Urheilun myötä ovet auki maailmaan

14.10.2018


Seurapäivien nuorisokokouksessa keskityttiin tänä syksynä kasvun ja kansainvälistymisen näkökulmiin.

SAJL:n seurapäivillä 13.-14. lokakuuta agendalla oli SAJL:n uusi strategiakausi; strategiset painopisteet, visio 2030, lajin tulevaisuuden suuntaviivat sekä toimenpiteet, millä niihin tähdätään. Lisäksi keskusteltiin mm. eettisistä asioista. Sunnuntain kokoukset olivat puolestaan toimialakohtaisia katsauksia miesten, naisten ja nuorten toimintaan. Nuorten kokouksen painopiste oli tällä kertaa kasvussa ja kansainvälistymisessä - niin lajimme, seurojen kuin nuorten pelaajienkin näkökulmista. Nuorisokokouksessa paikalla oli parikymmentä lasten ja nuorten toiminnasta kiinnostunutta seuratoimijaa.

Kokouksessa käytiin läpi kuluneen kauden tuntumia, ja todettiin muutama keskeinen muutos ensi kautta ajatellen: seurat (osallistuneet) tahtovat esittää liittokokoukselle, että U19-sarja muutettaisiin U20-sarjaksi jo kaudesta 2019 alkaen. Asiaa esitetään myös seuraavaan nuorten kilpailujärjestelmässä vuosille 2020-22 liittohallituksen toimesta liittokokouksessa. Toinen asia, jossa kokouksessa vallitsi vahva yksimielisyys, oli U13-divisioonasarjojen 5vs5-peluuttamisen palauttaminen takaisin 7vs7-pelimuodoksi. Näitä asioita nuorisovaliokunta edistää kokouksessa sovitun mukaisesti hallituksen suuntaan.

Nuoren urheilijan polku on entistä monipuolisempi. Koulun jälkeen tapahtuvan seura-urheilun rinnalle on kehitetty paljon tavoitteellisen urheilijan toiminnan tukea. Olympia Komitean urheilija-akatemiatoiminta ja yläkoulutoiminta sekä armeijan Urheilukoulu tuovat urheilun osaksi nuoren arkea myös koulutyössä ja asepalvelusaikana. Nykyaikainen urheilijanura on kuitenkin myös henkilökohtaista markkinointia ja henkilöbrändin luomista. Etenkin tavoitteellista urheilijan uraa luovan ja kansainvälisille kentille pyrkivän urheilijan on hyvä luoda ajoissa omaa jefu-CV:tä ja tuottaa highlight-videomateriaalia, sekä listata parhaita tuloksia matkan varrelta. Näitä saadakseen nuori tarvitsee seuran aikuisten tukea kuvamateriaaleissa, videoissa, Taitokisa-tuloksissa ja monessa muussa asiassa.

>> Tutustu kokousmateriaaleihimme ja kysy tarvittaessa lisää esittäjiltä tai seurastanne kokoukseen osallistuneilta edustajilta. Kokousmateriaali löytyy sajl.fi/nuoret- sivun oikean palkin "Tarpeellisia tiedostoja" -osiosta.