Jaguaarit kukisti Trojansin

15.7.2009


Turkulaiset tukalassa tilanteessa

Jaguaarit kukisti Trojansin

Jyväskylän Jaguaarit kaatoi Turun Trojansin keskiviikkona pelatussa toisen kierroksen rästiottelussa. Pisteet jäivät Jyväskylään lukemin 28-12 (21-6). Jaguaarien tuorein amerikkalaisvahvistus David Morgan oli jälleen hyvässä vireessä. Hän teki joukkueensa kaksi ensimmäistä touchdownia. Pelaamassaan kolmessa ottelussa hän on tehnyt yhteensä kuusi maalia.

Tappion myötä Trojansin asema on jo todella tukala pudotuspelimahdollisuuksia ajatellen. Viidestä ottelustaan Trojans on voittanut vain yhden. Turkulaisten onkin voitettava kaikki jäljellä olevat ottelunsa pitääkseen yllä edes pieniä toiveita pudotuspeleihin pääsystä. Trojans on pelannut pudotuspeleissä viimeksi vuonna 2005.

Viikonloppuna Jaguaarit kohtaa Rajaritarit vieraissa, Trojans pelaa Porvoossa Butchersia vastaan.

Jaguaarit on voittanut kolme viidestä ottelusta. Voitolla jyväskyläläiset nousivat tasapisteisiin neljäntenä olevan Crocodilesin kanssa.

 Jaguaarit - Trojans 28-12 (21-6)      
                                      
1 neljännes                           
7-0 Morgan, lisäpiste Ahila           
14-0 Morgan, lisäpiste Ahila          
                                      
2 neljännes                           
21-0 Ahila, lisäpiste Ahila           
21-6 Stenberg, lisäpiste epäonnistui  
                                      
3 neljännes                           
28-6 Väyrynen, lisäpiste Ahila        
                                      
4 neljännes                           
28-12 Hamlett, lisäpiste epäonnistui 

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Butchers 5 4 1 197 82 115 8
Rajaritarit 5 4 1 123 92 31 8
Roosters 5 4 1 182 162 20 8
Crocodiles 5 3 2 146 107 39 6
Jaguaarit 5 3 2 172 145 27 6
Trojans 5 1 4 40 120 -80 2
Wolverines 5 1 4 135 176 -41 2
Saints 5 0 5 31 142 -111 0