Kimi Linnainmaa ensimmäinen suomalainen CFL-pelaaja

11.6.2019




Viime kaudella Helsinki Roostersia edustanut laitahyökkääjä Kimi Linnainmaa läpäisi Toronto Argonautsin viimeiset rosterileikkaukset harjoitusleirin jälkeen ja mahtui joukkueen miehistöön tälle kaudelle.

Linnainmaa esiintyi edukseen jo CFL:n combine tilaisuudessa Torontossa maaliskuussa, mutta jäi yllättäen ilman varausta. Argonauts solmi hänen kanssaan kuitenkin sopimuksen vielä toukokuussa mahdollistaen harjoitusleirille osallistumisen. Nyt Kimi saa kunnian olla CFL:n ensimmäinen suomalaispelaaja runkosarjassa. Edellinen suomalainen CFL:ssä oli Michael Quarshie, joka teki myös sopimuksen Argonautsien kanssa kesäksi 2008, muttei edustanut seuraa yhdessäkään ottelussa. Argonauts avaa kautensa Hamilton Tigercatsia vastaan 22.6.2019.

Kansainvälisten pelaajien lisääminen CFL:ään on uuden komissionäärin Randy Ambrosien visio CFL 2.0:sta. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on nyt tehnyt tämän vuoden ajan yhteistyötä CFL:n kanssa ja yhteistyötä on tarkoitus laajentaa myös muillekin sektoreille. Pelaajien osalta tänä vuonna jokaisen joukkueen tulee pitää yhtä Global pelaajaa pelipäivän pukevassa miehistössä ja 1-2 pelaajaa harjoitusmiehistössä. Ensi vuodelle (2020) joukkueet pitävät pelaavassa kokoonpanossa kahta Global-pelaajaa ja 1-3 pelaajaa harjoitusjoukkueessa.

SAJL puheenjohtaja Roope Noronen on tyytyväinen yhteistyön alkuun. ”Huomioiden, että Ambrosie oli Suomessa vasta helmikuussa on asiat saatu rullaamaan nopeasti. Saimme neljä suomalaispelaajaa maaliskuun Combine tilaisuuteen ja nyt yksi heistä pääsee pelaamaan ammattilaisena. Kun huippu-urheilustrategiassamme tavoitteena on mahdollistaa pelaajien siirtymistä seuraavalle tasolle antaa CFL tähän yhden uuden reitin, joka toivottavasti avaa reitin ammattilaiseksi useammallekin suomalaispelaajalle. Tulemme liiton puolesta katsastamaan tästä mahdollisuudesta kiinnostuneita pelaajia heti kauden jälkeen ja tämän vuotisen kokemuksen pohjalta opastamaan heitä valmistautumisessa. Vaahteraliigassa pelaa tänäkin vuonna useita sellaisia pelaajia, joille CFL pääsy on realistinen vaihtoehto, jos heillä itsellään on kiinnostusta siihen.”

 

CFL on perustettu vuonna 1958 ja se on Kanadan toiseksi suosituin urheilun ammattilaissarja NHL:n jälkeen. Sarjan loppuottelu (Grey Cup) on maan suurin yksittäinen urheilutapahtuma ja viime vuonna ottelulähetystä seurasi 9 miljoonaa kanadalaista.

Sarjassa pelaa nykyään yhdeksän joukkuetta, neljä itäisessä ja viisi läntisessä divisioonassa. Sarjan runkosarja pelataan kesäkuun ja marraskuun välillä ja se kestää 20 viikkoa. Runkosarjakauden jälkeen kuusi joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin.

Kaudella 2018 sarjassa pelaajan minimipalkka oli 54000 ja joukkueiden palkkakatto 5,2 miljoonaa Kanadan dollaria. Lisätietoja aiheesta www.cfl.ca.