Santtu Äyräväinen siirtyy Saksaan

15.3.2011



Maajoukkuetukimies pelaa ensi kauden Braunschweig Lionsissa

Kaksi Suomen maajoukkueen tukimiestä jakelee ensi kaudella iskuja Saksan kovatasoisessa GFL-liigassa. Viime kaudella Butchersissa pelannut Äyräväinen pelaa tulevalla kaudella Braunschweig Lionsissa.

Jo vuosia Vaahteraliigan parhaiden puolustuspelaajien joukkoon lukeutuneella Äyräväisellä oli sopimus myös ensi kaudesta kasvattajaseuransa kanssa, mutta sopimuksen ulkomaapykälä mahdollisti siirron Saksaan. Saksan liiga on Äyräväiselle ennestään tuttu, sillä hän pelasi Essen Cardinalsissa kaudella 2009.

Butchersin puheenjohtaja Mikko Vento on iloinen Äyräväisen puolesta.

- Olen todella ylpeä, kun seuramme kasvatti pääsee eurooppalaiseen
huippujoukkueeseen. Tämä on jälleen Butchersin junioreille mainio esimerkki
siitä, miten meiltä on mahdollista päästä lajissa miten pitkälle tahansa.
Aina ammattilaiseksi asti, kuten Äyräväinen osoittaa, Vento sanoo.

Suomen maajoukkuetukimiehistä Efe Evwaraye solmi viime vuoden lopulla sopimuksen Kiel Baltic Hurricanesin kanssa. Evwaraye valittiin viime kesän EM-kisoissa ykkösallstarsiin, Äyräväinen puolestaan nimettiin kakkosallstarsiin.