Jaguaarit avasi kautensa selvällä voitolla

20.5.2011


Vaahteraliigan avausottelu päättyi Jaguaarien 35-6 -voittoon Trojansista.

Jaguaarit avasi vuoden 2011 Vaahteraliigakauden perjantaina Turku
Trojansia vastaan. Ottelu päättyi jyväskyläläisten 35-6 (14-0) -voittoon. Jaguaarien otteluraportti:

Molemmilla joukkueilla oli tarjota ennakkospekulaatioihin muutama yllätys. Turun pallonkantajana toimi läpi ottelun amerikkalaisvahvistus Earl Everett. Jaguaareilla pallonkantovastuun jakoivat Lukkes Gilgan ja Akumatti Leskinen, Joonas Raatikaisen toimiessa sisempänä laitahyökkääjänä. Jaguaarit aloitti
ensimmäisen neljänneksen vahvasti.

Ensin pysähtyi Trojansin hyökkäys, jonka jälkeen Jaguaarilauma eteni eheällä hyökkäysvuorolla turkulaisten maalin lähistölle. Kauden ensimmäinen touchdown nähtiin, kun pelinrakentaja Santeri Supi tavoitti lyhyellä heitolla David Perezin. Mika Kulmala upotti potkun ja Jyväskylä siirtyi näin 7-0 johtoon. Turun hyökkäys sen sijaan yskähteli ja Jaguaarien Mika Luoma pääsi peittämään Trojansin pudottaman pallon.

Tämän jälkeen Supi haki pitkällä heitolla jälleen Pereziä. Heitto jäi hieman lyhyeksi, mutta Trojansin kulmapuolustajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja Perezillä oli aikaa jarrutella, ottaa pallo kiinni ja viimeistellä sen jälkeen ottelun toinen touchdown.

Toisella neljänneksellä Jaguaarien hyökkäys ei ollut yhtä hyvässä vedossa,
mutta puolustus jatkoi vahvoja esityksiä. Joonas Raatikainen säkitti
Anderssonin ja päätti Turun ensimmäisen hyökkäysvuoron. Toisella kerralla
Andersson löysi kahteen kertaan laitahyökkääjä Yliarvelan, mutta
lupaavalta näyttänyt vuoro päättyi sen jälkeen, kun Raatikainen kirjautti
vielä yhden ja Sami Mäkinen kaksi säkitystä.

Jaguaarien puoliajan viimeinen hyökkäysvuoro päättyi Leskisen rähmäykseen. Turku pääsi koittamaan vielä yhden yrityksen verran, mutta kun sekään ei tuonut tulosta, siirryttiin tauolle kotijoukkueen 14-0 johdossa.

Toinen puoliaika oli ensimmäistä rikkonaisempi. Molempien joukkueiden
luovuttua pallosta kertaalleen, Supi hämäsi heittävänsä lyhyelle, odotti
hetken ja kiskosi pallon pitkälle yläkentälle, missä Perttu Ahilalla oli
kaikki maailman aika ottaa pallo kiinni ja viedä se Trojansin maaliin.
Kulmala oli jälleen varma ja Jaguaarit siirtyi 21-0 johtoon.

Tämän jälkeen taisteltiin taas hetken kenttäasemista, kunnes Earl Everett karkasi pitkällä juoksulla lähes Jaguaarien maaliin asti. Trojans yritti survoa
palloa juoksemalla maalialueelle, mutta touchdownin sijaan tuloksena oli
rähmäys, jonka Mäkinen peitti. Jaguaarien hyökkäys joutui tämän jälkeen
kolmas ja pitkä -tilanteeseen. Trojans sai annettua Supille painetta ja
tämä joutui heittämään pallon paino takajalallaan. Tuloksena Trojansin
Ville Veneen nappaama syötönkatko. Trojans hyökkäys ei pystynyt paljoa
parempaan heittopelissään, vaan aluepuolustukseen pudottautunut
Raatikainen nappasi myös syötönkatkon.

Parin rangaistuksen ja pitkän, uusista yrityksistä jääneen Leskisen
juoksun jälkeen Jaguaarit yritti lentopotkua, mutta pallo putosi Kulmalan
käsistä ja Turku pääsi näin aloittamaan hyökkäysvuoronsa syvältä
Jyväskylän kenttäpäädystä ja onnistui lopulta maalinteossa kun Andersson
tavoitti heitollaan Carlos Everettin. Lisäpisteyrityksessä joukkue ei
onnistunut ja peli oli näin lukemissa 21-6. Jaguaarit ei kuitenkaan
antanut Turulle mahdollisuutta kiriin vaan Supi löysi pitkällä heitollaan
Timo Kosusen, joka nappasi pallon kiinni ja karkasi Ville-Valtteri
Suojaselta maalintekoon.

Tämän jälkeen Trojans yritti vielä kavennusta, mutta se tyssäsi Anderssonin loukkaannuttua. Tämän jälkeen molemmat joukkueet pyrkivät lähinnä kuluttamaan kelloa juoksupelillä. Turun keskushyökkääjinä nähtiin vielä Sami Toivosta, Markus Koskea ja Ilkka Koirasta, joista viimeksi mainuttu pystyi ajoittain etenemäänkin onnistuneesti. Jaguaarit onnistui vielä kertaalleen maalinteossa onnekkaasti, kun Kulmalan lentopotku ei jäänyt Veneen, eikä toisen troijalaisen hyppysiin tai edes syliin, vaan jatkoi matkaa maalialueelle,
jossa Perttu Ahila sai sen viimein haltuunsa ja teki ottelun viimeisen
touchdownin. Kulmala sinetöi vielä loppulukemat varmalla potkullaan.
Ottelun loppulukemat ja voitto kirjattiin siis lopulta varsin selvästi
jyväskyläläisille numeroin 35-6.