Yliopistokenttien ennätysmies debytoi perjantain tv-ottelussa

28.7.2011


Butchers ja Rajaritarit pelaavat kotiedusta.

Yhdysvaltain yliopistokenttien kaikkien aikojen ykkösetenijän Nate Kmicin Vaahteraliigadebyytti nähdään suorana lähetyksenä URHOtv:ltä perjantaina. Heinäkuun alussa MM-kisojen parhaaksi pelattu Kmic korvaa Rajaritareiden kokoonpanossa loukkaantuneen Mike Bolion. Yliopistourallaan kolmosdivisioonatason Mount Unionissa Kmic eteni juosten runsaat 8 000 jaardia, enemmän kuin kukaan aiemmin.

- Ennätin olla viikon kotona MM-kisojen jälkeen, kun tartuin tähän mahdollisuuteen, Kmic sanoo Rajaritareiden videohaastattelussa.

- Meillä on hyvä hyökkäyksen linja ja hyviä nuoria pelaajia taitopelipaikoilla, Kmic arvioi uusia joukkuetovereitaa.

Kmicin debyytin lisäksi perjantain ottelussa riittää mielenkiintoa ja panosta. Sekä Rajaritarit että kotijoukkue Porvoon Butchers kamppailevat tiukasti välierien kotiedusta. Porvoolaiset voittivat joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 61-54, eli Rajaritareiden pitäisi voittaa ottelu yli seitsemällä pisteellä ollakseen Butchersin edellä mikäli joukkueet päätyvät tasapisteisiin.

Kahdeksan kierroksen jälkeen Butchers on toisena voitettuaan seitsemän ottelua. Kolmantena oleva Rajaritarit on voittanut kuusi ottelua.

Butchers-Rajaritarit alkaa perjantaina 29.7. kello 18.30.

Kmicin videohaastattelu Rajaritareiden nettisivuilla