Louisianan valmentajat Suomeen

24.5.2011


Coach Buchanan.
Coach Buchanan.
Coach Charles.
Coach Charles.

Your Move Suurtapahtuman päävalmentajat saapuivat Suomeen.

Buch Buchanan

Lousiana College Wildcatsin valmennuksen moottori ja 2. päävalmentaja. Toimi SAJL:n 3-tason valmentajakurssin pääkouluttajana Louisiana Collegessa maaliskuussa 2010. Louisiana Collegen puolustuksen koordinaattori oli  ehdokkaana AFCA:n Coach of the Year 2009 div III nimitykseen. Buchanan oli myös pitkään USA:n MM-kisajoukkueen yksi linjapuolustajavalmentajaehdokas.

Coach Buchanan  on vieraillut Suomessa 2007.

 

Justin Charles

Charlesilla käynnistyy 6. vuosi Louisiana Collegen valmennusryhmässä. Hänellä on yksi koulun historian kovimmista peliurista puolustuksen takakentän ja potkujenpalautusten osalta. Hän on edelleen koulun tilastojen kärkitiloilla taklauksissa ja säkityksissä. 2001 hänet valittiin mm. all american 1. joukkueeseen. 
Charles toimii yliopiston pelaajavärväyskoordinaattorina ja tulee Suomeen valmentamisen lisäksi etsimään uutta talenttia. Koulussa pelaa tällä hetkellä takakentällä Matias Sarvela ja ensi syksynä pelinrakentaja Miro Kadmiry, joka pyrkii ensimmäisen ä eurooppalaisena pelaajana pääsemään div III yliopiston aloittavaksi pelinrakentajaksi. 

Ohjelma Suomessa

Louisiana Collegen valmentajat Buch Buchanan ja Justin Charles saapuivat tiistaina 24.5. Suomeen. Valmentajat matkasivat välittömästi Nokialle, jossa Ghosthunters isännöi vierailijoita. Valmentajat osallistuvat joukkueen edustusjoukkueen ja nuorten harjoituksiin.

Torstaina Louisiana Collegen valmentajat matkustavat Helsinkiin ja päivä on täynnä tapaamisia mm. Lahden Urheilukoulun valmennuspäällikkö Tommi Ojasen ja maajoukkuevalmentajien kanssa. Päivää mahtuu myös visiitti Suomenlinnaan.

Perjantaina 27.5. coach Buchanan ja Charles tapaavat talenttileiriläiset Olympia stadionin testitapahtumassa ja seuraavat Vaahteraliiga ottelua Roosters-Wolverines Sonera Stadiumilla klo 18.30. 

Lauantaina alkaa U17 talenttileiri, jonka lisäksi he seuraavat vanhan Louisiana College wildcatin all american -pelaaja Donavan Williamsin otteita klo 15.00 ISS -stadionilla ottelussa Vantaa TAFT-Helsinki 69ers.

Sunnuntaina valmentajat vetävät kahdet harjoitukset U17 leiriläisille.

Maanantai on varattu vapaapäiväksi ja tiistaiaamuna 31.5. valmentajat lentävät Tsekkeihin, jossa on tiedossa lisää valmennustapahtumia.