Miro Kadmiry pyörittää Roostersista tuttua hyökkäystä nyt maajoukkueessakin — "Pitkä kausi on takana, mutta päätetään se isoon voittoon"

24.10.2019



Katso maajoukkueen rosteri lauantain Tanska-peliin tästä.

Mikko Koikkalaisen tulo maajoukkueen hyökkäyksen koordinaattoriksi vaikutti luonnollisesti myös pitkäaikaiseen pelinrakentajaan Miro Kadmiryyn. Maajoukkue pelaa hyökkäyssysteemillä, jonka Kadmiry tuntee läpikotaisin ja jossa hän paukutti hurjia tehoja mestaruuteen päättyneellä kaudella. Ennen pelinrakentajaksi palaamistaan Kadmiry pelasi Roostersissa laitahyökkääjänä. 

— Robert Johnsonin air raid -hyökkäyksessäkin tuli onnistumisia kun olin sen sisäistänyt. Mutta parhaiten olen tietenkin sisällä tässä systeemissä, kohta kymmenen vuotta maajoukkueessa pelannut Kadmiry sanoo. 

Koko pelikirja on Kadmirylla selkäytimessä, ja se helpottaa monia asioita.

— Pystyn hallitsemaan koko kenttää, ja tunnen esimerkiksi heittosuojaukset hyvin, ja se tuo varmuutta taskussa olemiseen. 

Puoli vuotta kautta takana

Lauantaina Tanska-otteluun päättyvä kausi alkoi jo huhtikuussa Roostersin NEFL-peleillä, joten puoli vuotta jenkkifutista on jo täynnä. Se ei kuitenkaan tunnu kropassa. 

— Meillä oli niin hyvä hyökkäyksen linja, että kontaktit olivat vähissä. Isoja poikia käy kyllä sääliksi, Kadmiry sympatiseeraa joukkuetovereitaan. 

Kauden viimeisessä pelissä panoksena on pääsy EM-välierään.

— Pitkä kausi on takana, mutta päätetään se isoon voittoon. 

55-0-voittoon päättyneen Hollanti-ottelun jälkeen maajoukkue leireili sunnuntaina, ja perjantaina ohjelmassa on peliin valmistava harjoitus. Lisäksi pelinrakentajat ja laitahyökkääjät harjoittelivat yhdessä tiistaina. 

Koikkalaisen pelikirja on luonnollisesti Roostersin pelaajille enemmän kuin tuttu, mutta muiden joukkueiden pelaajille on tullut uutta opiskeltavaa. 

— Meillä on joukkueessa huippufutareita, ja he ovat päässeet uuteen systeemiin hyvin sisään. Mentaalivirheitä tulee tietty aina, myös seurajoukkueessa. Lisäksi maajoukkueessa auttaa se, että kentällä voi puhua suomea eikä tarvitse olla käsimerkkien varassa. 

— Olemme valmistautuneet hyvin, ja meillä on nälkäinen porukka. Tuntuukin jo että olemme yksi joukkue, Kadmiry kehuu. 

Tanska-otteluun Kadmiry saa vielä kaksi huippuluokan kohdetta lisää, kun Saksan liigassa kuluneen kauden pelanneet Sebastien Sagne ja Micky Kyei liityvät joukkueeseen. 

— Kun Suomeen tulee jenkkejä, niin on iso todennäköisyys etteivät he ole niin hyviä kuin nämä kaksi. Jos pitäisi verrata niin Sebastienista tulee mieleen Nnamdi Agude, Micky taas on kuin Mikko Seppänen eli kunhan hänelle toimittaa pallon niin jotain tapahtuu. 

Vastassa tuttu puolustus

Lauantaina vastaan asettuva Tanskan puolustus on tuttu jo viime keväältä. Roosters kohtasi NEFL:ssä Copenhagen Towersin jolla on sama valmennus ja pelikirja kuin Tanskan maajoukkueella. 

— He pelaavat kahdella safetyllä peitto kakkosta tai nelosta, ja yrittävät träppäillä rohkeasti kulmapuolustajilla. Se on high risk, high reward -puolustus ja oikeilla kutsuilla saamme varmasti isoja pelejä. 

— Puolustuksen linjassa heillä on isoja ja pitkiä kavereita. Heidän puolustuksensa ei blitzaa superaggressiivisesti, mutta he reagoivat aggressiivisesti, Kadmiry kuvailee. 

Suomi ei ole miesten tasolla aiemmin kohdannut Tanskaa, mutta analysoitavana on ollut viime viikonlopun voitto-ottelu Hollantia vastaan, sekä viime kesän EM-pelit. Tanska sijoittui kisoissa kuudenneksi. 

— Olemme kyllä löytäneet, mitä he haluavat tehdä. 

 

Lue myös:

Kolmas kausi Saksassa toi Roni Saloselle German Bowlin voiton 20 000 katsojan edessä — "Työvoitto"

Saksan mestari Micky Kyein haastattelu Uusimaa-lehdessä

Lauantaina Vantaalle saapuva Tanska kaatoi Hollannin vain niukasti — Heikkinen: Tuloksesta ei kannata vetää johtopäätöksiä

Seppo Evwarayen jenkkifutis-cv on komea, mutta vasta nyt siihen lisätään miesten maajoukkue — "Teen kaikkeni, jotta voitamme Tanskan"

 

Suomi-Tanska

LA 26.10.2019 klo 14.00

Myyrmäen urheilupuiston stadion, Vantaa

Liput ennakkoon Ticketmaster

 

Maajoukkue Tanska-ottelussa:

1Akseli OlinDBHelsinki Roosters
2Niko KuikkaDBHelsinki Roosters
4Aleksi PulkkinenPHelsinki Wolverines
5Niko RoikoDBPorvoo Butchers
7Miro KadmiryQBHelsinki Roosters
9Karri PajarinenRBHelsinki Roosters
10Micky KyeiWRBraunschweig Lions
11Mikko SeppänenWRPorvoo Butchers
12Arttu ErkkiläWRHelsinki Wolverines
14Henri VäänänenQBHelsinki Roosters
15Esa VanhojaRBHelsinki Roosters
16Ville KarhinenWRHelsinki Roosters
19Roope NiskanenKHelsinki Roosters
20Benjamin YlipääDBHelsinki Roosters
24Ville-Valtteri SuojanenDBPotsdam Royals
25Tuukka LehtonenRBTampere Saints
27Viljo LempinenDBHelsinki Roosters
28Walter VasanojaDBHelsinki Roosters
29Tom SuosteRBVaasa Royals
31Veikka LehtonenRBTampere Saints
32Joonas RaatikainenLBHelsinki Roosters
36Marcus SiiskonenWRHelsinki Wolverines
41Roni SalonenLBBraunschweig Lions
42Ville LindstenRBKuopio Steelers
43Santtu ÄyräväinenLBHelsinki Roosters
46Juuso LahermaLBKuopio Steelers
54Christer BergDLHelsinki Roosters
55Edward VesterinenDLHelsinki Roosters
58Akseli VartiainenLBHelsinki Roosters
65Jere LahtiOLHelsinki Roosters
70Tuomas HvitfeltOLSeinäjoki Crocodiles
71Juho PietiläOLTampere Saints
72Jari MononenOLPorvoo Butchers
73Tony KoskinenOLHelsinki Roosters
74Seppo EvwarayeOLVaasa Royals
76Mikko ToiminenOLHelsinki Roosters
78Arttu TennbergOLPorvoo Butchers
79Martin VeinbergOLIowa Western
81Sebastien SagneWRFrankfurt Universe
84Alexander WasiljeffWRHelsinki Roosters
91Lasse KankaanpääDLHelsinki Roosters
94Lauri AhoDLHelsinki Roosters
98Toni LindholmDLHelsinki Wolverines
99Janne KreusDLTampere Saints