Tampere Saintsille nippu vahvistuksia

15.12.2011


Lauri Anttila palaa Tampereelle Yhdysvalloista, Aleksi Astor Nokialta.

Viime kaudella kakkosdivisioonassa lohkossaan neljänneksi sijoittunut Tampereen Saints on saanut joukkueeseensa useita kokeneita vahvistuksia. Joukkueeseen liittyvät pitkään Vaahteraliigassa pelannut Aleksi Astor, yliopistokentiltä palaava Lauri Anttila, konkari Karo Larres sekä Jyväskylästä siirtyvät Sampo Kulju ja Atte Nieminen.

Viime kaudella ykkösdivisioonaa Ghosthuntersissa pelannut tukimies Aleksi Astor palaa Tampereelle vahvistamaan Saintsin puolustusta. Roostersin ja Wolverinesin lisäksi Astor pelasi kolme kautta Vaahteraliigaa Saintsin paidassa. Viime kaudella Astor saalisti 33+24 taklausta.

Saintsin oma kasvatti tukimies Lauri Anttila pelasi kaudet 2009 ja 2010
Pohjois-Carolinassa lukiojenkkifutista. Kauden 2011 hän vietti yliopistokentillä III-divisioonan Averett University Cougarsin riveissä.  Kaudella 2010 Anttila pelasi Saintsin riveissä neljä ottelua Vaahteraliigassa ennen Yhdysvaltoihin lähtöään. Tilastoihin merkittiin 13 + 25 taklausta.

Pitkän kokemuksen omaava tukimies Karo Larres päätti kauan harkittuaan
lähteä vielä kerran mukaan lajin pariin pelaajana. Hänellä on pitkä
kokemus Patriotsin, Hämeenlinna Tigersin, Pori Bearsin ja Saintsin
riveissä.

Jyväskylästä Tampereelle siirtyvät kaudella 2011 Jaguaarien ja Piratesin
riveissä esiintyneet linjamiehet Atte Nieminen ja Sampo Kulju.

Tällä hetkellä Tampere Saintsilla on 25 pelaajasopimusta allekirjoitettuna.
Harjoitusvahvuus Pirkkahallissa on ollut reilut 30 edustuksen pelaajaa.