Jenkkifutisrippileiri 2016

7.12.2015








v. 2001 ja myös 2002 syntyneillä lajiharrastajilla on mahdollisuus suorittaa rippileiri urheillen Kisakalliossa 2016.

JenkkifudisRipari 2016

Sporttiriparin voi käydä jo ´02 syntyneet ja konfirmaation voi suorittaa omassakin seurakunnassa niin halutessa. Lähde mukaan!

Tutustuminen 13.–15.5.2016
Leiriaika: 11.-17.7.2016
Konfirmaatio: 17.7.2016

Leirin ohjelmassa on tutustumisjaksolla erilaisia peliharjoitteita että henkilökohtaisia taitoja kehittäviä treenejä sekä rippikoulutehtäviä.
Kesäjaksolla keskitytään enemmän jenkkifudistekniikoihin ja pelataan nurmella sekä tutustutaan muihinkin kesälajeihin kuten esimerkiksi melontaan. Rippikoulutuntien, ryhmätöiden ja iltatapahtumien lisäksi leirillä on 1-2 lajitreeniä/päivä. Viimeisenä leiripäivänä pidetään konfirmaatio Lohjan lähettyvillä olevassa kirkossa (paikka selviää myöhemmin).

• Käytössä uusi urheiljoille suunnattu SYHT-kortti, jolla kotiseurakunnan
tehtävät suoritetaan urheilijan ajankäyttöön sopivalla mallilla.
• Rippikoulun suorittamisesta menee todistus konfirmaation jälkeen suoraan
omaan seurakuntaan.
• Konfirmaation voi suorittaa halutessaan myös rippikoulun jälkeen omassa
seurakunnassa.

Leirin hinta on yhteensä 690 € ja paketti sisältää (kahdeksen leirivuorokautta) majoituksen, ruokailut (aamu- ja iltapala, lounas, päivällinen), rippikoulun oheisohjelmineen, liikuntatilojen käytön, tapaturmavakuutuksen ja konfirmaation.

 


Ilmoittaudu heti mukaan!

Leirivideo

Lisätiedot: 

Heikki Halttunen
nuorisopäällikkö
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
heikki.halttunen(at)sajl.fi
0405696644

Virpi Palmén
Aikuisliikuntapäällikkö
Kisakallio
virpi.palmen@kisakallio.fi
+ 358 40 4552852


Elina Kaukojärvi
Myyntineuvottelija
Kisakallio
+358 44 584 6518
elina.kaukojarvi@kisakallio.fi