Vaahteraliigaennakko: Trojans

18.5.2010


Pauli Ojanen odottaa innolla ensimmäistä päävalmentajakauttaan

Vaahteraliigaennakko: Trojans

Vaahteraliigajoukkueiden valmentajat ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin talven aikana, sillä kahdeksasta liigajoukkueesta vain kahdessa (Roosters ja Crocodiles) päävalmentajana toimii sama luotsi kuin viime kesänä.

Yksi uusista päävalmentajista on Trojansin Pauli Ojanen, jolle tuleva kausi on myös ensimmäinen Vaahteraliigajoukkueen päävalmentajana. Aiemmin hän on toiminut Trojansin edustusjoukkueessa puolustuksen koordinaattorina sekä A-junioreiden päävalmentajana.

- Omat fiilikset vaihtelevat jännityksestä innostukseen päivittäin! Paineita
en suostu ottamaan. Kaiken kaikkiaan positiivinen ja odottava fiilis, Ojanen hehkuttaa. Hän myöntää, että työmäärä on eri luokkaa kuin koordinaattorina.

- Toki tässä on huomattavasti enemmän tekemistä, kun tulee koordinoida koko
joukkueen tekemistä. Onneksi kuitenkin apuna on muutama pelaajavalmentaja,
jotka vastaavat omien alueidensa käytännön toteuttamisesta suunnitelman
mukaan. Myös ennen kauden alkua vahvistusten koordinointi on tullut
huomattavasi suurempaan rooliin. Ennen toimin puolustuksen kanssa, enkä
kiinittänyt hyökkäyksemme touhuihin juurikaan mielenkiintoa, nyt olen
päässyt huomattavasti enemmän myös sinne puolelle vaikuttamaan.

Viime kaudella Trojans voitti vain yhden pelin, ja jäi Vaahteraliigassa jumbosijalle. Aurajoen rannoilla uutta kautta odotetaan kuitenkin positiivisin mielin.

- Harjoituksissa on ollut hyvä henki päällä kokoajan ja nuoret pelaajat ovat kehittyneet mukavasti. Usko omaan tekemiseen on tällä hetkellä hyvää.

Kotimaisella pelinrakentajalla

Pelinrakentajavalinnassa Trojans teki rohkean ratkaisun eikä hankkinut yhdysvaltalaista pelinrakentajaa. Hyökkäystä johtaa nuori Joonas Andersson. Ojasen mukaan se ei kuitenkaan vaikuta esimerkiksi pelikutsuihin.

- Ei niinkään, toki sitä ehkä seuraa tarkemmin joitain asioita ja koittaa
auttaa mahdollisimman paljon häntä löytämään oikeat aseet. Joonas on eteenpäin pyrkivä nuori pelinrakentaja. Hänellä on oma kunnianhimonsa huipussaan ja joskus on liiankin ankara itselleen. Hän todella panostaa omaan harjoitteluunsa ja pelin opiskeluun, Ojanen kehuu jo toissa kaudella tulikasteensa Vaahteraliigassa saanutta nuorukaista.

Trojans aloittaa kautensa lauantaina Jaguaarien vieraana.

Lue lisää:

Trojansin Vennelä pitkälle sairaslomalle(18.5.2010)

Pauli Ojanen Trojansin päävalmentajaksi (6.4.2010)

Maajoukkuemies Martti Välimaa siirtyy Seinäjoelle (8.12.2009)