Naisten MM-kisojen ensimmäinen pelipäivä

28.6.2010


Naisten MM-kisojen ensimmäinen pelipäivä saatiin päätökseen ennakkosuosikkien voittaessa ottelunsa Tukholmassa.

 Naisten MM-kisojen ensimmäinen pelipäivä saatiin päätökseen ennakkosuosikkien voittaessa ottelunsa Tukholmassa. USA oli avausottelussaan niin vahva kuin ennakkoon saattoi odottaa, mutta Kanada jätti jälkeensä paljon kysymysmerkkejä. Ja nähtiin kentällä ensimmäinen suomalaisesiintyjä Anne Tähtisen hoitaessa rajatuomarin tehtävää Ruotsin ja Kanadan välisessä ottelussa.

USA ei jättänyt epäselvyyksiä tasoerosta avausottelussa Itävaltaa vastaan. Vaikka päävalmentaja Kooneck jakoikin kiitosta itävaltalaisille lehdistötilaisuudessa, ei Itävalta pysynyt vastustajansa kyydissä kuin hetkittäin. Kuvaavaa ottelulle olikin, että Itävalta eteni koko ottelussa 57 jaardia 47 yrityksellä, kun USA heitti ja juoksi 481 jaardia. Lopputuloksesta huolimatta turnauksen hengen aisti hyvin Itävallan pelinrakentajan Pia Marraran kommenteista: "Oli ihanaa pelata ja olla yksi 45 pelaajasta, jotka edustavat Itävaltaa näissä kisoissa." Suomen joukkueen päävalmentaja Teemu Kuusisto ei yllättynyt näkemästään: " USA:lla oli alussa käynnistys vaikeuksia, mutta saatuaan juonesta kiinni meni menojaan. USA pelasi pitkälti niin kuin scouttauksen perusteella odotettiin, eikä yllätyksiä juuri nähty." Suomen seuraavasta vastustajasta Itävallasta oli vaikea saada selkeää kuvaa ottelun perusteella. Joukkueen ykköskeskushyökkääjä Marie-Theres Mitchelits eteni ottelussa juoksuillaan 4 jaardia enämmän kuin koko joukkue (61j), joten tarkkana Suomen puolustuksen pitää tiistain pelissä olla.

Ruotsi oli aiheuttaa kisojen avauspäivänä todellisen pommin haastamalla Kanadan aivan loppuhetkille saakka. Vähämaalisessa ottelussa eivät hyökkäykset juurikaan edenneet (Ruotsi 72j, Kanada 166j), vaan molempien puolutukset pitivät hyökkääjät nöyrinä. Ruotsin maali tulikin aloituspotkun palautuksesta ja Kanadan toinen maali syötönkatkosta. Kuusisto näki Ruotsin puolustuksen parantaneen viime vuoden Suomi-Ruotsi maaottelusta pelaten agressiivisesti ja hyvällä liikkeellä. Hyökkäys ei sen sijaan ainakaan päivän pelin perusteella ollut juurikaan kehittynyt. Kanada sen sijaan oli Kuusistolle yllätys: " Kanada yritti juosta palloa väkisin Ruotsin 8-pelaajan boksiin, eikä kyennyt hyödyntämään heittopeliä juuri ollenkaan (2/8 24j). " Tiistaina Ruotsin ja Saksan kohdatessa selviää paljon lohkon joukkueiden voimasuhteista ja siitä onko Kanada enää lohkon suosikki.

MM-kisojen ensimmäinen päivä sujui aurinkoisissa merkeissä sekä sään että ilmapiirin osalta. Iltapelin 500 katsojan yleisö intoitui kannustamaan Ruotsia todenteolla ja tuloksista riippumatta pelaajat nauttivat pelaamisesta ja MM-kisojen ilmapiiristä. Ottelut jatkuvat tiistaina, jolloin Suomi kohtaa Itävallan kello 14.00 alkavassa ottelussa ja Ruotsi ja Saksa kello 19.00 alkavassa ottelussa. Otteluiden tapahtumia on mahdollista seurata netistä suorina ja jälkilähetyksinä maksusta lgsportin kautta tai Twitterissä tai Facebookissa. Kisojen kotisivut ja maailmanliiton kotisivut välittävät uusimmat kisauutiset myös.