Suomi nuorella ja nopealla joukkueella Ruotsin kaatoon

27.9.2011


Lauantain maaottelussa kymmenkunta ensikertalaista.

Suomi kohtaa lauantaina Ruotsin jo perinteeksi muodostuneessa syysmaaottelussa. Suomi lähtee Tukholmassa pelattavaan maaotteluun aiempaa nuoremmalla mutta myös nopeammalla joukkueella.

- Joukkueessa on kymmenkunta ensikertalaista. Leirillä nähdyn perusteella
heiltä on lupa odottaa sähäköitä otteita, erityisesti herroilta Micky Kyei,
Phueng Ngyuen, Perttu Ahila ja Henri Jussila sekä puolustuksen puolella Niko Roiko, päävalmentaja Tuomas Heikkinen nimeää muutaman Vaahteraliigassa loistaneen nuoren pelaajan.

Suomen joukkue kokoontui leirille viime viikonloppuna.
- Leiri meni hyvin, lähdimme uudenlaisilla toimintatavoilla liikkeelle
'lennosta'. Olemme käyttäneet modernia teknologiaa viime viikkoina ja myös leirin jälkeenkin pelaajien kanssa viestinnässä ja 'etäkoutsauksessa'. Pelaajat olivat lukeneet läksynsä hyvin, Heikkinen kehuu.

Valmennustiimissä on tapahtunut pieniä muutoksia.

- Valmentajistossa Marko Vartiainen korvaa kiireiden takia poissa olevan Eero Heinosen, BJ Jensen on mukana uutena kasvona.

Vuosi sitten Vantaalla Suomi kärsi kirpaisevan tappion, kun Ruotsi nousi viimeisellä sekunnilla voittoon. Maiden välillä on pelattu vuodesta 1992 alkaen 15 syysmaaottelua ja Ruotsi johtaa maaottelusarjaa voitoin 8-7.

Suomen joukkue Ruotsi-otteluun 2011:

Numero, nimi, syntymävuosi, pituus, paino, seura kaudella 2011

1 Supi Santeri  1992 188 81 Jaguaarit
2 Vennelä Seikko  1984 186 90 Roosters
5 Roiko Niko  1992 178 80 Butchers
7 Anderson Joonas  1990 181 83 Trojans
8 Vanhoja Esa  1992 179 84 Roosters
9 Luoto Markku  1984 195 110 Rajaritarit
10 Sandhu Nicolas  1991 188 85 Roosters
11 Jussila  Henri  1992 176 77 Roosters
12 Lehtonen Veikka  1984 183 95 Crocodiles
16 Raatikainen Joonas 1990 184 100 Jaguaarit
21 Ngyuen Phueng  1991 170 69 Butchers
22 Haukkamaa Toni  1975 184 87 Butchers
24 Järviö Ville  1988 171 82 Crocodiles
25 Peltomäki Timi  1987 176 97 Wolverines
26 Leinonen Tuomas  1979 178 82 N. Lights
30 Kyei  Mickey  1992 175 75 Butchers
40 Pasanen Kimmo  1989 185 81 Steelers
42 Ahila Perttu  1990 182 80 Jaguaarit
43 Äyräväinen Santtu  1984 191 108   Braunschweig
44 Nevalainen Anssi  1987 185 105 Wolverines
45 Sjöblom Aarno  1975 191 108 Wolverines
47 Olin Akseli  1992 185 80 TAFT
50 Tanskanen Ville  1993 193 109 Roosters
52 Toivonen Sami  1988 185 95 Trojans
54 Saari Anssi  1989 185 98 Wolverines
55 DaSilva Kalle  1982 178 120 Rajaritarit
56 Luoto IIro  1984 195 120 Calanda Broncos
60 Luopajärvi  Jouni  1976 182 123 Wolverines
61 Vuorinen Vili  1987 185 130 Wolverines
65 Kaasalainen Akseli  1992 190 125 Roosters
69 Kontiainen Tero  1987 178 115 Butchers
71 Jääskeläinen Tapio  1993 187 113 TAFT
72 Tarkiainen Tatu  1986 185 120 Wolverines
73 Lautala Pasi   1980 191 127 Butchers
74 Blomberg Markus  1984 183 115 Jaguaarit
78 Tennberg  Arttu  1990 194 110 Butchers
80 Pinta Tommi  1987 197 113 Crocodiles
81 Kurvinen  Ville  1979 188 87 Butchers
82 Laitinen Ilkka  1987 178 75 Crocodiles
83 Lievonen Markus  1991 183 79 Roosters
88 Rautiainen Janne  1986 190 117 Crocodiles
90 Kankaanpää Lasse  1985 188 115 Rajaritarit