URHOtv sunnuntaina: Indians saapuu TAFT:n vieraaksi

26.7.2013


Henri Kauhanen jatkaa Indiansin pelinrakentajana.

Vaahteraliigan runkosarjan kakkossijaa miehittävä Vantaan TAFT saa sunnuntain
URHOtv-ottelussa vieraita Kymenlaaksosta, kun Kouvola Indians saapuu ISS
Stadionille. Kuudennen kierroksen ottelussa molemmille kirjattiin tappiomerkintä.
TAFT (4-2) kärsi maanantaina kauden toisen pistemenetyksensä, kun Helsinki Roosters
oli kärkiottelussa parempi lukemin 35-21. Indians (3-3) hävisi kotonaan Seinäjoki
Crocodilesille ja on sarjataulukon jaetulla neljännellä sijalla mutta valahti
maalieronsa myötä kuudenneksi.

TAFT:n maajoukkuepelinrakentaja Miro Kadmiryn johtama vantaalaishyökkäyksen
eteneminen on toistaiseksi ollut kaksijakoista. Kadmiry on heittänyt liigassa
kolmanneksi eniten jaardeja (1218) ja touch downeja. Sarjan liukkaimpiin pelaajiin
kuuluva Andre Privott on tehnyt Kadmiryn heitoista yhdeksän maalia. Ulottuva Toni
Lemmetyinen (13 kiinniottoa/2 touch downia) on myös ollut vantaalaisten
heittopelissä näkyvä osa.

Kadmiryn hyviin otteisiin on TAFT:n päävalmentaja J-P Kuusiston mukaan kuljettu
suotuisaa polkua:

- Intohimo, motivaatio, tolkuton määrä työtä, sitoutuminen, oikeanlaiset
ominaisuudet ja tähän päälle vielä hyvä valmennus. Miro ja Oskari (Niemi) ovat
tehneet yhdessä töitä melkein 10 vuotta. Heidän välille on syntynyt symbioosi.
Parasta tässä kaikessa on se, että Miron halu kehittyä ei muutu kauden edetessä,
Kuusisto kuvaa.

Myös Kouvolassa on Kadmiryn alkukausi pantu merkille.

- Meidän pystyä puolustamaan heittoalueita ja saatava Mirolle painetta, mikä meidän
puolustussysteissä tarkoittaa blitzaamista, Indiansin päävalmentaja Kari Leivoja
pohtii.

Tehokkaan heittopelin rinnalla TAFT ei ole saanut juoksupeliään toimimaan, ja
sinivalkoiset vantaalaiset omaavatkin tilastollisesti liigan heikoimman
juoksuhyökkäyksen. Keskushyökkääjä Greg Tellish on kuitenkin kauden mittaan
osoittanut vaarallisuutensa niin juoksijana kuin pallon kiinniottajanakin.
Kotijoukkueen hyökkäyspaletti ei sunnuntaina tule perusaineksiltaan muuttumaan:

- Emme rupea tekemään suuria muutoksia kesken kauden. Pientä hiontaa ja muokkausta
jokaista peliä varten totta kai mutta ei mitään suurta ja mullistavaa, Kuusisto
kertoo.

Kouvola Indiansin pelinrakentajana pelasi Crocodiles-ottelussa ennakkoluulottomasti
nuori Henri Kauhanen, joka pyrki muutamilla syvyyspommeilla hakemaan pääasiassa
edeltäjäänsä Columbus Givensia. Lyhyissä heitoissa Kauhasen suosikkikohteena toimi
sunnuntaina sisempi laitahyökkääjä Kristoff Schroeder.

TAFT-leirissä ei murehdita aloittavan pelinrakentajan vaikutuksia puolustuksen
sopeutumiseen.

- Vaikea sanoa mitä poppamies Leivojalla on mielessä. Meille on sinänsä sama kumpi
heistä aloittaa, tiedämme molempien vahvuudet ja heikkoudet. Indiansin peruspaketti
on sama riippumatta siitä, kumpi heistä pelaa pelinrakentajana. Hyökkäyksen
painotukset saattavat hiukan muuttua, riippuen peluutuksesta, Kuusisto kertoo.

-Henkka (Kauhanen) pelaa pelinrakentajana sunnuntaina, Leivoja toteaa kysymykseen
liittyen.

Indiansin hyökkäyksen ollessa kentällä, näyttelee kouvolalaisten juoksupelin laatu
vedenjakajan roolin. Kahdessa edellisessä ottelussa Thomas Addisonin ja Vincent
Pervisin juoksujen lisäksi Indians on edennyt heitoilla yhteensä alle 100 jaardia.
Noissa samoissa otteluissa lähes 350 jaardia noin 12 jaardin keskiarvolla pallon
kanssa taivaltanut Addison saa nyt vastaansa TAFT-puolustuksen, joka
tilastokeskiarvon mukaan on päästänyt ottelua kohden niin 160 jaardin arvosta
juoksujaardeja selkänsä taakse. Tuolla tuloksella TAFT:n juoksupuolustus on
numeroiden valossa liigassa sijalla kahdeksan eli viimeisenä.

- Addison on tietenkin se uhka numero yksi. Hyvä juoksupeli vaatii kuitenkin aina
hyökkäyksen linjan saumatonta yhteen pelaamista. Lisäksi heillä on herrat Pervis ja
Givens, joilla on myös kykyä juosta pallon kanssa. Valinnan varaa ja aseita on siis
useita, ja oikea peluutus auttaa pitämään heidät tuoreina koko peli ajan, Kuusisto
kuvaa vastustajan hyökkäyksen avainkohtia.

- Olemme saaneet kasata nyt Addisonin kanssa rauhassa pakettia ja hyökkäyksemme
sunnuntaina valmiimpi, Leivoja pohtii kahdessa ottelussa kolme maalia tehneen
keskushyökkääjän vaikutusta.

Addisonin pysäyttämisessä tukimiehistä Riku Sorsan  ja Niko Kuikan sekä kovaa
taklaavan takamiehen Jalon Scottin merkitys on suuri. Antti Kousa on vastaavasti
edelleen TAFT-puolustuksesta sivussa.

Juoksupelin pysäyttämiseen Kuusistolla on sangen perinteinen resepti:

- Kurinalainen puolustaminen. Koko boxin pitää olla samalla sivulla ja omat vastuut
mielessä.

- Heittopelissä tulevat tärkeissä rooleissa olemaan Schroederin ja Columbuksen
lisäksi (Jani) Heinisalo ja Niemen Tatu, kertoo Leivoja.
Mielenkiinnon kohde: palloahneet vantaalaiset

Vanhan ja edelleen käyttökelpoisen viisauden mukaan jenkkifutismatsin voittaa se,
joka pitää pallosta parempaa huolta. TAFT on kuudessa ottelussa riistänyt pallon
vastustajaltaan peräti 11 kertaa enemmän kuin on itse tullut rosvotuksi. Keskimäärin
lähes kolmesti ottelussa vantaalaisten puolustus tarjoilee hyökkäykselleen
lähtöasemat yllättävistä kenttäasemista. Jalon Scott neljällä, Aleksi Wiren ja
Akseli Olin molemmat kahdella syötönkatkollaan ovat johtaneet TAFT:n
syötönkatkotilaston kärkitiloille, kun samaan aikaan Miro Kadmiryn heitto on
katkaistu ainoastaan kahdesti. Pallonriistot piiloutuvat myös tulosnumeroiden
taakse: TAFT-puolustus on päästänyt liigassa toiseksi vähiten pisteitä, vaikka sitä
vastaan on edetty toiseksi eniten. Indiansin on sunnuntaina saatava vantaalaisten
turn over -tilastoa taipumaan, mikäli se haluaa parantaa otettaan pudotuspelien
pääsylipusta.

28.07. kello 18.00 ISS Stadion
Indians - Crocodiles
URHOtv televisioi ottelun suorana lähetyksenä kello 18 alkaen. Ottelun näet myös URHOn nettisivuilta: http://www.urhotv.fi/player.case?id=24650423

 

 

Viikko 9 26-29.7.
27.07. kello 16.00 Jouppilanvuori
  Crocodiles  -  Jaguaarit http://www.sajl-tilastot.net/cro/xlive.htm
 
 
 Otteluennakko     
28.07. kello 18.00 Velodromi
  69ers  -  Roosters http://www.sajl-tilastot.net/69s/xlive.htm
 
 
 Otteluennakko     
28.07. kello 18.00 ISS Stadion
  TAFT  -  Indians http://www.sajl-tilastot.net/tft/xlive.htm
 
 
 Otteluennakko     
29.07. kello 18.00 Velodromi
 

Wolverines  -  Butchers http://www.sajl-tilastot.net/wol/xlive.htm
 

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Roosters 6 6 0 272 113 159 12
TAFT 6 4 2 169 129 40 8
Wolverines 6 4 2 175 144 31 8
Crocodiles 6 3 3 189 164 25 6
Butchers 6 3 3 197 155 42 6
Indians 6 3 3 148 219 -71 6
69ers 6 1 5 88 186 -98 2
Jaguaarit 6 0 6 95 223 -128 0