Tiedote 2-divisioonan pudotuspeleistä

24.7.2013


Lohkossa 1 viime viikonloppuna ottelunsa kesken jättänyt Oakmen ei pudotuspelikelpoinen.

SAJL:n kilpailusääntöjen III.B.4 mukaisesti 2-divisioonassa ottelun luovuttanutta joukkuetta ei huomioida pudotuspeleihin joukkueita määritettäessä. Tämä tarkoittaa sitä, että pudotuspelipaikat jaetaan laskennallisella sarjataulukolla, josta on poistettu Oakmenin pelaamat ottelut. Muuten sarjataulukkoon asialla ei ole vaikutusta. Näin ollen lohkossa 1 pudotuspelipaikan ovat varmistaneet Royals ja Huskies. Viimeinen paikka ratkeaa Bears-Scorpions ottelussa, jonka ottelun voittaja etenee pudotuspeleihin. Koska Bears-Scorpions ottelun hävinnyt joukkue ei voi päästä enää sarjapisteissä ottelun voittaneen joukkueen ohi ja tasatilanteessa keskinäisen ottelun sarjapisteet ratkaisevat sijoituksen ei joukkueiden viimeisen kierroksen otteluiden tulokset vaikuta enää keskinäiseen sarjasijoitukseen.

 

Vaahteraliigassa ja miesten 1-divisioonassa ottelun luovuttaminen johtaisi suoraan sarjasta sulkemiseen ja joukkueen siirtoon alimmalle sarjatasolle. Kilpailusääntöjen mukaisesti ottelun luovuttamisena pidetään sekä ottelun aloittamatta jättämistä että sen keskeyttämistä.