Kuumaa jenkkifutis huumaa

20.6.2019








SAJL:n tekniikkaleiri XVII järjestettiin perinteisesti Pajulahden Olympiakeskuksessa, jossa urheiltiin kolmen päivän ajan helteisen mahtavissa olosuhteissa.

Hyökkäys-, puolustus ja erikoispelitaitojen hiomiseen osallistui 54 nuorta, joista kolme oli tyttöä.

Tällä leirillä oli mukana fysiikkavalmentaja Mika Valkama Porista. Hän piti luentoja, valmensi jokaisen harjoituksen lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Amerikkalaiset lajivalmentajat olivat Hans Fortune / Puget Sound, RJ Long / McMurry ja William Young / Southeast Missouri State. Miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen oli myös toteuttamassa monipuolista lajiharjoittelua kolmelle päivälle. Tiistai-illan luennolla dual career opinto-ohjaaja Jyrki Lempinen kertoi pelaamisen ja opiskelun mahdollisuuksista USA:ssa.

Tekniikkaleirillä harjoitellaan osaksi ilman varusteita ja silloin apuvälineet kuten puskutyynyt, taklausdonitsit ovat ahkerassa käytössä.Näiden avulla treeneihin saatiin lisää turvallisuutta ja myös tehoja, kun iskut voitiin osassa harjoituksia kohdistaa suoraan tyynyihin.

Pelaajien fyysinen testaus tapahtui perinteisesti kasva urheilijaksi -ominaisuustestien muodossa: 5-loikka kahden askeleen juoksuvauhdilla, 50 m juoksu, kuntopallonheitto alhaalta eteen, haaraistunnassa eteentaivutus, lapakääntö, kestävyyssukkulajuoksu sekä sisupunnerrus.

3-4 kertaa päivässä buffet-pöydässä tapahtunut ruokailu varmisti energian saannin. Palautumista edisti parhaiten illalla tapahtunut saunominen ja pulahdus 19-asteiseen järviveteen. Osa leiriläisistä testasi Seikkailupuiston kiipeilypuiston.

Viimeisenä päivänä oli odotettu vuorossa 5 vs 5 lippupallopelaaminen. Lisäksi kilpailtiin hike-punt-pass -taitokisa neljässä eri ikäryhmässä, joissa voittajiksi selviytyivät :

s. 2008 Ville Kivisaari, Helsinki East City Giants
s. 2007 Alex Silventoinen, Tampere Saints
s. 2006 Konsta Parkkinen, Helsinki East City Giants
s 2005 Janne Pulkkinen, Hämeenlinna Tigers

Loppuhilpeys oli jälleen katossa, kun Willam, Hans ja RJ jakoivat leiritodistukset ja kuuluttivat enemmän ja vähemmän sujuvasti leiriläisten nimet.