A-poikien SM-sarja käynnistynyt yskähdellen

12.4.2011


A-poikien SM-sarjan kolmas kierros ja 1. divisioona alkaa viikonloppuna

Tämän vuoden A-poikien SM-sarja on alkanut haasteellisemmissa oloissa kuin aikoihin on koettu. Kenttäolosuhteet ovat aiheuttaneet useita siirtoja ja perumisia, eikä varmuutta ole saatu aina ajoissa, jotta ottelut olisi pystytty viemään kunnialla läpi.

Ensimmäisellä kierroksella kaksi otteluista (Roosters - Jaguaarit ja Wolverines - Butchers) jouduttiin peruuttamaan kokonaan. Peruutuksen syynä oli se, että niin koti- kuin vierasjoukkueetkaan eivät saaneet järjestettyä kenttää otteluille. Lisäksi kolmas ottelu Trojans - Saints päättyi Trojansin saamaan 30 - 0 luovutusvoittoon, koska tamperelaiset eivät saaneet riittävästi pelaajia jalkeille, merkittävän osan ollessa sairasvuoteella tai puolustusvoimien riveissä.

Toisella kierroksella päästiin jo pelaamaan, mutta silläkin tuli ottelusiirtoja. Roosters - Trojans jouduttiin siirtämään Turkuun pelattavaksi, koska edelleenkään Helsingistä ei löytynyt kenttää, jolla pääsisi otteluita pelaamaan. Tuon ottelun voitti Trojans 14 - 12 (8 - 6). Jaguaarit - Wolverines ottelussa Jaguaarit ei jättänyt voittajaa arvailujen varaan, vaan otti selvän voiton 55 - 0 (47 - 0).

Butchers - Saints ottelua ei olisi päästy kummankaan joukkueen kenttäolojen vuoksi pelaamaan sarjaohjelman mukaiseen aikaan. Butchersin ehdotti Saintsille, että ottelu pyrittäisiin pelaamaan maajoukkuetauon aikana ja tamperelaiset suostuivat tähän, koska heillä ei ollut pelaajia U19 maajoukkueessa mukana. Kenttäolosuhteet eivät valitettavasti helpottaneet ajoissa ja varmuus siitä, että ottelu pystyttäisiin pelaamaan, tuli liian myöhään. Koska tuolle viikonlopulle ei alun perin ollut suunniteltu peliä, ei esim. varusmiehiä olisi saatu enää tuolla aikataululla mukaan peliin ja joukkueet eivät pystyneet ottelua pelaamaan.

Pelattujen otteluiden raportit luettavissa kotijoukkueiden sivuilta  Trojans - Roosters ja Jaguaarit - Wolverines

Kolmas kierros pelataan lauantaina 16.4.
Saints - Roosters klo 16.00 Pyynikin kenttä
Jaguaarit - Butchers klo 15.30 Palokan keinonurmi
Trojans - Wolverines klo 14.30 Impivaaran keinonurmi

Lisäksi A-poikien 1. divisioona käynnistyy sunnuntaina 17.4. Seinäjoella pelattavalla turnauksella. Turnauksessa pelaavat Crocodiles, Northern Lights, Oakmen ja Rajaritarit.