Vapaaehtoiseksi Vaahteramaljaan
SAJL 30 VUOTTA
Vaahteramalja XXXI
Vaahteraliiga
Keskustelupalsta
Koululippupallo
Linkit
Lunasta lisenssi
Yhteystiedot
Hall of Fame
Erotuomarit
Dokumentit
Seurat
SAJL Facebook
Anssi Nevalaisen blogi Averett Collegesta
 Naiset

Naisten jenkkifudis Suomessa

Suomessa naiset aloittivat lippupallon pelaamisen 1988 ja 1990-luvun alussa turnauksissa oli mukana parhaimmillaan viisitoista joukkuetta. Alkuinnostuksen jälkeen naisjoukkueiden määrä lähti kuitenkin hitaaseen laskuun. Sarjaa pelattiin aluksi yhdessä juniori-ikäisten poikien kanssa, sitten omissa turnauksissa. 1990-luvun lähetessä loppuaan tapahtui lopullinen eriytyminen poikien lippupallosta omaksi lajiksi. Nimi muutettiin naisten amerikkalaiseksi jalkapalloksi ja siirryttiin nykyiseen sarjamuotoon. Vuosituhannen vaihde muodostuikin eräänlaiseksi murroskaudeksi kohti vakavampaa kilpaurheilua.

Nyt puhaltavat taas uudet tuulet. Tavoitteena on yhtenäistää lajin tarjottavia pelimuotoja niin Suomessa kuin kansainväliselläkin tasolla. Tulevalla kaudella 2008 tarjotaankin sarja naisten amerikkalaisessa jalkapallossa ja naisten lippupallossa. Edellisvuosina pelattuun semi-contact-sarjaan ei löytynyt tarpeeksi osallistujia, joten tänä vuonna ko. sarjaa ei järjestetä. Joukkueet voivat osallistua useampaan sarjaan kauden aikana. Tyttöjen sarjat tarjotaan vuosittain kysynnän mukaan.

Naisten amerikkalaisella jalkapallolla tarkoitetaan varusteet päällä ja täydellä kontaktilla pelattavaa pelimuotoa. Naisten amerikkalainen jalkapallo on taktisesti ja fyysisesti vaativa laji, joka sopii monentyyppisille pelaajille. Esimerkiksi laitahyökkääjältä vaaditaan nopeutta ja tarkkaa pallosilmää, kun taas linjapelaaja tarvitsee voimaa ja pelottomuutta ottaa kovaa kontaktia vastustajaan.


Naisten semi-contact jalkapallolla tarkoitetaan ilman varusteita ja kontaktilla pelattavaa lippupalloa, jossa taklaukset ovat kiellettyjä. Jokaisella pelaajalla on yllään lippuvyö, josta roikkuu kaksi lippua lantion sivuilla. Sen sijaan, että taklaisivat pallonkantajan, pelaajat ryöstävät tältä lipun. Tässä kiehtoo pelin taktisuus. Mustelmat eivät haittaa, mutta taklaaminen ja rymistely puuttuvat.


Lippupallolla tarkoitetaan täysin ilman kontaktia pelattavaa 5vs5 pelimuotoa. Tässä pelimuodossa korostuu vauhti. Mukaan on otettu vain pelin olennaisimmat osat, juokseminen ja pallon heittäminen. Jokaisella pelaajalla on yllään lippuvyö, josta roikkuu kaksi lippua lantion sivuilla. Sen sijaan, että taklaisivat pallonkantajan, pelaajat ryöstävät tältä lipun.

OUBS Naiskontakteja - reportaasi amerikkalaisesta jalkapallosta

 

© 2007 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio