Matti Airaksinen Saintsista Rajaritareihin

14.3.2011


Nuorten maajoukkuelinjamies Topias Räty siirtyy Lappeenrantaan

Matti Airaksinen Saintsista Rajaritareihin

Rajaritareiden edustusjoukkueen rosteri täydentyy hyvää vauhtia kohti kautta. Nyt joukkueeseen liittyy kaksi Puolustusvoimien Urheilukoulussa palvelevaa nuorta urheilijaa, Matti Airaksinen ja Topias Räty.

Matti Airaksinen on pelannut jo nuoresta iästään huolimatta 3 kautta Vaahteraliigassa edustaen Tampere Saintsia. Samasta joukkueesta on lähtöisin myös Topias Räty. Molempien nuorten varusmiespalvelus on toistaiseksi kesken, mutta Urheilukoulussa harjoittelu on ollut vaativaa, kehittävää ja mielekästä.

Jo ensi viikolla vauhti kiihtyy, kun nuorukaiset aloittavat valmistautumisen tulevaan Vaahteraliigakauteen tavoitteenaan ensin lunastaa aloituspaikka Rajaritareiden melko vahvalta näyttävässä joukkueessa, ja sitten auttaa joukkuetta voittamaan.

 - Joukkueelta odotan paljon, sillä joukkue oli jo viime vuonna todella kilpailukykyinen mitä tahansa liigajoukkuetta vastaan, ja täksi kaudeksi joukkue on vain vahvistunut entisestään. Uskon että paketti, joka nyt on kasassa kantaa pudotuspeleihin asti, Airaksinen sanoo. Uransa kohokohdaksi hän nostaa nuorten EM-kisat kesällä 2008.

- Suurin onnistumiseni on varmasti 08 vuoden EM-kisoissa Espanjan Sevillassa Itävaltaa vastaan pelattu ottelu, jossa pääsin aloittamaan keskushyökkääjänä ja juoksin 18 kannolla 149 jaardia keskiarvolla 8,1 jaardia per juoksu. Voitimme ottelun 16-9 ja voitto ja oma suoritus oli ehdottomasti yksi parhaista kokemuksistani kentällä. Tänä kesänä haluan päästä samanlaisiin suorituksiin Rajaritareissa.

Nuorten maajoukkueen hyökkäyksen linjassa viime kaudella pelannut Topias Räty tähtää aloituskokoonpanon paikkaan.

- Haluan näyttää taitoni kentällä. Odotan tietenkin voittoja, koska Ritarit on nyt kova joukkue ja koska en ole itse montaa peliä Vaahteraliigassa voittanut. Itseltäni odotan joka vuosi enemmän ja uskon että harjoitteluni urheilukoulussa on parantanut pelaamistani ja uskon Lappeenrannan kehittävän minua edelleen.

Rajaritareiden joukkueessa kaikki alkaa olla valmista. Seuran mukaan joukkueeseen odotellaan vielä 3-4 kovaa paluumuuttajaa sekä valmentajaa. Erikoista joukkueessa on se, että ensimmäistä kertaa historiansa aikana joukkue pääsee kauteen yli 40 pelaajan rosterilla.

- Olemme vuosia antaneet turhaan tasoitusta vastustajille siinä, että pelaajamme ovat joutuneet urakoimaan liikaa. Nyt tilanne on kuosissa, joukkueessa on syvyyttä ja pelaajat kunnossa, kertoo Rajaritareiden varapuheenjohtaja Timo Kauppi.

- Tämän viikon jälkeen pelaaja-asiat ovat selvät, ja valmentajakin on jo saatu. Nyt seuraa 9 viikkoa harjoittelua ja valmistautumista kauteen. Edessä on kovaa ja tasokasta harjoittelua koko joukkueelle, sanoo Kauppi.