CFL Combine Suomeen

9.11.2019


Kanadan ammattilaissarjan testitilaisuus tammikuussa Vantaalla

Kanadan ammattilaissarja (CFL) järjestää ensi vuonna pelaajatestaustilaisuuksia (Combine) eri puolilla maailmaa. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Suomessa SAJL:n toimesta. Tilaisuuteen osallistuu parhaiden suomalaispelaajien lisäksi parhaat pelaajat pohjoismaista, baltian maista ja Venäjältä. Testaustilaisuuksien parhaat pelaajat tullaan kutsumaan Torontossa maaliskuussa järjestettävään Combine tilaisuuteen, johon myös parhaat kanadalaiset ja amerikkalaiset pelaajat kutsutaan.

CFL Combine järjestetään 11. tammikuuta Vantaalla Myyrmäen Urheiluhallissa. Tapahtuman tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. Suomalaispelaajien kartoitus tapahtuu miesten maajoukkueen kautta. Tänä vuonna suomalaisista Kimi Linnainmaa on pelannut Toronto Argonautsin joukkueessa.

“Kansainväliseksi liigaksi tuleminen ja maailmanlaajuisen jalanjäljen kasvattaminen, ovat molemmat tärkeitä pilareita visiossamme CFL 2.0:sta,” totesi CFL komissionääri Randy Ambrosie. “Matkustamme ympäri maailmaa etsien pelaajia ja samaan aikaan, jatkamme yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, jotta voimme luoda kanadalaisille pelaajille mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja jatkaa peliuriaan.”

”On hienoa, että yhteistyömme CFL:n kanssa mahdollistaa suomalaisille pelaajille näyttöjen antamisen CFL:ään Vantaalla.” sanoi SAJL puheenjohtaja Roope Noronen. ”Tarkoituksenamme on kehittää yhteistyötä CFL:n kanssa eteenpäin ja laajentaa yhteistyötä myös muille sektoreille pelaajien siirtymisen lisäksi.”

Katso CFL uutinen Suomen tilaisuudesta täältä.

CFL on perustettu vuonna 1958 ja se on Kanadan toiseksi suosituin urheilun ammattilaissarja NHL:n jälkeen. Sarjan loppuottelu (Grey Cup) on maan suurin yksittäinen urheilutapahtuma ja viime vuonna ottelulähetystä seurasi 9 miljoonaa kanadalaista. Tänä vuonna 107. Grey Cup pelataan Calgaryssä sunnuntaina 24. marraskuuta.

Sarjassa pelaa nykyään yhdeksän joukkuetta, neljä itäisessä ja viisi läntisessä divisioonassa. Sarjan runkosarja pelataan kesäkuun ja marraskuun välillä ja se kestää 20 viikkoa. Runkosarjakauden jälkeen kuusi joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin.

Kaudella 2018 sarjassa pelaajan minimipalkka oli 54000 ja joukkueiden palkkakatto 5,2 miljoonaa Kanadan dollaria. Lisätietoja aiheesta www.cfl.ca.