Kuusisto: Näin sen pitikin mennä

5.9.2008


Wolverines taisteli itsensä pudotuspeleihin, Stephen Stokes avainasemassa Butchersia vastaan

Kuusisto: Näin sen pitikin mennä

Helsingin Wolverines pelasi jo runkosarjan puolivälistä saakka veitsi
kurkulla pudotuspelipaikastaan. Viime kaudella välieriin yltänyt
Wolverines voitti viimeiset neljä peliään, ja kova taistelu palkittiinkin
viimeisellä kierroksella. Voitto Roostersista venytti Ahmat Crocodilesin ohi neljännelle sijalle ja viime vuoden tapaan välieräotteluun Porvooseen.

"Kyllä lähtökohta on koko ajan ollut, että näin sen pitikin mennä. Ei 
sitä erityisesti juhlittu, tai pidetty ihmeellisenä. Tietenkin iso hatun
nosto kaikille ja erityisesti pelaajille, jotka voittivat viimeisestä seitsemästä pelistä kuusi. Se oli hieno saavutus, mutta vain välttämättömyys matkalla finaaliin", Wolverinesin puolustuksen valmentaja Teemu Kuusisto sanoo.

Runkosarjassa joukkueiden kohtaamiset menivät tasan 1-1.

"Jos saamme pelkällä linjalla yhtä kovaa painetta, kuin viimeksi, olemme
puolustuksessa todella vahvoilla. Viime pelissä meillä oli seitsemän
säkkiä ja toimme pitkälti vain neljää, mikä jätti peittoon paljon
porukkaa. Butchers on tehnyt kauden aikana myös paljon isoja pelejä,
joten ne pitää saada pois. Niiden henkinen vaikutus on kova,
pisteiden lisäksi", omalla peliurallaan kahdeksan Suomen mestaruutta
voittanut Kuusisto painottaa.

Huomiota halutaan pois Stokesista

Wolverinesin hyökkäyksen tähti on ollut 46 touchdownia tehnyt ja liigan
juoksutilaston voittanut keskushyökkääjä Stephen Stokes.

"Hyökkäyksessä olemme pystyneet jakamaan palloa hieman laajemmin viime 
aikoina. Mikäli pystymme peliä levittämällä saamaan Stokesin kimpusta 
pois yhdenkin ylimääräisen pelaajan, on se kova juttu. Jos Porvoo taas 
panostaa kaikkensa Stokesin pysäyttämiseen, aukeaa muille paikkoja 
nousta isoihin saappaisiin."

Butchersin lukemin 35-14 voittamassa joukkueiden ensimmäisessä ottelussa
Stokes pääsi 16 juoksuyrityksellä vain 17 jaardia. Tosin hän osoitti
tuolloinkin vaarallisuutensa palauttamalla aloituspotkun 94 jaardin päästä
maaliin. Wolverinesin 30-8-voittoon päättyneessä toisessa ottelussa Stokes
kantoi palloa 27 kertaa, eteni 127 jaardia ja teki yhden touchdownin.

Butchersin yllättävässä vaiheessa tekemää valmentajanvaihdosta ei ole
Wolverinesissa mietitty. Kuusiston mukaan se ei ole vaikuttanut otteluun
valmistautumiseen millään lailla.

Wolverinesin kauden aikana tekemistä nimekkäistä hankinnoista Michael
Quarshien kausi päättyi heti ensimmäisessä ottelussa tulleeseen
polvivammaan. Toinen ex-ammattilainen Iiro Luoto sen sijaan on ollut
suuressa roolissa.

"Iiron panos on ollut valtava. Hän on todella kovan luokan pelimies ja
pystyy  moninpaikoin dominoimaan kentällä omaa vastustajaansa", Kuusisto
suitsuttaa Roostersin aikaista joukkuetoveriaan.