SAJL NUORISOTOIMINNAN MANUAALI

17.2.2009




SAJL:n nuorisotoiminnan manuaali on saanut päivänvalon. Nuori Suomi ry:n tukeman kehittämishankkeen tuotoksena tehty käsikirja on tarkoitettu nuorten amerikkalaisen jalkapallon parissa toimivien työn tueksi.

Nuorisotyön manuaalin pdf-versio on yleisesti luettavissa ja ladattavissa materiaalisalkusta. Lisäksi jokainen jäsenseura tulee saamaan rajatun määrän painettuja manuaaleja omille nuorisofutiksen kanssa työskenteleville henkilöille.

Manuaali soveltuu niin valmentajille, uusille ja kokeneille seuratoimijoille kuin vanhemmille. Nuorisotoiminnan manuaali antaa keskeiset vastaukset koskien mm. liiton toimintaa, valmentajien arvomaailmaa tai vanhempien toiminnan organisointia. Manuaalissa on myös linkkejä eri aihepiirien tiedon lähteille . Sivuilta selviää myös nuorisosarjoista eniten mestaruuksia kahminut joukkue sekä kaikki suomalaiset ammattilaispelaajat.

Lajilta on puuttunut yhtenäinen opas seuratason nuorisotoimintaan. Tähän tarpeeseen on tuotettu nuorisotoiminnan manuaali. Se helpottaa uusien toimijoiden työskentelyä nuorisotyön parissa. Samalla voidaan nostaa nuorisotyön laatua seuratasolla ja selkeyttää kokonaiskuvaa. Näin yhdenmukaistetaan toimivia malleja, lisätää seurojen välistä vuorovaikutusta.

Hankevastaavana on toiminut Liiton nuorisopäällikkö Heikki Halttunen.Kehittämistiimissä ovat olleet mukana sinettiseurat; Helsinki Roosters, Turku Trojans, Kouvola Indians, Porvoo Butchers ja Espoo Devils. Seuroista on osallistunut 1-2 henkilöä kehittämistyöhön.

Sisältö manuaalissa on melko laaja-alainen ja se kehittyi aivan viime jaardeille asti lähes sata sivuiseksi. Manuaalin alkuosassa käydään läpi miksi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa, minkä ikäisenä, kilpailujärjestelmä, valmentajakoulutus sekä eri Liiton nuorisotoimintoja pähkinänkuoressa mm. nuorisostrategiaa, kokous-, sarja-, lisenssikäytäntöjä sekä ikäkausimaa­joukkueet. Lisäksi ensimmäisessä osassa käydään läpi pelisäännöt, reilu peli pelaajalla.

Toinen osuus on suunnattu valmentajille - uusille ja kokeneille. Sisältöinä mm. valmentajan arvomaailma, valmennusfilosofia, roolimallina oleminen, joukkuepelaaminen perusteet, harrastajien arvo ja tasapeluuttaminen. Lajitieto osassa esitellään mm. perustekniikan merkitys, törmäyskontaktien harjoitteleminen, harrastamisen mielekkyys, oppimisympäristö, taidon opettaminen, valmentajakerho, fyysinen harjoittelu, niskan ja hartianseuden vahvistaminen. Lisäksi valmentajille annetaan vinkkejä viestimiseen, palautteen antamiseen, pelaajien asiantuntijuuden ja harjoituskapteenina toiminen suhteen sekä tavoitteeellisen toiminnan alkeita.

Vanhemmille ja seuratyöntekijöille tehdyssä osuudessa sisältöinä on mm. seuratyöntekijöiden vastuualueita, vanhemmat katsomossa, ottelun järjestäminen, kotiturnausten järjestäminen, värväyspäivä, sinettiseuratoiminta, sinettiseurakriteerit, kouluyhteistyö, koululippupallo, anti-doping, kansainvälisen tason urheilijat, terve jenkkifutari, ensiapu, talenttiryhmät, suojavarusteet, varusteiden huoltaminen sekä opiskelu ja pelaaminen Yhdysvalloissa.

Liite osiossa on lajin perussäännöt, ennakkokysely pelisääntökeskusteluja varten, jenkkifutis­valmen­tajan ohjeet, lajin perusteet, internet-linkkejä, taitokisa, harjoitteita apuvälineiden kanssa ja leiriesimerkkejä.