SAJL:n strategia vahvistettiin viikonlopun liittokokouksessa

16.11.2009


Uusi strategia kattaa vuodet 2010-12

SAJL:n strategia vahvistettiin viikonlopun liittokokouksessa

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry piti syyskokouksensa viime viikonloppuna Helsingissä. Kokous vahvisti ensi vuoden toimintasuunnitelman ja 726 270 euron talousarvion lisäksi strategiansa vuosille 2010-2012.

Strategian päätavoitteina on luodun järjestelmän ylläpitäminen samalla kun lajin kasvua tuetaan lisäämällä panostusta eri osa-alueille. Liittokokous äänesti varapuheenjohtaja Esa Haaviston (Turku) ja hallituksen jäsenistä Janne Halla-ahon (Hyvinkää) myös seuraaville kaksivuotiskausille. Hallituksen uudeksi varajäseneksi kokous äänesti Teemu Paukkulan (Turku). Hallituksen puheenjohtaja Roope Noronen ja muut jäsenet jatkavat aiemmin valittuna vuoden 2010.

Kaudella 2010 pidetään Miesten A-ryhmän EM-kisat (24.7.-1.8.2010 Frankfurt, Saksa) sekä naisten ensimmäiset MM-kilpailut (26.6.-4.7.2010 Tukholma, Ruotsi). A-ryhmässä Suomi taistelee EM-mitaleista yhdessä Ruotsin, Ranskan, Iso-Britannian, Itävallan ja isäntämaa Saksan kanssa. Naisten ensimmäisissä MM-kilpailuissa Suomen vastustajat ovat USA, Kanada, Itävalta, Saksa ja isäntämaa Ruotsi.

Kotimaisten sarjojen sarjaohjelmat ja joukkueet vahvistetaan tammikuussa. Miesten puolella kaudella 2010 pelataan Vaahteraliigan lisäksi miesten 1, 2 ja 3-divisioonat. Naisten sarja pelataan yhdellä sarjatasolla.