia.

Kun yritys käynnistyy, tarkkaile linjapelaamista. Kumpi joukkueista hallitsee linjapelaamisen ”asemasotaa” - hyökkäys vai puolustus. Seuraa missä puolustus on juoksupelien jälkeen. Pääsevätkö puolustajat hyökkäyksen takakentälle vai työnnetäänkö heitä taaksepäin?

Hyökkäyksen sisemmistä linajmiehistä näkee nopeasti, millainen peli on kehittymässä. Jos kyseessä on kiertopeli, he saattavat lähteä linjan ympäri raivaamaan tietä pallonkantajalle. Linjan päädyssä pelaamvien hyökkäyksen tacklejen ensimmäiset askeleet kertovat myös helposti pelin suunnan. Linja läpi pelattavissa juoksupeleissä hyökkäyslinjan pelaajat astuvat voimakkaasti suoraan eteenpäin luodakseen juoksuaukon pallonkantajalle. Heittopeleissä hyökkäyslinja ottaa askeleita taakse muodostaakseen pelinrakentajaa suojaavan kuppi-muodostelman.

Keskushyökkääjistä näkee myös paljon. Heidän ryhmityksensä kertoo ennen aloitussyöttöä. Jos keskushyökkääjiä on kaksi tarkkaile kummalle pallo annetaan ja miten toinen keskushyökkääjä osallistuu blokkaamiseen. Etenevätkö pallonkantajat kiertopeleillä, linjanläpi tai ns. suunnanvaihtopeleillä.

MITÄ HEITTOPELEISSÄ KANNATTAA SEURATA

Katsojana voi oppia nauttimaan heittopeleistä yhä enemmän opettelemalla tunnistamaan heittopelin mahdollisimman nopeasti. Kun ehtii jo yrityksen alusta lähtien seuraamaan kiinniottajia heidän juostessaan heittokuvioitaan, saa pelistä ehdottomasti enemmän irti. Kun peli alkaa, katso pelinrakentajaa. Perääntyykö hän taakse heittoa varten vai ojentaako hän pallon keskushyökkääjälle? Lähtevätkö laitahyökkääjät juoksemaan kuvioitaan vai ryhtyvätkö blokkaamaan puolustajia.

Seuraa myös linjaa. Perääntyvätkö he heittoblokkausasemiin vai syöksyvätkö eteenpäin juoksupelaamista varten. Heittopeleissä linja ei saa juosta alakentälle blokkaamaan ennen heittoa. Näiden havaintojen avulla voi päätellä, onko tulossa heitto vai juoksu. Hyökkäys tekee tosin kaikkensa salataakseen aikeensa, sillä juoksulta näyttävässä heittopelissä, pelinrakentaja hämää ojentavansa pallon keskushyökkääjälle. Linjamiehet astuvat pelin alkaessa askeleen eteenpäin uskotellakseen puolustajille, että kyseessä on juoksupeli. Ei siis ole ihme, että hyökkäys onnistuu hyvillä harhautuksilla harhauttamaan puolustuksen lisäksi katsojan.

TÄRKEÄ KENTTÄASEMA

Kenttäasemalla tarkoitetaan, sitä kohtaa, josta hyökkääjä aloittaa pelinsä. Kenttäasema on sitä parempi, mitä lähempänä vastustajan maalialuetta ollaan. Oman maalin läheisyydessä hyökkäys ei ota yleensä riskejä pallon menetyksen takia. Keskikentällä eli 30 jaardin linjojen välissä pelivalikoima on vapaampi, sillä joukkueella on runsaasti tilaa pelata. Vastustajan maalin läheisyydessä tilanne muuttuu, koska pelialue pienenee. Esimerkiksi heittopeleihin tilaa on vähemmän. Ns. Red zonella on nimenomaan maalintekoon soveltuvat pelivalinnat käytössä.

Usein juoksu, heitto, lentopotku tai potkumaali ovat vainuttavissa. Esimerkiksi tilanteessa, kun hyökkääjällä on 3. yritys ja edettävää on yli 8 jaardia, puolustus valmistautuu yleensä heittopeliin. Vastaavasti jos edettävää on vain jaardi tai kaksi juoksupeli on todennäköisempi. Jotta peli ei olisi liian yksinkertaista, joukkueilla on tarjolla lukuisia hämäyksiä ja yhdistelmiä, jotka tuovat yllättäviä käänteitä otteluihin.

TILASTOT KERTOVAT PALJON

Missään muussa urheilulajissa ei tilastoida yhtä paljon kuin amerikkalaisessa jalkapallossa. Laji onkin tilasto-friikin unelma. Tilastot vaikuttavat suoraan esimerkiksi pelivalintoihin, joita tutkitaan ja scoutataan nimenomaan edellisten otteluiden perusteella. Katsotaan esim. kovia yksilöitä, tensenssejä juostaanko aina 1. yrityksellä, miten monta kertaa pelinrakentaja säkitetään, paljonko nettojaardeja hyökkäys tuottaa ja lukemattoman paljon muita muuttujia, jotka määrittelevät taktiikan seuraavaan otteluun. Kaikilla joukkueilla on taipumuksia, jotka johtuvat pääosin valmentajien tavasta ajatella ja toteuttaa pelisuunnitelmaa ja pelaajamateriaalista.

Näitä taipumuksia eli tendenssejä tutkitaan pääosin videolta, johon menee uskomaton määrä aikaa. Sieltä voi löytyä esim. seuraavia seikkoja:

  • juokseeko joukkue enemmän keskeltä kuin laidoilta

  • kuka toimii pääasiallisena pallonkantajana

  • onko heittopeli lyhyttä, keskipitkää vai pitkää

  • millaisia kuvioita laitahyökkääjät juoksevat ja kenelle pallo todennäköisesti heitetään

JOKAINEN VOI OLLA VALMENTAJA

Amerikkalaista jalkapalloa on kutsuttu ruohokenttien shakiksi. Urheilulajin vertaaminen shakkiin tarkoittaa yleensä sitä, että lajin perusluonteenseen liittyy taktisuus ja äly.

Vertaus sopii näillä ominaisuuksilla amerikkalaiseen jalkapalloon hyvin, sillä siinä valmentaja (shakissa pelaaja) valitsee kentän (pelilaudan) reunalta pelin (siirron), jonka kenttäpelaajat (nappulat) suorittavat. Tässä tulee myös se suuri ero, sillä amerikkalaisessa jalkapallossa nappulat ovat ihmisiä, jotka eivät aina tee niin kuin valmentaja käskee ja myös vastustajat siirtävät samanaikaisesti.

Amerikkalaisessa jalkapallossa valloitetaan taidolla, voimalla, oveluudella ja taktiikalla vastustajan aluetta. Valloittamisen välineenä käytetään pelipalloa. Taistelun häviämistä kuvaa maali, jolloin hyökkääjä on valloittanut koko puolustajan alueen.

Katsojalle mielenkiintoista on asettua valmentajan housuihin amerikkalaisessa jalkapallossa ja miettiä sopivia pelivalintoja omalle suosikilleen. Jokaisen viitisen sekuntia kestävän yrityksen välissä on noin puolisen minuuttia taukoa, jolloin voi pohtia tulisiko oman joukkueen esimerkiksi juosta suoraan keskeltä läpi vai heittää pitkä heitto.

Yrityksen jälkeen voi oman onnistumisen mukaan, sitten miettiä pitäisikö oikeasti ryhtyä valmentajaksi vai tyytyä edelleen katsojan rooliin.