Padatsu teki onnistuneen paluun hyökkäykseen

30.8.2010


Viidettä mestaruuttaan tavoitteleva Tommi Padatsu juoksutilaston paras suomalaisnimi

Padatsu teki onnistuneen paluun hyökkäykseen

Vaahteraliigan tämän kauden paras kotimainen keskushyökkääjä Tommi Padatsu odottaa lauantain Vaahteramaljasta tiukkaa kamppailua.

- Crocodiles on tosi kova vastus. Heidän puolustuksensa lukee peliä hyvin, ja heillä on hyviä juoksupuolustajia. Pitää pitää päät kylmänä ja pelata omaa peliä, Padatsu sanoo lauantain loppuottelusta, jossa Butchers tavoittelee kuudetta perättäistä mestaruuttaan. Padatsu itse on ollut mukana neljässä viimeisimmässä mestarijoukkueessa, sillä vuonna 2005 hän pelasi Roostersissa.

Kysyttäessä eroa aiempien vuosien joukkueisiin, hän nimeää eroksi puolustuksen nuorentumisen.

- Meiltä lähti tukimiehiä muualle, mutta toisaalta Tero Kontiainen ja Sebastian Karbin ovat ottaneet vastuuta, ja Santtu Äyräväinen tuli takaisin. Hyökkäyksemme on tasapainoisempi kuin joskus aiemmin, maanantaina 30 vuotta täyttänyt Padatsu vertailee.

Paluu hyökkäykseen

Pitkään puolustuksen puolella pelannut Padatsu palasi täksi kaudeksi hyökkäykseen, ja hyvällä tuloksella. 662 juoksujaardillaan hän sijoittui Vaahteraliigan juoksutilastossa viidenneksi ja oli runkosarjan paras suomalainen etenijä. Padatsun kymmenen touchdownia on Butchersin korkein lukema.

Padatsun siirtyminen takaisin hyökkäykseen nousi esille, kun Butchersin EFL-kuvioita mietittiin talven aikana.

- Siirto keskushyökkääjäksi on tuonut lisää motivaatiota. Aiempinakin vuosina olin käynyt välillä blokkaamassa keskushyökkääjänä. Aina ei jaksa punttikuuria, että pystyy pelaamaan puolustuksen linjassa, joten nyt olen noin kahdeksan kiloa kevyempi. Sekin tuntuu hyvältä, Padatsu naurahtaa.

Padatsun ja muiden Butchersin keskushyökkääjien edessä on ollut kovantason blokkaajia. Sunnuntain välierässä Wolverinesia vastaan Butchers hakkasi Padatsun juoksuilla tulosta NFL-kokemustakin omaavien Seppo Evwarayen ja Iiro Luodon takaa.

- Kiva päästä juoksemaan tuollaisten blokkaajien takana.

Kokeneen pelimiehen uran jatko on vielä auki.

- On lopettaminen ainakin käynyt mielessä. Tämä on ollut vaikea kausi, mutta ei kannata ainakaan julkisesti sanoa mitään, Padatsu kuittaa.

Vaahteraliigan runkosarjan tilastot: http://www.sajl.org/vaahteraliiga/2010/confldrs.htm#conf.wi2

Vaahteramalja XXXI pelataan lauantaina Vantaan ISS Stadionilla. Ottelu alkaa kello 16.15.