E- ja D-nuoret

16.9.2009


valokuva:touchdown.fi
valokuva:touchdown.fi
valokuva:touchdown.fi
valokuva:touchdown.fi
valokuva:touchdown.fi
valokuva:touchdown.fi

Helsingin Velodromilla luvassa innokasta junnujenkkifutista la 19.9.

Lauantaina 19.9. Helsingin Velodromi täyttyy innokkaista junioreista, kun neljä D-juniorijoukkuetta (14-15 vuotiaat) ja peräti yksitoista E-juniorijoukkuetta (10-13 vuotiaat) mittaa taitojaan Helsinki 69ersin järjestämässä Janneniska-turnauksessa.

D-junioreiden 1. divisioonassa kyseessä on kauden viimeinen turnaus. Helsinki 69ers, Lappenrannan Rajaritarit ja Tampere Saints haastavat divisioonan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Seinäjoki Crocodilesin. Nuorimmassa E-juniori-ikäluokassa, jossa ei pelata kansallisesta mestaruudesta, kyseessä on myös pitkän, jo toukokuussa alkaneen kauden huipennus.

"Nuorimpien junioreiden peleissä on hienoa aistia onnistumisen riemua ja aitoja elämyksiä, joita jefu parhaimmillaan voi nuorille antaa", turnauksen ja 69ersin junioritoiminnan johtaja Pia Drockila kertoo. "Haluamme ehdottomasti esittää kutsun kaikille jenkkifutiksesta kiinnostuneille tulla seuraamaan turnausta – etenkin niille, jotka 10-15 vuotiaiden pelejä eivät ole koskaan nähneet. Luvassa on vauhdikkaita pelejä, joista ei yritystä puutu" Drockila jatkaa.
 
D-junioreiden 1. divisioona, osallistuvat seurat:

- 69ers, Helsinki
- Crocodiles, Seinäjoki
- Rajaritarit, Lappeenranta
- Saints, Tampere

Otteluohjelma:

13:00    Crocodiles - Saints
14:00    69ers - Rajaritarit
16:00    Rajaritarit - Crocodiles
             69ers - Saints
18:00    Crocodiles – 69ers
             Saints - Rajaritarit
 
E-juniorit, osallistuvat seurat:

- 69ers, Helsinki
- Bulldogs, Sipoo
- Butchers, Porvoo (2 joukkuetta)
- Crocodiles, Seinäjoki
- Devils, Espoo
- Ghosthunters, Nokia
- Northern Lights, Oulu
- Roosters, Helsinki
- TAFT, Vantaa
- Trojans, Turku
 
Otteluohjelma:
09:30    Northern-Lights - Devils
11:00    TAFT - 69ers
             Bulldogs - Ghosthunters
12:00    Northern Lights - Roosters
             Crocodiles - Devils
13:00    Trojans - TAFT
14:00    Butchers 1 - Ghosthunters
15:00    TAFT - Bulldogs
             Butchers 2 - Trojans
             Crocodiles - Northern Lights
             Devils - Roosters
16:00    Roosters - Butchers 1
17:00    Bulldogs - Butchers 2
             Ghosthunters - Crocodiles
             Trojans - 69ers
 
Lisätietoja turnauksesta antaa:
 
Pia Drockila
turnauksen johtaja
Helsinki 69ers ry
puhelin: 040-7739202, sähköposti: pia.drockila (at) 69ers.com