Saintsiin kolme uutta linjamiestä

20.5.2010


Posey, Andersson ja Lehtola vahvistamaan tamperelaisten hyökkäyksen linjaa

Saintsiin kolme uutta linjamiestä

Tampere Saints on vahvistanut tuntuvasti hyökkäyksen linjaansa vielä kauden kynnyksellä. Saintsiin liittyvät yhdysvaltalainen Zach Posey ja ruotsalainen Rasmus Andersson. Lisäksi tamperelaiskasvatti  Tony Lehtola palaa joukkueeseen.

22-vuotias Zach Posey (188 cm, 127 kg) pelasi yliopistouransa I-AA 
divisioonan Colgate Raidersissa. Posey liittyy Saintsin vahvuuteen 
torstaina ja pelaa mukana Saintsin avausottelussa sunnuntaina, kun 
tamperelaiset matkustavat Helsinkiin Wolverinesin vieraaksi. Poseylle 
on kaavailtu roolia myös Saintsin puolustuksen linjassa.

Saints on tehnyt sopimuksen myös 23-vuotiaan ruotsalaisen Rasmus Anderssonin  kanssa. Andersson pelasi kaudella 2008 Louisiana Collegessa ja 
viime kaudella Helsinki Wolverinesissa. Ruotsissa Andersson on pelannut 
Westerbotten Huskiesissa ja Arlanda Jetsissä. Rasmus liittyy Saintsin 
vahvuuteen hieman myöhemmin ja on mukana toisessa kotiottelussa 
Helsinki Roostersia vastaan.

Saintsin oma kasvatti Tony Lehtola palaa myös vahvistamaan hyökkäyksen 
linjaa. Kaudesta 2002 saakka Vaahteraliigassa sekä maajoukkueessa pelannut Lehtola tuo joukkueeseen lisää kokemusta ja kilpailua pelipaikoista.

Saints täydensi joukkuettaan (10.5.2010)

Ollie Guidry Saintsin päävalmentajaksi (1.4.2010)

Greg Hadley Saintsin puolustukseen (5.3.2010)

Robert Bishop siirtyy Saintsista Crocodilesiin (31.12.2009)