Vaahteramalja ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolella

27.8.2009


Ennen ottelua luvassa runsaasti ohjelmaa

Vaahteramalja ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolella

Jenkkifutiksen Suomen mestaruus ratkaistaan lauantaina 29.8. klo 18.00 alkaen ISS-stadionilla, Vantaalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun loppuottelu pelataan Helsingin ulkopuolella.

Vaahteramaljan lehdistötilaisuudessa ISS-stadionilla torstaina molempien joukkueiden päävalmentajat uskoivat omiinsa, vaikka veikkailivatkin tasaista ottelua. Roostersin päävalmentaja Kalle Karppinen nosti Roostersin menestyksen avaimiksi hyökkäyksen toimivuuden ja Porvoon juoksupelin pysäyttämisen, kun taas Butchersin päävalmentaja Sebastian Lind uskoi tasapainoiseen joukkuesuoritukseen.

Loppuotteluun vastustajina valmistautuvat pelinrakentajat, veljekset Robert (Roosters) ja Cedric (Butchers) Johnson , eivät anna pelin vaikuttaa perhesuhteisiin. 

- Kyseessä on vain yksi peli. Olemme veljeksiä myös tämän jälkeen, miehet totesivat yhdessä.

Tapahtuma alkaa kello 15.00 jolloin stadionin edustalla on mahdollisuus tutustua lajiin ja pääkaupungin seuratoimintaan musiikin, ruuan ja juoman kera. Esiintymislavalla esiintyvät myös cheerleaderit sekä kuullaan molempien joukkueiden päävalmentajien haastattelut.

Lehdistömateriaali 1
Lehdistömateriaali 2