Nuorten MM-kisat

24.6.2009


Ensi viikonloppuna alkavat ensimmäiset U19 nuorten maajoukkueiden historialliset MM-kisat Yhdysvalloissa.

Yhdeksäntoistavuotiaiden MM-kisat järjestetään IFAF:in ja USA footballin toimesta ensimmäistä kertaan lajin historiassa. Turnauspaikka on legendaarinen Canton, Ohio jonka Fawccet stadionilla pelataan NFL Hall of Fame -ottelu vuosittain. MM-kisoissa pelaavat kahdeksan parasta maata, joista osa tuli karsintojen perusteella. Eurooppalaiskolmikko valittiin nuorten EM-kisojen mitalikolmikon perusteella.

Turnausykköseksi on sijoitettu yllättäen Kanada, jonka asema perustuu MM-kisoja edeltäneisiin Global-turnausten osallistumisiin. Team USA:n rosteria tarkastellessa voi äkkiä voittajaehdokkaaksi allekirjoittaa isäntämaan. Kolmas sija onkin kovan taistelun takana. Japani ja Meksiko tuovat kivikovat joukkueet turnaukseen. Mikä on sitten eurooppalaisten taso, jää nähtäväksi lauantain alkuotteluissa, joissa Ruotsi kohtaa Meksikon, Ranska USA:n ja Saksa Japanin. Neljäs alkusarjan ottelu pelataan Uuden-Seelannin ja Kanadan välillä. Turnauksessa joukkueet pelaavat kolme ottelua jokainen. Knock out -turnausmuodossa vain voittavat joukkueet pääsevät  jatkoon, kaksi ensimmäistä ottelua on voitettava jos mielii finaaliin.

Turnauksen mitalipelit televisioi Fox College Sport ja lähetyksiä on myös mahdollisuus seurata internetin välityksellä. Pronssi-ottelun kick off on lauantaina 4. heinäkuuta klo 19.00 paikallista aikaa. Loppuottelu nähdään taas seuraavana päivänä klo 13.00 paikallista aikaa. 

Suomalaisväriä kisoissa nähdään tuomarina toimivan Veikko Lamminsalon sekä IFAF:in turnauspäällikkönä toimivan Roope Norosen toimesta.

Kisoissa oman videoryhmänsä kanssa operoiva Ruotsi tutustuttaa kaikki kiinnostuneet MM-kisatunnelmaan omilla blogi-sivuillaan. Sivuilla nähdään välähdyksiä mm. Ruotsin ja USA:n yhteisistä harjoituksista.