Tekniikkaleiri 2014

11.2.2014


Tekniikkaleiri 2014 (kuva Merle Ziemann)
Tekniikkaleiri 2014 (kuva Merle Ziemann)

Viikonloppuna nähtiin iso joukko naispelaajia Eerikkilän urheiluopistolla

120 naispelaajaa ja 12 valmentajaa kokoontui viikonloppuna Eerikkilän urheiluopistolle perinteisen vapaaehtoisvoimin järjestettävän tekniikkaleirin merkeissä. Joukkoon mahtui sekä vasta-alkajia että kokeneita maajoukkuekonkareita. Ensimmäinen leiri järjestettiin 2000-luvun alussa ja se on koonnut vuosi vuodelta suuremman joukon innokkaita naisharrastajia opiskelemaan lajia ja omia pelipaikkojaan. Tänä vuonna suosio yllätti järjestäjät, sillä leiri täyttyi jo ensimmäisten päivien aikana ilmoittautumisen käynnistyttyä. Leirille saapui noin 50 lajin tällä kaudella aloittanutta ja yli 30 toista kauttaan pelaavaa, joten naisten amerikkalaiseen jalkapalloon on saatu mukaan paljon uusia pelaajia. Leirin kokeneimmalla pelaajalla oli takanaan 12 vuotta lajin parissa. Urheilijoita oli mukana lähes jokaisesta naisten joukkueesta, joita tulevalla kaudella sarjoihin osallistuu 15. Tulevaisuudessa leiritoimintaa on tarkoitus hieman muuttaa ja kasvattaa, jotta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan.

 

Valmennus leirille kootaan maajoukkue- ja pelipaikkavalmentajista ympäri maata. Tänä vuonna leirillä nähtiin jo aiemmilta vuosilta tutut Jasmin Lindqvist (OL), Teemu Kuusisto (QB), Toni Luomajoki (DB), Aleksi Astor (LB) ja Heikki Kuusela (DL). Muutaman vuoden tauon jälkeen myös Nesi Carpelan (WR) ja Petteri Salovalta (WR) kävivät jakamassa oppejaan. Uusina kasvoina nähtiin Jani Virta (OL), Antti Silvola (LB), Ville-Valtteri Suojanen (DB), Elina Seppälä (WR) sekä maajoukkue-valmentajana aloittava Mikko Rissanen (RB). Leirin muuttuessa tarve pelipaikkavalmentajille kasvaa ja myös valmentajien rekrytoimista aiotaan uudistaa leirijärjestelyiden helpottamiseksi.