Lauantaina Vantaalle saapuva Tanska kaatoi Hollannin vain niukasti — Heikkinen: Tuloksesta ei kannata vetää johtopäätöksiä

20.10.2019


GFL-kolmikko mukana ensi lauantain maaottelussa, Seppo Evwaraye edustaa Suomea 20 vuoden tauon jälkeen.

Suomen lauantainen EM-karsintavastus Tanska kaatoi avausottelussaan Hollannin tiukassa ottelussa 22-19. Suomi puolestaan jyräsi viikko sitten Hollannin yli 55-0. Päävalmentaja Tuomas Heikkinen kuitenkin varoittaa vetämästä tuloksista johtopäätöksiä ennen lauantain ottelua, jossa ratkaistaan EM-välieräpaikka. 

— Hollanti oli pirteämpi kuin viikko sitten, ja pelasi ehjempää peliä. Tanskalla tulee olemaan samanlainen käyrä, he pystyvät parantamaan peliään. 

Lauantain ottelussa Tanska ei Heikkisen mukaan esittänyt mitään yllättävää. Suomi ei ole koskaan pelannut miesten tasolla Tanskaa vastaan, mutta joukkue on silti tuttu. 

— Heidän pelinsä oli odotetun näköistä. Vahva tunne, että valmennuksemme kyllä tietää mitä Tanska tekee, Heikkinen sanoo viime vuoden EM-kisoissa viimeiseksi jääneestä Tanskasta. 

Hollanti-ottelun antiin Heikkinen on tyytyväinen. 

— Saimme peliin hyvän startin, kun pääsimme blokatuilla punteilla helposti johtoon, ja samalla paineet putosivat niskasta. Pelasimme ehjän ja tasapainoisen matsin ja saimme onnistimia laajalle sektorille. Jobinpostia oli tosin (puolustuksen linjamies) Jani Lindqvistin loukkaantuminen. 

— Nämä ovat myös joukkueen yhteen hitsautumisen kannalta tärkeitä reissuja, Heikkinen muistuttaa. 

Tanskan joukkueesta voit lukea lisää tästä

Saksan mestarit mukana

Suomi oli Hollannissa kapealla ryhmällä, sillä mukana oli vain reilut 30 pelaajaa. 

— Etenkin hyökkäyksen linjassa ja puolustuksen takakentällä olimme ohuella. Tanska-peliin saamme täyden 45 pelaajan rosterin. 

Joukkueeseen liittyvät mm. kuluneen kauden Saksan GFL:ssä pelannut kolmikko Roni Salonen (LB), Micky Kyei (WR) ja Sebastien Sagne (WR). Salonen ja Kyei juhlivat viikko sitten Saksan finaalin German Bowlin voittoa braunschweiglaisen New Yorker Lionsin paidassa. 

Lisäksi kesken viime kauden kentille palannut konkari Seppo Evwaraye tekee ensiesiintymisensä varsinaisessa maajoukkuekokoonpanossa. 20 vuotta sitten Evwaraye osallistui MM-kisoihin, kun Evwarayen silloinen seura Porvoon Butchers edusti Suomea kisoissa. 

Sen sijaan vajaa vuosi sitten yliopistouransa Coloradossa päättänytta puolustuksen linjamies Chris Mulumbaa ei nähdä kentällä lauantaina Vantaalla. Mulumba osallistui tänä viikonloppuna NFL:n kansainvälisten pelaajien testitilaisuuteen. Jos Suomi selvittää tiensä jatkoon, niin Mulumba saatetaan nähdä maajoukkuepaikassa mikäli paikkaa ammattilaiskentiltä ei aukene. 

Yhdysvalloista palannut Martin Veinberg oli mukana jo Hollanti-ottelussa. 

Joukkueessa muutoksia viime vuoteen

Viime vuoden koti-EM-kisoihin verrattuna Suomen maajoukkue on uudistunut sekä pelaajiston että valmennuksen osalta. 

— Isoja paloja on pois, Heikkinen myöntää. 

— Mutta olemme saaneet parhaan mahdollisen ryhmän kasaan, ja jos menemme jatkoon niin tässä on hyvä pohja mille rakentaa. Terveystilanne on hyvä. 

Hyökkäyksessä Mikko Koikkalaisen tulo hyökkäyksen koordinaattoriksi on muuttanut pelisysteemiä. 

— Muutos on toki ollut nopea. Mutta meillä on paljon Roostersin pelaajia, jotka tuntevat systeemin. On tietysti haaste saada muiden joukkueiden pelaajat sisään ja ajoitukset kohdalleen. Maajoukkuepeleissä se auttaa, että kentällä voi kommunikoida omalla kielellä jos on epäselvää, Heikkinen muistuttaa.

Äyräväinen nousee tilastokakkoseksi

Lauantain ottelussa tukimies Santtu Äyräväinen nousee maaotteluiden määrässä kakkostilastolle ohi Petrus Penkin. Tanska-ottelu on Äyräväisen 28:s maaottelu. Ykkösenä on yhden pelin enemmän pelannut Aarno Sjöblom.

Veikka Lehtonen ja Arttu Tennberg nousevat yhdeksäntenä ja kymmenentenä pelaajana vähintään 20 maaottelua pelanneiden joukkoon. 

Eniten pelattuja miesten maaotteluita:

1. Aarno    Sjöblom        29
2. Petrus    Penkki         27
3. Santtu    Äyräväinen    27
4. Pasi    Lautala        25
5. Kalle    Da Silva    21
6. Tuomas    Leinonen    20
7. Henri    Myöhänen    20
8. J-P    Nummi        20
9. Veikka    Lehtonen    19
10. Arttu    Tennberg    19

Lue myös:

Miro Kadmiry pyörittää Roostersista tuttua hyökkäystä nyt maajoukkueessakin — "Pitkä kausi on takana, mutta päätetään se isoon voittoon"

Kolmas kausi Saksassa toi Roni Saloselle German Bowlin voiton 20 000 katsojan edessä — "Työvoitto"

Seppo Evwarayen jenkkifutis-cv on komea, mutta vasta nyt siihen lisätään miesten maajoukkue — "Teen kaikkeni, jotta voitamme Tanskan"

Micky Kyein haastattelu Uusimaa-lehdessä

Suomi-Tanska

LA 26.10.2019 klo 14.00

Myyrmäen urheilupuiston stadion, Vantaa

Liput ennakkoon Ticketmaster