Jaguaarit hankki kaksi jenkkitukimiestä

26.2.2012


Harmon Bruno ja Daniel Smithwick ovat lukioaikaisia joukkuetovereita.

Jyväskylän Jaguaarit on kiinnittänyt joukkueeseensa kaksi amerikkalaistukimiestä, lukioaikaiset joukkuetoverit Daniel Smithwickin ja Harmon Brunon.

Smithwick pelasi yliopistojenkkifutista I-AA -tasolla Brown Universityssa. Hän oli joukkueensa taklaustilaston ykkönen ja hänet valittiin kahdesti Ivy Leaguen viikon puolustajaksi. Kauden jälkeen hän oli mukana I-AA:n Senior Scout Bowl -tähdistöottelussa. Jyväskylässä hänelle on tiedossa monipuolinen rooli molemmin puolin palloa.

Harmon Bruno puolestaan saapuu Keski-Suomeen Willamette Universitystä, jonka pelaajiin Jaguaarit on luottanut aiemminkin. Viime syksynä hän oli joukkueensa taklaustilaston kakkonen. Kahdella viimeisellä yliopistokaudellaan Bruno valittiin konferenssin tähdistöjoukkueeseen.

Ennen yliopistovuosiaan kaksikko pelasi yhdessä San Ramon Valley -lukiossa. Jyväskylässä on huomattu, että se että jenkkivahvistukset tuntevat toisensa ennestään auttaa sopeutumista Suomeen ja joukkueeseen.

Brunon yliopistouran tilastot

Smithwickin yliopistouran tilastot