Butchers sai puhtia valmentajanvaihdoksesta

5.9.2008


Porvoolaiset tavoittelevat neljättä perättäistä mestaruuttaan, välierässä vastassa Wolverines

Butchers sai puhtia valmentajanvaihdoksesta

Keskiviikkona valmentajansa Kari Leivojan erottanut Porvoon Butchers kohtaa sunnuntaina Vaahteraliigan välierässä Helsingin Wolverinesin. Leivojan tilalle päävalmentajaksi siirtynyt Sebastian Lind sanoo, että valmistautuminen sunnuntain otteluun on sujunut hyvin.

”Valmentajanvaihdoksesta tuli pelaajille puhtia ja halua näyttää. Mieliala on ollut hyvä ja keskittynyt”, Butchersin toissa vuonna keskimmäiseen kolmesta mestaruudestaan luotsannut Lind sanoo. Hän liittyi veljensä Kristianin kanssa edustusjoukkueen valmennustiimiin B-juniorikauden päätyttyä.

”Vastasin erikoisjoukkueista ja peluutuksesta”, Lind sanoo. Nyt harteilla on myös suurempi vastuu kokonaisuudesta päävalmentajana. Kristian Lind vastaa hyökkäyksestä ja Pertti Lautala vanhaan tapaan puolustuksesta.

Lindin mukaan mitään radikaaleja uudistuksia ei tietenkään tehty tällä aikataululla.

”Olemme laittaneet muutamia uusia pelejä sisään, ihan vain varmuuden vuoksi”, Lind viittaa valmentajanvaihdoksen luomiin epävarmuustekijöihin.

Vasta kalkkiviivoilla pudotuspeleihin venynyttä Wolverinesia hän kuvailee mielenkiintoiseksi vastustajaksi. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Heinäkuun lopulla Wolverines aiheutti runkosarjan voittaneelle Butchersille yhden kauden kolmesta tappiosta lukemin 30-8. Kauden ensimmäisestä kohtaamisesta hallitseva Suomen mestari poistui voittajana pistein 35-14.

Puolustuksessa Butchers aikoo luonnollisesti keskittyä sarjan piste- ja juoksujaardiykkösen Stephen Stokesin pysäyttämiseen. Runkosarjassa Stokes juoksi yhteensä 2686 jaardia ja teki 46 touchdownia.

”Juoksu pitää tietysti saada pois. Stokesille ei saa antaa samanlaisia jaardeja kuin Roosters runkosarjan viimeisessä ottelussa. Virheisiin ei ole varaa, niihin kaaduimme toisessa pelissä. Perinteisesti olemme onnistuneet Wolverinesia vastaan hyvin”, Lind toteaa. Myös viime kaudella joukkueet kohtasivat välierässä Porvoossa, ja Butchers voitti yllättävänkin tiukan ottelun 14-7.

”Hyvillä mielin lähdemme kohti sunnuntaita. Nämä ovat mahtavia pelejä”.

07.09. kello 14.00 Porvoon keskuskenttä   Butchers  -  Wolverines    Otteluennakko     

Kauden aiemmat ottelut:

07.06. Butchers - Wolverines 35 - 14 (14 - 7) Tilastot

21.07. Wolverines  -  Butchers 30 - 8 (14 - 0) Tilastot

Butchersin tämän kauden tilastot

Wolverinesin tämän kauden tilastot