Korkeakoulusarjaan osallistuva Maanpuolustuskorkeakoulun joukkue esittäytyy

14.2.2013


joukkuekuva
joukkuekuva
TCFA vs NDU BK
TCFA vs NDU BK

 

Joukkue on perustettu kadettien esityksestä Maanantaina 8.10.2012. Aloituskokouksessa paikalla oli 20 kadettia ja ensimmäiset treenit järjestettiin jo saman viikon torstaina, missä paikalla oli 25 tulevaa pelaajaa. Joukkue koostuu tällä hetkellä nuorimmaisen ja keskimmäisen kurssin kadeteista. Treeneissä pelaajien lukumäärä on vaihdellut 15 ja 40 välillä. Nyt kun kausi alkaa reilun viikon päästä on joukkuen koko vakiintunut noin 20 pelaajaan. Tämä on prosenttuaalisesti lähes 10 prosenttia kurssien vahvuudesta, joten jenkkifutiksen suosio koulussa on yllättänyt positiivisesti ainakin päävalmentajan. Joukkueen valmennukseen on onneksi heti alusta alkaen lähtenyt mukaan myös East City Giantsin valmennukseen kuuluva Ari Evwaraye. Ari on vastannut puolustuksen hiomisesta iskukuntoon näin vapauttaen päävalmentajan keskittymään hyökkäyksen saralle. Lisäksi harjoitusyhteistyötä on tehty niin edellä mainitun ECG:n kuin myös Helsinki Roosterssin kanssa. Tämä apu on tullutkin tarpeeseen, koska joukkueessa ainoastaan kolmella pelaajalla oli aikaisempaa jefukokemusta (Matikainen / Scorpions, Rastas / Huskies ja Routila / Beaver Hunters). Kadettien hyvä liikunnallinen tausta ja kurinalaisuus on auttanut paljolti tekniikkaharjoittelussa ja pelien opettelussa. Treenejä on järjestetty kahdesta neljään kertaan viikossa. Perinteisten harjoitusten lisäksi luokkaopetuksella ja videopalavereilla on purettu pelaajille jenkkifutiksen saloja. Joukkue kävi myös Tampereella TCFA:n kutsumana tarkastamassa omaa tasoaan yhteisharjoitusten ja treenipelin muodossa.

Joukkueen pelaajien suorittaman äänestyksen perusteella joukkueen nimeksi syntyi National Defence University Black Knights (NDU BK). Joukkueen väriksi valittiin musta, jota korostetaan MPKK:n tunnusvärillä vaaraimen punaisella sekä lisäksi valkoisella. Joukkueen tavoitteena ensimmäisellä kaudella on päästä pelaamaan opiskelijoiden SM-kisoihin Tampereelle huhtikuun puolivälissä. Kadettien kolmivuotinen opiskelu luo haasteen, mutta myös mahdollisuuden joukkueen tulevaisuuden kannalta. Pelaajien valmistuessa ja siirtyessä työelämään lähtee joukkueesta aina roppakaupalla kokemusta, mutta samalla myös uusi vuosikurssi antaa hyvän mahdollisuuden uusien pelajien rekrytointiin.

 

NDU Black Knights toivottaa kaikille muille korkeakoulujoukkueille onnea tulevaan kauteen 2013!

- Päävalmentaja kapteeni Jussi Honkonen / Maanpuolustuskorkeakoulu -

Kuva1 Joukkueen logo

Kuva2 Joukkuekuva

Kuva3 TCFA vs NDU BK