U19 maajoukkue valmiina EM-karsintaan

28.4.2011


U19 EM-kisojen finalistimaat alkavat olla selvillä. Ranska tiputti Serbian 35-0 ja Venäjä luovutti leikin kesken ja näin sen karsintavastus Itävalta on mukana lopputurnauksessa. Suomi kohtaa Tanskan Vejlessä lauantai-iltana ja kuudes paikka selviää tällöin.

Päävalmentaja Benjamin Jensen oli tyytyväinen viimeiseen harjoitusleiriin Jyväskylässä. Leirillä alkoi erityisesti juoksuhyökkäyksen osaset loksahdella kohdalleen sekä puolustuksen toistot näkyä ripeämpänä liikkeenä. Vastustajasta Jensen arvelee, että Tanska on hyvin valmistautunut joukkue, joka kotikatsomon edessä yrittää kaikkensa. Mitään ratkaisevaa uutta on tuskin odotettavissa, sillä joukkue ja pelityyli on periaatteessa sama kuin viime syksyn PM-kisoissa. Heittopainotteinen spread-hyökkäys ja aktiivinen 4-3-puolustus. 

Suomen joukkueella on kolme harjoitusta ennen ottelua, joista kaksi viimeistä on Tanskassa. Näissä Jensen valmennusjoukkoineen pyrkii terävöittämään erikoisjoukkueiden pelaamista ja tiivistämään joukkuehenkeä. Suomen joukkueen tasaisesta rivistöstä hän nostaa puolustuksesta turkulaisen Ville-Valtteri Suojasen framille. Hänen taitonsa ja ennenkaikkea fudisvaistonsa ovat kovaa luokkaa. Hyökkäyksen puolella Jensen uskoo pallonkantajakaksikkoonsa. Vaasalainen Tom Suoste ja porilainen Samu Sjövall pelaavat raakaa muskelifutista isolla sydämellä.

Kevät on ollut haasteellinen joukkueen valmistautumisen kannalta. Leiritysten hajanaisuus, peruuntunut Venäjän matka sekä yllättävät viime hetken kieltäytymiset maajoukkueesta ovat vaikuttaneet U19 joukkueen valmistautumiseen. Jatkossa Jensen toivookin entistä isompaa pelaajarinkiä ja kovempaa kilpailua pelipaikoista. Tässä seurojen tekemä perusvalmennustyö on isossa asemassa ja Jensen lähettää kaikille nuorisovalmentajille suuret kiitokset. 
Päävalmentaja BJ Jensen toteaa lopuksi, että Suomi taistelee viimeiseen mieheen asti EM-kisapaikasta klo 19.00 la 30.4. Tanskan Vejlessä alkavassa ottelussa.

Maajoukkue matkustaa Tanskaan hyvissä ajoin perjantai-aamuna. Torstai-iltana joukkue kokoontuu klo 18-19.30 Velodromin harjoituskentälle.

Matkustava kokoonpano:

Suomi vs. Tanska

QB



Supi Santeri Jyväskylä Jaguaarit

Villanen Verneri Jyväskylä Jaguaarit
RB



Sjövall Samu Pori Bears

Suoste Tom Vaasa Vikings

Tanner Nuutti Sipoo Bulldogs
WR



Holopainen Henri Nokia Ghosthunters

Antikainen Henri Helsinki Roosters

Juvonen Onni Helsinki 69ers

Raatikainen Pasi Jyväskylä Jaguaarit

Saarinen Jerry Seinäjoki Crocodilles
OL



Pirilä Antti Helsinki 69ers

Kriivarinmäki Aleksi Jyväskylä Jaguaarit

Lindbäck Hans-Jacob Vaasa Vikings

Lähdeaho Oskari Helsinki Roosters

Paananen Roni Porvoo Butchers

Pirttikangas Tobias Turku Trojans
DL



Mohammad-Zadehe Arash Oulu Northern Lights

Seppälä Samuel Kuopio Steelers

Vasanoja Oliver Vaasa Vikings

Mulumba Chris Helsinki Roosters

Pulkkinen Toni Sipoo Bulldogs
LB



Kuikka Niko Vantaa TAFT

Sinkkonen Jari Kuopio Steelers

Terho Hyotonen Jyväskylä Jaguaarit

Törmänen Joona Oulu Northern Lights

Varjokivi Waltteri Turku Trojans
DB



Koho Eetu Turku Trojans

Koivumäki Jussi Seinäjoki Crocodilles

Penttinen Jussi Helsinki Wolverines

Ranta-aho Joni Sipoo Bulldogs

Lääveri Lassi Lahti Jets

Suojanen Ville-Valtteri Turku Trojans

Vanhoja Esa Helsinki Roosters

Versluis Johan Helsinki Roosters

Mahlamäki Matias Sipoo Bulldogs
 
U19 OHJELMA HELSINKI&TANSKA 28.4.-1.5.
28.4 Torstai

17.30 Saapumisilmoitus joukkueenjohtajalle @ Velodromi harjoituskenttä
18.00-19.30 Harjoitus Velodromin harjoituskenttä, Kypärät ja harttarit

29.4 Perjantai
7.00 Kokoontuminen lentokentälle Helsinki Vantaa)  Terminaali: 1 SAS lähtöselvitysalue: 101-114
9.40 Lento Kööpenhaminaan
10.20 Saapuminen Kööpenhaminaan
11.00-14.00 Matka Veljen bussilla
14.00 Majoittuminen Scandic Hotel Jakob Gade
14.00 Ruokailu
15.00-17.00 Harjoitus
18.00 Ruokailu
19.00-20.00 Filmipalaveri

30.4 Lauantai
10.00-11.00 Harjoitus
12.00-13.00 Ruokailu
19.00 Tanska - Suomi Vejle Gamle Stadion, Helligkildevej 2, Vejle
22.00 Ruokailu

31.1 Sunnuntai
11.00 Paluu takaisin Kööpenhaminaan
14.00-17.00 Kööpenhaminassa kiertelyä tai Tivolissa käynti
20.05-22.45 Lento Helsinki-Vantaalle.