LAHDEN URHEILUKOULUUN HAKEMINEN

7.4.2009


2006 ryhmä
2006 ryhmä
2007 ryhmä
2007 ryhmä

Neljäs ryhmä Lahden maineikkaassa Urheilukoulussa odottaa amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmään asevelvollisia.

VARUSMIESPALVELUS PUOLUSTUSVOIMIEN URHEILUKOULUSSA LAHDESSA

Ensi syksynä on paikka 6-10 jenkkifutarille Urheilukoulussa.

Urheilukoulu on tarkoitettu nuorille ja lupaaville urheilijoille (ml
naiset). Se tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävän ajan
nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.
Urheilukoulu on luonnollinen jatke urheilulukioista, -ammattioppilaitoksista ja -akatemioista valmistuville nuorille.

Lajit
Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa
järjestetään Olympiakilpailut tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979
Urheilukoulussa on palvellut  4635 urheilijaa 54 eri lajista.

Muita tietoja
Palvelusajan pituus on pääsääntöisesti 12 kuukautta, jonka jälkeen
valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Hennalassa voi
suorittaa URHK:n oman reserviupseerikurssin. Nykyisin myös 6 kuukauden
jääkärikoulutus on mahdollista. Sille voivat hakeutua mm. Olympiakomitean
tukiurheilijat, ulkomailla pelaavat/kilpailevat ammattiurheilijat sekä
esiammattilasisopimuksen tehneet urheilijat.

Valmennusaika
Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8
tuntia (yleensä noin 10-25 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä
lähes kaikki illat ja viikonloput. Urheilukoulu tarjoaa seitsemän
leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa ja urheiluopistoilla

Valmentajat
Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, joista lähes kaikki ovat
suorittaneet liikunnanohjaaja- tai ammattivalmentajatutkinnon.
Valmentajatukea saadaan tarvittaessa myös eri lajiliittoilta sekä voidaan
käyttää siviilivalmentajia.

Harjoitusolosuhteet
Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä
valmennuskeskuksista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes
joka lajiin.

Hakeutuminen
Lokakuun 2009 saapumiserään hakevien kesälajien urheilijoiden (mm.
jalkapallo, yleisurheilu, uinti, ammunta, suunnistus, golf) on jätettävä
hakemuksensa 1.7.2009 mennessä. Erillisiä hakulomakkeita saa
sotilasläänien esikunnista ja Urheilukoululta


hakemus

Valinnoissa kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen
lausuntoihin sekä psykologisten testien tuloksiin.

2009 erään valitaan 6-10 urheilijaa riippuen muiden lajien tulijoista eli kokonaismäärästä. Noin 70 urheilijaa on lokakuun erässä.

Lisää asiasta Liiton sivuilla:

http://www.sajl.fi/koulutus/lahden_urheilukoulu/

Tiedustelut
Heikki Halttunen              Keijo Matilainen
Nuorisopäällikkö              Kouluttaja
SAJL                                 URHEILUKOULU

040-569 6644                 050-5878888