Pori Bears

8.5.2013


Teemu Niemelä.
Teemu Niemelä.



Porin seudun mestari Länsi-Pori Broncos
Porin seudun mestari Länsi-Pori Broncos
Turnaukseen osallistuneet pelaajat. Kaikki jenkkifutiksesta harrastuksena kiinnostuneilla on käsi pystyssä.
Turnaukseen osallistuneet pelaajat. Kaikki jenkkifutiksesta harrastuksena kiinnostuneilla on käsi pystyssä.

Porissa järjestettiin koululippupallon Porin seudun mestaruuskisat COLLISION BOWL 2013.

 

Porissa järjestettiin koululippupallon paikallisturnaus keskiviikkona 8.5. Karhuhallissa. Päivän aikana pelattiin hyvätasoista flagia ja tiukkoja otteluita. Seuran puheenjohtaja Teemu Niemelä piti näkemästään.

- Tällaisen turnauksen järjestäminen kannattaa ehdottomasti. Bearsilla on hyvä yhteydet liikunnanopettajiin. Meidän osuudeksi tuli järjestää pelikenttä ja tuomarit. Sponsorilta saatiin palkinnot. Tänä vuonna turnaukseemme osallistui kolme yhteistyökoulua, joista osallistui kuusi joukkuetta.

NFL Europen koululippupallon levittämistyö ulottui Suomessakin yli 300 kouluun. Porissa liikunnanopettajat ovat opettaneet lajia keväisin liikuntatunneilla. Neljässätoista Porin ja lähialueiden koulussa on lahjoituksena saadut lippuvyöt ja pallot.

- Yksi parhaista tavoista saada lisää nuoria seuraan on mennä paikkaan missä on oikeasti lajista kiinnostuneita nuoria urheilijoita. Pelkkä kertominen ei riitä vaan tapahtuman koulussa tulee olla kokemuksellinen. Bears on tarjonnut lajia periaatteella – on hauskaa pelata flagia, mutta vielä mahtavempaa laittaa varusteet päälle.

Koulukäyntejä on tehty ahkerasti lähialueella mm. Ulvilan yhteiskoulussa. Sieltä on tullut mukaan harjoituksiin tänä vuonna yhdeksän urheilullista nuorta. Seuralla on heti tarjoata uusille harrastajille varusteet joko seuran varastosta tai IFAF-vuokravarusteiden muodossa.

- Bears on keskittynyt tänä vuonna nuorisotoimintaan. Kahden viime vuoden aikana seurassa on ollut tasan yksi juniori. Tänä vuonna olemme onnistuneet saamaan kaksikymmentä jo pitkään harjoituksissa mukan ollut pelaajaa. Edustusjoukkueen rooli on tällä hetkellä toimia jatkumona juniorityölle. Ensi tavoitteena kasvattaa nuoren pelaajien määrä kolmeenkymmeneen ja seuraavana neljäänkymmeneen.

- Meillä on hyvä valmennustiimi, jossa lisäkseni toimivat Andre Xavier, Juha Tarumo, Mikko Hohkuri ja Osku Pekonen. Aiomme tehdä kesällä alueen mahtavimman urheiluseuran Ässien kanssa yhteistyötä. Jenkkifutis tulee olemaan yksi kesäharjoitusmuoto Ässien c-nuorissa.

 

COLLISION BOWL 2013

Keskiviikko 8.5.2013 KARHUHALLI

Lohko A

Kuninkaanhaka Chiefs (Kuninkaanhaka 1)

Ulvila Saints (Ulvilan yhteiskoulu 1)

Länsi-Pori Cowboys (Länsiporin koulu 1)

Lohko B

Ulvila Vikings (Ulvilan yhteiskoulu 2)

Länsi-Pori Broncos (Länsiporin koulu 2)

Länsi-Pori Giants (Kuninkaanhaka 2)

 

Tulokset:

8:30 Chiefs - Saints 6-52

8:30 Broncos – Giants 36-10

9:30 Cowboys – Chiefs 6-8

9:30 Giants – Vikings 18-20

10:30 Saints – Cowboys 30-29

10:30 Vikings – Broncos 12-14

11:30 A3 – B3 Giants-Cowboys 27-39

11:30 A2 – B2 (pronssiottelu) Chiefs-Vikings 37-32

12:30 A1 – B1 COLLISION BOWL Saints-Broncos 32-34

  1. Länsi-Pori Broncos

  2. Ulvila Saints

  3. Kuninkaanhaka Chiefs

  4. Ulvila Vikings

  5. Länsi-Pori Cowboys

  6. Länsi-Pori Giants