Liittokokous hyväksyi joukon sääntömuutoksia

22.11.2009


SAJL liittokokous hyväksyi kaiken kaikkiaan yhdeksän sääntömuutosta ensi vuodelle. Osa muutoksista oli lähinnä sääntöteknisiä selvennyksiä, mutta alla lueteltu tärkeimpiä muutoksia.

Liittokokous hyväksyi joukon sääntömuutoksia


SAJL liittokokous hyväksyi kaiken kaikkiaan yhdeksän sääntömuutosta ensi vuodelle. Osa muutoksista oli lähinnä sääntöteknisiä selvennyksiä, mutta alla lueteltu tärkeimpiä muutoksia.

Pelaajan edustusoikeus

Liittokokous muutti pelaajan edustusoikeus määritystä siten, että maksetun lisenssin, vakuutuksen ja antidoping sitoumuksen lisäksi pelaajan tulee olla suorittanut avoimet osallistumismaksunsa edelliseltä vuodelta liittoon. Vasta tämän jälkeen pelaajalla on oikeus osallistua otteluun.

Pelaaminen seuran muissa joukkueissa

Liittokokous tarkensi sääntökohtaa siten, että pelaaja voi vaihtaa joukkuetta seuran sisällä vain jos hän on ollut kirjoilla seurassa 29.4. mennessä. Sääntömuutos estää siirtoaikojen kiertämisen seuran muita joukkueita hyödyntämällä.

EU:n ulkopuoliset pelaajat

Liittokokous lisäsi sääntöihin määräyksen naisten sarjojen osalta. Kaudella 2010 naisten sarjoissa pelaavaa joukkuetta saa edustaa korkeintaan kaksi (2) EU:n ulkopuolista pelaajaa ottelua kohti.

Miesten sarjojen osalta muutoksia ei tehty vaan ensi kaudella Vaahteraliigassa pelaavaa joukkuetta saa edustaa korkeintaan kolme (3) EU:n ulkopuolista pelaajaa ottelua kohti ja miesten 1-divisioonassa korkeintaan kaksi (2). Miesten 1-divisioonassa nämä eivät kuitenkaan saa olla yhtaikaa kentällä.

Liitto asetti myös työryhmän tekemään selvityksen EU:n ulkopuolisten pelaajien vaikutuksesta lajin erilaisten toimijoiden näkökulmasta, joten sääntöön palattanee seuraavassa liittokokouksessa koskien aikaisintaan kautta 2011.

Joukkueiden keskinäinen järjestys

Liittokokous lisäsi uusia tapoja selvittää joukkueiden keskinäistä järjestystä, jos nämä ovat tasapisteissä . Uusina kohtina lisättiin sääntöihin voittojen ja otteluohjelman vahvuus sekä joukkueen sarjan kaikissa otteluissa tekemät TD:t.

Uusi lista kokonaisuudessaan:

1. Keskinäisten otteluiden sarjapisteet
2. Keskinäisten otteluiden maaliero
3. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien yhteinen voittoprosentti)
4. Otteluohjelman vahvuus (kaikkien otteluiden vastustajien yhteinen voittoprosentti)
(huom jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan ollaan pelattu)
5. Maaliero sarjan kaikissa otteluissa
6. Joukkueen sarjan kaikissa otteluissa tekemät pisteet
7. Joukkueen sarjan kaikissa otteluissa tekemät TD:t

Vastaavasti tilanteissa, joissa joukkueet ovat pelanneet eri määrän otteluita listaa muokattiin seuraavaksi:

1. Keskinäisten otteluiden sarjapisteet
2. Keskinäisten otteluiden maaliero
3. Voittojen vahvuus (joukkueen voittamien vastustajien voittoprosentti)
4. Otteluohjelman vahvuus voittoprosenttina (kaikkien otteluiden vastustajien voittoprosentti)
(huom jos joitain joukkueita vastaan on pelattu useammin huomioidaan nämä niin monta kertaa kuin vastustajaa vastaan ollaan pelattu)

Näiden sääntömuutosten tarkoituksena on välttää tilannetta, jossa joukkueiden keskinäinen järjestys joudutaan ratkaisemaan arpomalla. Lisäksi otteluohjelman vahvuus tulee nyt huomioituna yhtenä kriteerinä tasatilanteessa, joka saattaa vaikuttaa puolitoistakertaisena pelatuissa sarjoissa.