Jaguaarit palaa Viitaniemeen

22.3.2014


Jyväskyläläisseura palaa kaupungin keskustaan.

Jyväskylän Jaguaarit pelaa ensi kauden ykkösdivisioonan kotiottelunsa Viitaniemen Nisulan montussa, jossa seura pelasi aikanaan pitkään.

- Jyväskylä on urheilukaupunki, jossa riittää potentiaalista jenkkifutisyleisöä.  Kaupungin joka kolmas asukas on autoton opiskelija. Heitä on ollut paha houkutella Palokan ja Vaajakosken katsomoihin, joissa olemme pelanneet jo vuodesta 2009. Kaupungin keskustassa oleva kenttä antaa seuralle mahdollisuuden parempien katsojalukujen tavoitteluun, visioi seuran tiedottaja Mikko Punkari.

- Nyt on meidän tehtävämme onnistua kauden ja otteluiden markkinoinnissa. Vaasalaiset osoittivat viime kesänä, että se on täysin mahdollista.

Viitaniemi on myös katsomokapasiteetiltaan Palokkaa parempi vaihtoehto. Esimerkiksi jääpalloseura JPS:n välieräottelua seurasi montussa lähes 600 katsojaa.

Ennen kauden alkua Jaguaarit pelaa preseason-ottelun Hyvinkää Falconsia vastaan lauantaina 10.5. Seuran puheenjohtaja Toni Bärlund lupaa, että matsista rakennetaan kunnon ottelutapahtuma.

- Ensimmäinen runkosarjan kotiottelumme on vasta kesäkuun puolessa välissä. Emme voi antaa yleisön ja pelaajien odottaa niin pitkään. Rakennamme täydet puitteet jo preseason-matsiin ja juhlimme kunnolla Jaguaarien paluuta Viitaniemen liikuntapuistoon.