Kurinpitovaliokunnan päätös

8.7.2015

"Saman sääntökohdan mukaan ottelun päätuomari olisi voinut määrätä pistesuorituksen tai jopa luovutusvoiton koko ottelusta."

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry

Kurinpitovaliokunta

 

                                                          Kurinpitovaliokunnan päätös nro 012 - 2015 07.07.2015

 

Kurinpitovaliokunta on käsitellyt miesten 4.-divisioonan ottelussa Helsinki Wolverines Pink – Malmi Blaze 4.7.2015, 4. neljännes loppu, annetun rangaistuksen (Henkilökohtainen virhe – Epäurheilijamainen käyttäytyminen) ja sitä seuranneen pelaajan Wolverines  #57 (?) sulkemisen ottelusta.

Kurinpitovaliokunta pitää ottelun tuomariryhmän antaman rangaistuksen voimassa sellaisenaan. Kurinpitovaliokunta ei näe aihetta lisärangaistuksiin tai – toimenpiteisiin.

 

"Kurinpitovaliokunta on päättänyt, että ottelussa annettu pelaajan ottelusta sulkeminen lisärangaistuksena toistuviin pelin viivyttämisiin (sääntö 9-2-3) on riittävä lisärangaistus, eikä määrää lisärangaistuksia tilanteesta.

 

Kurinpitovaliokunta toteaa, että saman sääntökohdan mukaan ottelun päätuomari olisi voinut määrätä pistesuorituksen tai jopa luovutusvoiton koko ottelusta, mikä osoittaa kuinka epäurheilijamaisesta joukkuekäyttäytymisestä tapauksessa on kyse.

 

Erotuomareita muistutetaan ko. sääntökohdan määräyksestä ja näistä lisärangaistusmahdollisuuksista, jos samanlainen käyttäytyminen toistuu loppukauden peleissä."

 

 

Ratkaisua tehtäessä huomioitiin päätuomarin raportti ottelusta, käytettävissä oleva videotallenne.

 

 

Ratkaisua olivat tekemässä Kurinpitovaliokunnan jäsenet Ollila ja Halla-aho ja Forsberg.

Kurinpitovaliokunnan päätöksestä voi valittaa Liittohallitukselle SAJL:n Kilpailusääntöjen mukaisesti (VI.A.6).

 

                             Jyrki Forsberg

                             Kurinpitovaliokunnan pj