Suomen naiset Euroopan mestareita! 

18.8.2019


Heta Rantanen
Heta Rantanen
Jonna Tuovinen
Jonna Tuovinen




Naisten maajoukkue puolusti menestyksekkäästi vuoden 2015 Euroopan mestaruutta. Joukkue hävisi viimeisessä ottelussaan Iso-Britannialle niukasti 18-14 (12-0), mutta voitti silti mestaruuden.

Iso-Britannian voitto viimeisessä ottelussa johti tilanteeseen, jossa kolme joukkuetta (Suomi, Ruotsi ja Iso-Britannia) saavuttivat turnauksessa kukin kaksi voittoa ja yhden tappion, jolloin Suomi kruunattiin mestariksi keskinäisten otteluiden maalieron turvin.

Ottelu Iso-Britanniaa vastaan alkoi Suomelta nihkeästi. Iso-Britannia johti ottelua kolmannella neljänneksellä jo 18-0, mikä olisi lopputuloksena pudottanut Suomen turnauksessa kolmannelle sijalle. Suomi teki kuitenkin viimeisellä neljänneksellä kaksi maalia Janina Virtasen ja Tytti Kuusisen juoksuilla, Sanni Seppälän onnistuessa lisäpistepotkuissaan. 

Suomen viimeisen pistesuorituksen jälkeen Iso-Britannia hermoili omalla hyökkäysvuorollaan ja Suomen puolustus teki tärkeitä taklauksia muun muassa Jonna Tuovisen ja Heta Rantasen toimesta, eikä Iso-Britannia päässyt enää lähelle maalialuetta. 

Iso-Britannia olisi tarvinnut ottelusta vähintään kuuden pisteen voiton mestaruuden voittamiseen. Yksi voiton ratkaisseista tekijöistä oli lisäpistepelien onnistuminen, sillä Suomen Sanni Seppälä onnistui molemmissa lisäpistepotkuissaan, siinä missä Iso-Britannia epäonnistui kaikissa kolmessa lisäpistepelissään. 

 

Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi ottelussa valittiin takapuolustaja Jonna Tuovinen. 

 

Suomen pisteidentekijät:
18 - 7 Janina Virtanen (Sanni Seppälä)
18 - 14 Tytti Kuusinen (Sanni Seppälä)

 

Kuvat: Linda Mustakari